UA-119504795-1

torstai 17. tammikuuta 2019

Taaperon nukuttaminen, tuskaa vai juhlaa



Taaperon nukuttaminen on rankkaa puuhaa. Se vaatii yliluonnollisia kykyjä ja pitkää pinnaa sekä kykyä sietää univelkaa. Nukuttaminen on peli, jossa vanhempi harvoin, jos koskaan voittaa.

Tällaista viestiä minä ainakin kuulen ympäriltäni ja luen muiden taaperoperheiden blogeista. Ilmeisesti teen jotain ratkaisevasti eri tavalla, koska meillä aniharvoin nukutus on tuollaista taistelua.

Tietysti paljon helpottaa se, että tyttäreni on alusta asti ollut ns. helppo lapsi. Perusterve ja hyväntuulinen lapsi, joka ei sairastelekaan kuin aniharvoin.

Jopa tässä kahden kodin arjessa, illat yhteisine satuineen, lauluineen ja muine tuttuine rutiineineen ovat hienoja hetkiä. Usein unohdun tuijottelemaan nukkuvaa tytärtäni ja miettimään kuinka onnekas olen saadessani olla isä.

Toki vaikeitakin iltoja mahtuu joukkoon. Mutta viime kuukausien ajalta voin ne helposti laskea yhden käden sormilla. Sama juttu päiväunien kanssa, aamu-ulkoilun ja yhteisten puuhien jäljiltä päiväunille kahdeksi tunniksi uuvahtaa hyväntuulinen neiti.

Mitään suuria salaisuuksia minulla ei ole, luotan tässä asiassa vahvojen rutiinien voimaan. Kun vuosi sitten jäin koti-isäksi oli ensimmäinen tavoitteeni luoda arkeen vahvat rutiinit ja säännöllinen rytmi.

Rutiinit, rutiinit, rutiinit. Ja vielä kerran rutiinit


Monen mielestä rutiinit ahdistavat ja rajoittavat elämää. Spontaani toiminta ja vapaus kuulemma kärsivät jos päivärytmi on liian tarkka.

Toki liiallisuuksiin mennessään rutiinit voivat rajoittaa. Mutta vahvat rutiinit luovat vapautta, turvalliset raamit joiden sisällä luoda sisältöä ja elämyksiä taaperon päiviin.

Kun nukkuminen sujuu ilman taistelua on elämä kaikin puolin leppoisampaa. Aikaa ja energiaa ei kulu turhiin taisteluihin ja vanhemmatkin ovat virkeämpiä ja paremmalla tuulella, kun nukuttaminen ei ole jokailtainen taistelu.

Meillä tytön kanssa on selvät sävelet unille mennessä. Iltapalan alkaessa aletaan jo valmistautua tulevaan yöhön. Kun on syöty, on aika käydä vessassa ja pestä hampaat sekä pukea yöpuku päälle.


Alusta asti sylissä nukkuminen on ollut meille molemmille mieluisaa puuhaa.


Sitten käperrytään lukemaan iltasatu, tuttuun ja turvalliseen paikkaan, Isityypin kainaloon. Usein uni tulee jo sadun aikana ja neiti siirretään omaan sänkyynsä unia jatkamaan.

Joskus sadun jälkeen tai sadun tilalle lauletaan yhteiset, rakkaat unilaulut. Useimmiten neiti nukahtaa varsin nopeasti, ilman kiukkuja tai temppuilua.

Joskus uhma ottaa vallan ja nukahtamista vastaan taistellaan, mutta määrätietoisuus ja rauhallisuus auttavat noissa hetkissä. Uudessa kahden kodin elämässä joskus myös pelot puskevat pintaan. Rauhallisesti tuolloin keskustelemme mieltä painavat asiat läpi.

Sekä uhmassa että peloissa neitiä auttaa aikuisen vahva läsnäolo. Isityypin kainalossa saa kiukutella ja itkeä, jos siltä tuntuu.

Ulkoilun evankeliumia julistan tässäkin asiassa


Me ulkoilemme paljon tyttäreni kanssa. Arkisin neiti pääsee päiväkodissa kirmaamaan raittiiseen ulkoilmaan, usein vielä metsäretken merkeissä. Useimpina päivinä suuntaamme kulkumme ulos vielä illalla, otsalampun ja suksien kanssa seikkaillen.

Runsaan ulkoilun vaikutus on selvä; iltaisin unille kömpii tyytyväinen ja onnellinen pieni neiti, unta ei juuri tarvitse houkutella.

Tämänkin iltaulkoilun jälkeen neiti nukahti varsin nopeasti.

Joskus harvoin on päiviä, jotka vietetään lähinnä neljän seinän sisällä. Nukahtamiseen ulkoilun puute vaikuttaa selvästi, vaikka vahvat rutiinit pitävätkin homman kasassa. Unta odotellaan tavallista kauemmin ja neiti kokeilee kaikki mahdolliset temput nukkumaanmenon välttääkseen.

Niinpä viikonloppuisinkin suuntaamme useimmiten kulkumme ulos heti aamiaisen jälkeen. Puuhaa riittää ja sekä isityyppi että Tähystäjäprinsessa nauttivat elämästä. Ja mikä parasta, ruoka ja uni maistuvat, molemmille.

Myös päiväkodissa neiti nukkuu päiväunensa ilman ongelmia


Tästä suurin kiitos kuuluu päiväkodin osaavalle henkilökunnalle. Rautaiset ammattilaiset luovivat taidolla uhmaiän karikoissa ja tyynnyttelevät turhat murheet tarvittaessa.

Vahvat rutiinit ja säännöllisenä toistuva päivärytmi luovat hyvät puitteet makoisille päiväunille. Päivittäiset, pitkät aamu-ulkoilut metsäretkineen vielä vahvistavat noita puitteita. Neiti nukkuukin tyytyväisenä pitkät unet jokaisena päiväkotipäivänä.

Levolliset unet ja uhmaan kuuluvat oman tahdon kokeilut myös kertovat siitä, että kiintymyssuhde omiin hoitajiin on vahva. Se, että pieni prinsessa tuntee olonsa turvalliseksi taas kertoo henkilökunnan vahvasta osaamisesta.

Päiväkotiarki luo vahvat puitteet myös koko arjen rytmitykselle. Kun arkirytmistä pitää kiinni myös vapaapäivinä, on nukuttaminen lopulta paitsi helppoa myös erittäin mukavaa puuhaa.

Minulle nukuttaminen on aina hieno hetki. Yhteistä aikaa elämäni suurimman aarteen kanssa, läheisyyttä ja yhdessä rauhoittumista. Todellista laatuaikaa tyttäreni kanssa.

maanantai 31. joulukuuta 2018

Tähystäjäprinsessan hiihtotreenit ja suuret elämänopit.





Taas kerran saa isityyppi olla ällistyksestä mykkänä tuon pienen neidin edessä. Yllättävää ei ollut vain se, miten hyvin hiihto sujui, vaan myös se, millä vilpittömällä innolla ja avoimuudella uuden asian kimppuun rynnättiin. Tähystäjäprinsessan hiihtotreenit käyvät mainioksi opinkappaleeksi elämään ylipäätään.

Isovanhempien lahjapaketista paljastuneet sukset herättivät välittömän riemun. Sama riemu jatkui, kun sukset saatiin jalkaan, ensimmäistä kertaa elämässä.

Ensikohtaaminen johti väistämättömään lopputulokseen, välittömään kaatumiseen. Isityypin avulla neiti nousi ylös vain kaataakseen uudelleen. Lopulta tasapaino löytyi ja alkoi hutera eteneminen.

Neiti muksahteli tuon tuostakin ja nousi ylös aina yhtä innokkaana uuteen yritykseen. Yhtäkkiä mentiinkin jo pitkiä matkoja eteenpäin. Toki sukset ja sauvat olivat iloisessa sekamelskassa ja eteneminen muistutti hiihtoa vain välineiden osalta.

Lopulta tapahtui se, mitä sinnikkäällä yrittämisellä saadaan aikaan; matka alkoi taittua koko ajan varmenevin ottein. Hoippuvaa ja huteraa meno oli, mutta matka taittui, iloisen kikatuksen ja riemunkiljahdusten saattelemana.

Tästä me aikuiset voimme taas ottaa opiksemme.


Kun asioihin suhtautuu avoimin mielin, vailla ennakko-oletuksia, on lopputulos yleensä hyvä. Harmillisen usein meillä aikuisilla on tapana antaa asioille negatiivinen vire jo ennen yrittämistä.

Toisessa ääripäässä on yltiöpäinen, jopa teennäinen positiivisuus, joka sekään ei kanna pitkälle. Rikkaruohot eivät kitkemättä katoa.

Hiihdossa Tähystäjäprinsessa löysi heti kultaisen keskitien. Suurella innolla, iloisena uusista kokemuksista matkaan. Pikku muksahduksiin suhtauduttiin hauskoina kommelluksina matkan varrella. Juuri oikea tapa.

Niinhän se vaan alkoi näyttämään hiihdolta.

Elämässä kuten hiihdon opettelussakin sinnikkyys palkitaan. Nyt neiti jo sujuttelee suksillaan konkarin elkein. Toisin olisi, jos tyttö olisi antanut kaatumisten lannistaa.

Näinhän se menee elämässäkin, sinnikkyys palkitaan lopulta, aina. Miten moni upea saavutus onkaan jäänyt puolitiehen, kun vastoinkäymisten on annettu masentaa.

Ilolla katsoin kuinka neiti löysi vastoinkäymisten todellisen arvon, oppimisen. Jokaisen kaatumisen jälkeen toiminta muuttui. Painopiste siirtyi, suksien ja sauvojen asentoa korjattiin, kunnes lopulta hiihdettiin.

Näinhän sen pitäisi mennä elämässäkin. Vastoinkäymiset ja epäonnistumiset kertovat, mitä pitää muuttaa. Kun korjausliikkeitä suorittaa riittävän paljon, tapahtuu onnistumisia.

Sitten se Tähystäjäprinsessan tärkein oppi; nauti onnistumisista ja elä hetkessä.


Joka kerran kun matkaa taitettiin, säesti menoa riemukas äänimaailma nauruineen ja kiljahduksineen. Kuinka moni meistä aikuisista pystyy tähän?

On helppo keskittyä negatiiviseen. Vielä helpompi katsoa, miten kaukana tavoite vielä on. Jokaisesta onnistumisesta ja pienestä voitosta pitäisi nauttia. Yltiöpositiivisuus ei tässä kohtaa edelleenkään kanna, mutta kyllä välillä voi itseään kehaista.

Neidin keskittyminen oli huikeaa katsottavaa. Koko maailmassa ei ollut kuin sukset ja sauvat, jotka piti saada tottelemaan. Neiti todella antoi sen kliseisen 110% hiihtotreenilleen.

Kumpa itsekin pystyisi moiseen. Laittaisi itsensä täysillä peliin tavoitteita jahdatessaan. On helppo sanoa; tein parhaani, enempään en pysty. Mutta onko se puolissakaan tapauksissa totta?


Perinksiantamattomuus alkoi nopeasti kantaa hedelmää.

Itsestäni olen tuon täydellisen panostuksen löytänyt isyyteni myötä. Jälleen kerran, tyttäreni on ylivoimaisesti paras mentorini, tsempparini ja valmentajani.

Olen tyytyväinen että tuo kaikkensa antaminen löytyi juuri tästä. Onhan isyys elämäni ylivoimaisesti tärkein tehtäväni.

Sitten haaste sinulle, lukijani. Missä sinä onnistuit kuluneena vuonna? Missä epäonnistuit? Jos epäonnistuit, annoitko todella kaikkesi vai luovutitko sittenkin turhan helpolla? Mitä jos koittaisit uudestaan, tällä kertaa täysillä?

Isityyppi ja Tähystäjäprinsessa toivottavat seuraajilleen mukavaa vuodenvaihdetta ja antoisaa vuotta 2019!



maanantai 24. joulukuuta 2018

Isityypin erilainen Joulu



Tämä Joulu on varsin erilainen vuoden takaiseen verrattuna. Viime jouluna tunnelma oli katossa, koti-isävuosi aluillaan ja ylpeys isyydestä pullisti rintaa. Tämän joulun vietän ilman tytärtäni, etä-isänä.

Tuntuu oudolta viettää joulu yksin, kun on tottunut perhejouluun. En pääse näkemään tytön riemua hänen avatessaan lahjojaan, emmekä saa yhdessä katsoa Lumiukko - elokuvaa.

Jos hyvin käy, pääsen puhumaan tyttäreni kanssa puhelimessa, toivottamaan Hyvää Joulua. Lapseni jouluriemu jää minulta paitsi, en ole mukana tuossa ilossa.

Me olemme jakaneet lahjamme, leiponeet piparimme ja laulaneet laulumme jo ennen joulua. Varsinainen joulun tunnelma jää meiltä yhdessä kokematta.

Onneksi etä-isyys on lopulta vain sana


Etä-isä on jo sanana kammottava hirviö. Minä haluan ja aion olla tyttärelleni isosti läsnäoleva faija. Onneksi tuo on vain sana. Minulla ja tyttärelläni on side, jota mikään ei pysty rikkomaan, ei edes ero.

Olemme kaukana toisistamme, mutta silti läheisiä. Tyttäreni on aina ollut isin tyttö ja tulee aina olemaankin, vaikka emme ole niin tiiviisti yhdessä kuin ennen. Minun pieni prinsessani tietää, ettei isi koskaan katoa hänen elämästään vaikka emme joka päivä olekaan yhdessä.


Innokas pikku leipuri työssään.

Minun isyyteni ei vähene siitä, että en ole lähivanhempi. Me vietämme tytön kanssa edelleen paljon aikaa yhdessä, teemme ja touhuamme, tavoillemme uskollisina.

Minä teen edelleen joka päivä parhaani ollakseni paras mahdollinen faija tyttärelleni. Minun prinsessani hyvinvointi on edelleen loppuelämäni tärkein työmaa. Minun isyyteeni ei kuulu etuliitteet, riippumatta siitä, mitä joissakin papereissa lukee.

Hyvää Joulua teille, lukijat ja Tähystäjäprinsessa


Isityypin jouluun kuuluu paljon urheilua, ulkoilua ja tietenkin vain olemista, rentoutumista. Nyt minulla on sitä paljon puhuttua omaa aikaa, pitäähän siitä nyt sitten nauttia.

Vuodenvaihdetta juhlitaan taas yhdessä ja Isityypille ja Tähystäjäprinsessalle onkin tiedossa hienot juhlat. Meidän omannäköiset ja meille sopivat. Mutta niistä lisää tuonnempana, nyt on aika hiljentyä Jouluun.

Teille kaikille toivotan oikein hyvää ja rauhallista Joulua. Viettäkää nautinnollinen ja onnellinen joulunaika.

Oikein hyvää ja riemukasta Joulua sinulle Tähystäjäprinsessa! Muista, että olet aina isin rakas tyttö ja tärkein minulle.

torstai 29. marraskuuta 2018

Isivuoden tutkimusmatka leikkipuistoihin. Kivikaudenpuisto



Taas Tähystäjäprinsessa opetti isityyppiä oikein olan takaa. Lapsi katsoo maailmaa aivan eri silmin kuin me aikuiset. Tällä matkalla nähtiin, taas kerran, että lapsen silmin maailma on paljon rikkaampi.

Aivan Myyrmäen aseman kupeessa sijaitseva Kivikaudenpuisto oli aikuisen silmiin karu ja mitäänsanomaton.

Tyttäreni silmin puisto oli täynnä uusia hienoja leluja, täynnä mahdollisuuksia leikkiin ja seikkailuun. Lapsen vilpitöntä intoa katsoessani jouduin myöntämään meidän aikuisten olevan joskus pirun tylsiä.


Puiston melko karu ulkoasu oli häiritsevä tekijä vain aikuisen silmin.

Jonakin päivänä törmään teini-ikäisen tyttäreni kausahdukseen: ” faija hei, älä oo noin nihkee”. Tuolla hetkellä toivottavasti muistan tämän tutkimusmatkan ja myönnän tyttäreni olevan mitä luultavimmin oikeassa.

Eihän tuo puisto todella hääviltä tai kovin laajalti varustellulta näyttänyt. Tytölle se oli kuitenkin uusi, kiva leikkipaikka täynnä mahdollisuuksia.

Niinpä nihkeydestä huolimatta tämä faija päätti hypätä täysillä mukaan.


Ja se kannatti. Vietimme yhdessä huikean parituntisen raikkaassa pikkupakkasessa. Lopputuloksena oli rutkasti yhteistä puuhaa, yhteisiä leikkejä ja aikaa yhdessä. Pelkkää parhautta.

Ensi töikseen Tähystäjäprinsessa säntäsi suureen pomppukeinuun. Tuttuun tyylin vauhtia ei puuttunut kun neiti alkoi uutta leikkivälinettä käskyttää.


Ja sitten mentiin.

Keinua voi monella tapaa. Tässä tyttäreni tapa, TÄYSII!

Pakkasen mukanaan tuoma kuurakerros aiheutti suurta hilpeyttä. Jokainen istumapaikka piti kokeilla ja istumisesta jääneitä jälkiä tutkittiin suurella tarkkuudella.

Samalla vauhdilla ja tomeruudella tutkittiin puiston jokainen keinu. Pakkanen ja toppavaatteet eivät vauhtia hidastaneet, iloinen ja punaposkinen, pieni pallosalama hyöri ympäri puistoa kunnioitettavalla vauhdilla.

Hiekkalaatikolla nähtiin suoritus, johon vain pieni lapsi pystyy.


Hiekkaleikkien kausi alkaa olla ohi, niinpä hiekkaleluja ei ollut mukana. Puiston hiekkalaatikossa oli yksi, rikkinäinen lapio.

Neiti nappasi lapion ja ryhtyi hommiin. Pitkän tovin tyttäreni leipoi mitä erikoisimpia kakkuja, joita Isityypille tarjoiltiin suurella innolla.


Kyllä vaan, hiekkakakkujen tekeminen on vauhtilaji.

Hyvään leikkiin ei tarvita loputonta leluvuorta. Tarvitaan vilpitöntä intoa ja mielikuvitusta. Tärkeä opetus meille aikuisille. Liian valmiiksi tehty vain tuhoaa mielikuvituksen.

Aikuinen ei olisi tähän vuodenaikaan ja näillä välineillä saanut mitään aikaan. Lapsi kehitti hetkessä hienon ja rikkaan leikin, jota jatkui pitkä tovi.

Tällä kertaa suurin ihastuksen kohde odotti aidan ulkopuolella.


Kivinen possu muodostui retkemme kohokohdaksi. Tuolle uudelle kaverille juteltiin pitkät pätkät, sitä paijattiin ja tottakai sillä myös ratsastettiin.

Ihailen suuresti pienen prinsessani kykyä heittäytyä ja yllättävää muistia. Possupatsas innoitti tytön muistelemaan kesäisiä retkiä Fallkullan kotieläintilalle ja siellä näkemiämme eläimiä.


Possun kyydissä kohti uusia seikkailuja.

Lopulta oli aika suunnata kohti kotia ja lounaspöytää. Paluumatkalle mahtui monta jännää, tutkimisen arvoista ilmiötä.

Siinä missä aikuinen olisi kävellyt reippaasti suorinta tietä, tutki tyttäreni jokaisen vastaan osuneen kiven, laatan ja lehden. Innostusta herätti jopa pitkään valtaa pitäneiden vesilätäköiden väistyminen tulevan talven tieltä.

Kivikauden puisto onkin yksi uusista lähipuistoistamme ja siellä varmasti vierailemme jatkossa usein. Osuuhan se kaiken lisäksi päiväkotimatkamme varrelle.

Niin, elämässämme on tapahtunut suuria myllerryksiä. Myllerryksiä, jotka tekivät koti-idästä etäisän. Mutta niistä lisää ensi kerralla. Seuraathan touhujamme ja seikkailujamme myös Facebookissa ja Instagramissa?

maanantai 12. marraskuuta 2018

Tähystäjäprinsessan päiväkotiura alkoi liput liehuen



Tähystäjäprinsessa sujahti päiväkotimaailmaan mutkattomasti ja vailla turhaa draamaa. Parit itkut on aamuisin itketty, mutta kaikkiaan homma on lähtenyt hienosti käyntiin.

Neljän päivän kokemuksella tyttö toimii jo kuin konkari päiväkodissa. Rutiinit on opittu ja neiti tietää hienosti, miten homma toimii. Päivähoito lähti käyntiin paremmin kuin hyvin. Iso kiitos tästä kuuluu tietysti päiväkodin osaavalle henkilökunnalle.

Päiväkodista tulleet, uudet kaverit vilkkuvat tiuhaan puheissa ja oman ryhmän aikuisiin on jo muodostunut selvä kiintymyssuhde. Perjantaiaamun isänpäiväkahveille tyttö vei Isityypin jo varmoin ottein.

Lyhyessä ajassa päiväkodista kavereineen ja aikuisineen on tullut tärkeä paikka. Aamupiireillä opittuja lauluja laulellaan ahkerasti ja jo tärkeiden hoitajien kuulumisia ihmetellään joka ilta. Tästä on hyvä jatkaa kohti joulukuuta ja tiiviimpää arkitahtia.


Isityyppiin on tehnyt suuren vaikutuksen paitsi tytön reippaus, myös upean motivoitunut henkilökunta.



Toki neidin oma reippaus ja kyky sopeutua näyttelevät suurta roolia uuden alun edessä. Väheksyä ei voi kuitenkaan päiväkodin henkilökunnan upeaa asennetta ja varmaa työotetta. Tähystäjäprinsessa on otettu todella kivasti vastaan ja aikuiset ovat antaneet huiman panoksen, jotta tyttö tuntee olonsa kotoisaksi.


Neidistä on kasvanut myös reipas ja taitava julkisen liikenteen käyttäjä. Isänä ei voi kuin olla ylpeä tuosta pienestä tehopakkauksesta.


Päivien kulku myös raportoidaan iltapäivällä tarkasti. Joka päivä kotiin lähtiessään, jokainen lapsi saa mukaansa oman palautelomakkeen, jossa kerrotaan tarkasti syömisen, nukkumiset, päivän sisältö ja muut tärkeät asiat.

Tämä todella on päiväkoti, johon lapsensa jättää mielellään. Toisaalta, tämä on varmasti mitä mainioin työyhteisö motivoituneelle tekijälle.

Niin, Isityyppi hyppää tässä päiväkodissa työhaalareihin jo muutaman viikon kuluttua.


Olipa kyse sitten kohtalosta, johdatuksesta tai vain onnekkaista sattumista, niin Isityyppi toteuttaa yhden suuren haaveensa. Isillä alkavat työt tuossa samaisessa päiväkodissa joulukuun alussa.

Joidenkin unelmien on tarkoitus toteutua, tämä näyttäisi olevan yksi niistä. Sama talo tytön kanssa, yhteiset päiväkotimatkat ja vieläpä huikea, motivoitunut työyhteisö. Pelkkää parhautta.

Tähystäjäprinsessan arki jatkuu taas Tiistaina.


Isityyppi vetää lonkkaa vielä hetken ja valmistautuu henkisesti paluuseen työelämään. Onneksi tuo paluu vaikuttaa helpolta tässä kohtaa. Rehellisyyden nimissä, tämä isimies on intoa täynnä tulevasta arjesta.

Samaa intoa tuntuu puhkuvan Tähystäjäprinsessa. Koko viikonlopun on leikeissä ahkerasti soitettu päiväkotiin ja tutuille hoitajille. Tiistaina ovista astuu sisään varmasti päivän touhuihin intoa pursuava neiti.

Meillä päiväkodin aloitus on siis sujunut paremmin kuin hyvin ja tulevaisuus näyttää tämän asian suhteen valoisalta. Päiväkotivuodet tulevat varmasti kulkemaan yhteisissä muistoissamme vielä vuosienkin päästä.

Käykää kommentoimassa, millaisia kokemuksia ja ajatuksia teillä on tästä suuresta askeleesta pienen ihmisen elämässä.

Isityypin ja Tähystäjäprinsessan touhuiluja voi seurata tietenkin myös facebookissa ja instagramissa.

maanantai 5. marraskuuta 2018

Koti - isävuoden loppusuora



Nyt eletään jo marraskuun alkua. Viimeiset viikot koti-isänä ovat edessä. Tähystäjäprinsessan päiväkoti alkoi jo viime viikolla ja jatkuu marraskuun kolmena päivänä viikossa. Joulukuussa alkaa arki täydellä tohinalla, kun Isityyppikin palaa töihin.

Leikkipuistoseikkailut on seikkailtu, viimeiseksi kohteeksi jäi Järvenpään Ystävyyden Puisto. Hieno junaseikkailu ja kiva puisto.

Tähystäjäprinsessa tutki puistoa innolla ja näytti taas hurjapäisyytensä. Suurin kiipeilyteline piti valloittaa, tietysti. Isityyppikin pääsi kiipeilemään varmistaessaan neidin turvallisuutta.






Suurin kohokohta oli kuitenkin viereisen Tuusulanjärven ranta sorsineen. Kesyyntyneiden vesilintujen ihmettelyä olisi varmasti jatkunut vaikka kuinka kauan. Aikataulun velvoittamana Isityyppi kuitenkin ohjasi karavaanin junaan ja kotiin päiväunille.




Tuttuun tyyliimme olemme tietysti retkeilleet paljon


Lähipuistot, metsät ja muut tutut seikkailupaikat ovat olleet ahkerassa käytössä. Päivittäin olemme viettäneet useamman tunnin ulkona syksyä ihastellen.

Sadevaatteet ja saappaat ovat päässeet tositoimiin lähes päivittäin. Pääsimmepä myös ottamaan vähän tuntumaa talveen, hennon pakkasen ja pienen lumipeitteen kera.






Syksyn pimennyttyä otsalamput ovat luonnollisesti päässeet tosihommiin. Iltojen pimeys on tarjonnut monta huimaa seikkailua aivan pihapiirissä.

Uusi heijastinliivi on pimeyden myötä myös otettu käyttöön. Liivi onkin saanut paikan uutena suosikkivaatteena ja vasta pitkällisten neuvotteluiden jälkeen siitä on luovuttu yöksi.



Päiväkotitaipaleensa Tähystäjäprinsessa aloitti mallikkaasti ja konkarin ottein.


Viime keskiviikkona oli tutustumispäivä. Isityyppi oli mukana puhtaasti muodon vuoksi, reipas neiti ei turhia ujostellut.

Sama reippaus jatkui torstaina, kun vuorossa oli ensimmäinen oikea päiväkotipäivä. Tyttö jäi hommiin ilman itkuja ja iltapäivällä isiä oli vastassa hyväntuulinen ja täysillä leikkeihin uppoutunut neiti.

Ensimmäinen päivä oli sujunut hienosti, ilman ongelmia. Tästä on hyvä jatkaa päiväkotitaivalta.



Loppuvuoteen onkin edessä monta muutosta


Elämä heittelee ja kuljettaa. Marraskuu tulee tänä vuonna olemaan suurten mullistusten kuukausi. Elämä menee uusiksi monella sektorilla.

Noista muutoksista ja tämän blogin tulevaisuudesta lisää ensi kerralla. Blogi jatkuu, mutta muuttaa muotoaan ja nimikin ehkä uusiutuu. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Nyt on aika jatkaa nauttimista Isivuoden viimeisistä viikoista.