UA-119504795-1

maanantai 25. helmikuuta 2019

Lyhyet, niin kovin lyhyet yhteiset arki-illat



Tänään isityyppi oli taas myöhäisessä vuorossa töissä. Se tietää aina lyhyttä yhteistä iltaa. Meillä on etuna yhteinen päiväkoti, jossa näemme toisiamme, mutta silti nämä yhteiset illat tuntuvat kovin lyhyiltä.

Kotiin tultuamme oli pikaisen varustehuollon jälkeen aika istua päivällispöytään. Sen jälkeen ei ollutkaan kovin pitkälti yhteistä aikaa touhuiluun, kun oli jo iltapalan ja iltatoimien aika.

Tuo yhteinen ilta-aika tuntuu kovin lyhyeltä, kun koko päivä on pyyhälletty oravanpyörän huiskeessa. Vaikka yhteisiä touhuja ehditäänkin, niin silti tuntuu, että ehdimme lähinnä syödä ja nukkua yhdessä.

Aamulla oravanpyörä jatkaa rataansa heti herätyksestä. Yhteisen ajan maksimoimiseksi meillä on kuitenkin muutama likka takataskussa.

Päiväkotimatkoistamme olenkin kertonut jo aiemmin. Meille ne eivät ole siirtymiä paikasta toiseen vaan yhteistä seikkailuaikaa. Muutama muukin juttu helpottaa näitä lyhyitä iltoja.

Ruokailut ovat yhteistä aikaa, joka myös vietetään yhdessä


Isityyppi ei vain lapa apetta neidin eteen, vaan rauhoittuu itsekin syömään. Päivällinen syödään aina yhdessä, päivän tapahtumista ja puuhista keskustellen.

Myös päivällisen valmistelu on yhteistä puuhaa. Aikatauluja uhmatenkin, otan tytön aina mukaan näihin puuhiin. Meillä katetaan pöytä ja valmistellaan ruoka yhdessä.

Pöydän ääreen todella rauhoitutaan. Puhelin, some tai muut aikuisten hömpötykset eivät kuulu ruokapöytään. Pöydässä istutaan rauhassa, syödään ja seurustellaan.

Tärkeä yksityiskohtakin meillä päivälliseen liittyy. Kaikki tarvittava tuodaan pöytään valmiiksi, jolloin mitään syytä nousta pöydästä ei ole.

Aikuisen on turha marista yhteisen ajan puutteesta, jos oma läsnäolo on vajavaista


Some, sähköposti ja nämä blogihommat joutavat kyllä odottamaan. Niitä ehdin mainiosti hoitaa neidin nukahdettua.

Ilta todella vietetään yhdessä. Touhuan tyttäreni kanssa ja olen hänelle läsnä, mukana leikeissä ja touhuissa. Yksikään lapsen kysymys ei ole sivuutettavissa epämääräisellä mutinalla.

Tällä tavalla koen myös opettavani neidille tärkeitä sosiaalisen kanssakäymisen arvoja. Aikuistenkin maailmassa on kohteliasta olla läsnä keskustelukumppanilleen.

Minun mielestäni on arvokkaampaa olla tunti lapsen kanssa täysillä, intensiivisesti, kuin sata tuntia puolivaloilla, ajatukset jossain aivan muuualla.

Tänäänkin olin lopulta vain sivustakatsojan osassa Tähystäjäprinsessan leikissä. Tarpeen tullen hyppäsin mukaan touhuun, milloin missäkin roolissa.

Tuo lapsen leikin seuraaminen muuten on lumoavaa puuhaa. Monin verroin mielenkiintoisempaa kuin nettimaailman tarjonta.

Ilta opetti minut myös aivan uudella tavalla arvostamaan yhteistä aikaa


Nyt, tytön nukkuessa mietin, miten äärettömän arvokasta tuo tämäniltainenkin aika oli. Aikaa, jota en myöskään koskaan saa takaisin.

Aika ei ollut kovin pitkä, mutta se oli täynnä unohtumattomia, ainutkertaisia hetkiä. Hetkiä, joita isänä haluan vaalia ja kerryttää niin paljon kuin mahdollista.

Nuo hetket ovat pääomaa, jota ei mikään raha maailmassa korvaa

6 kommenttia:

  1. Pakko sanoa, että sitä illan yhteistä aikaa jopa arvostaa aivan erilailla, kun ei oikeasti ole kuin ne yhteiset arki-illan hetket. Sitä haluaa saada niistä kaiken irti, jutella lapsensa kanssa ja olla läsnä. Sen huomaa blogin kirjoittelutahdissakin itsellä; lapsen nukahtaessa ei enää jaksa, mutta silti joka päivä asettaa sen oman pienen etusijalle. Koska ei ole mitään tärkeämpää kuin ne hetket lapsen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, arvokkainta on oman lapsen kanssa vietetty aika.

      Poista
  2. Vasta ruuhkavuodet koettuani olen ymmärtänyt miksi aika juoksee niin kovaa eteenpäin ja tuntuu siltä, ettei mukana pysy ollenkaan. Koko ajan on johonkin kiire ja arki-illathan on ihan törkeän lyhyitä. Meilläkin pidetään kiinni perheen yhteisestä päivällisestä. Silloin on aikaa toisille ja voidaan vaihtaa päivän kuulumiset, mutta sen jälkeen onkin periaatteessa tunti aikaa ja alkaa jo iltatoimet. Kai tämä todellakin on sitä kuuluisaa ruuhkavuosiarkea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän tämä taitaa olla. Onneksi omissa käsissä on se, alistuuko ruuhkavuosille vai ei.

      Poista
  3. Olen itse ollut pian 10 vuotta kotiäitinä, yhteinen aika korvaamatonta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Siksi tässä havittelenkin paluuta koti-isän saappaisiin.

      Poista