UA-119504795-1

maanantai 18. marraskuuta 2019

Tämä on sinulle Tähystäjäprinsessa, rakas tyttäreni

Hei rakas tyttäreni. Kun joskus vuosien kuluttua luet tätä, tulet varmasti naureskelemaan Isityypin hempeilylle. Toivon kuitenkin sinun painavan sanani mieleesi ja ehkäpä poimimaan opetuksen siemenenkin elämäsi matkalle.

Kovin paljoa en osaa sinua opettaa, syntymästäsi asti olet ollut minun suurimpia opettajiani ja suurella ylpeydellä kuljen rinnallasi tässä oppipojan paikalla. Sillä sinä olet näyttänyt, mikä elämässä oikeasti on merkityksellistä.

Joka kerta sinua katsoessani tunnen suurta ylpeyttä että saan olla isäsi ja opastaa elämäsi alkutaipaleella. Minä en tiedä mihin tiesi vie, tuskinpa itsekään sitä tiedät, eikä sinun tarvitsekaan. Sinulla on oikeus elää onnellista, turvallista lapsuutta sen kaikkinen vivahteineen.

Sinä katsot maailmaa pienillä uteliaisuutta ja elämäniloa pursuavilla silmilläsi ja riemuiten tutustut uusiin ilmiöihin ympärilläsi. Elämänasenteesi on ihailtava, sinulle jokainen päivä, jokainen hetki on uusi seikkailu.

Tuon taidon toivon sinun aina säilyttävän. Pidä aina kiinni ilosta ja riemusta joilla nyt maailmaa katsot. Ja aivan kuten nytkin, karista turhat murheet ja huolet ja heittäydy täysillä mukaan elämän virtaan.

”Isi on tässä, aina kun tarvitset”


Minä lupaan olla aina turvanasi kun pelottaa, suojata silloin, kun tuulet puhaltavat liian kovaa. Muistatko, kun sinulle aikanaan kuiskasin ’ isi on tässä, aina kun tarvitset’

Nuo sanat eivät ole kadottaneet merkitystään, eivätkä koskaan kadota. Ne ovat lupaus, jonka sinulle annoin, lupaus johon voit aina luottaa.

Minkä tahansa tien päätätkin elämässäsi valita, minä tuen ja rohkaisen sinua. Parhaani mukaan koetan opastaa, ettet aivan jokaiseen kivenkoloon löisi varpaitasi. Toki kolhuja väistämättä tulee, mutta silloin minä olen rinnallasi korjaamassa vahingot ja auttamassa uudelleen liikkeelle.

Nyt sinä harjoittelet kovasti pyöräilyä, potkulautailua ja monia muita taitoja. Olet kaatunut lukemattomia kertoja mutta opit koko ajan, niinkuin viime talvena hiihtämään.

Nuo treenit kuvastavat hyvin tulevaa elämääsi, tulet kaatumaan, mutta kun joka kerran jaksat nousta ylös pääset perille. Ja aivan kuten nytkin, kuljen rinnallasi tukemassa ja kannustamassa, auttamassa siinä missä voin.

”Mitä ikinä tahdot elämässäsi saavuttaa, on se sinulle mahdollista”


Minä en osaa ennustaa, en voi nähdä tulevaa. En tiedä minne kaikkialle tulet elämässäsi kulkemaan. Yhden asian tiedän kuitenkin varmuudella. Minä tulen aina olemaan äärettömän ylpeä sinusta tyttäreni, tulen aina rakastamaan sinua.

Tämän sinun tahdon muistavan aina. Mitä ikinä tahdot elämässäsi saavuttaa, on se Sinulle mahdollista. Muista, ikinä ei luovuteta, koskaan ei anneta periksi. Sinä voit saada aikaan aivan mitä itse haluat.

Mitä haaveesi sitten ovatkaan, pidä niistä kiinni ja kulje täysin purjein niitä kohti. Karikoitakin varmasti tulee vastaan, mutta niistä jokaisesta pääset kyllä läpi. Kun jaksat ponnistella ja tehdä tarvittavan työn, ovat mitkä vain ovet sinulle avoinna.

Tällaiset terveiset kirjoitin nyt sinulle Tähystäjäprinsessa. Lukiessasi tätä on meillä takana lukemattomia yhteisiä hetkiä, suuria seikkailuja ja paljon muistoja. Lupaan tehdä parhaani, jotta voit noita hetkiä muistella samalla lämmöllä ja rakkaudella kuin minä.

Rakkain Terveisin
Isityyppi aka Hovinarrien Kuningas

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Hyvää Isänpäivää




Minun maailmassani isänpäivä on juhlapäivistä suurin, onhan isyys suurin lahja mitä olen saanut. Isyys on jättimäisen suuri vastuu ja samalla suurin kunnia mitä on. Koen olevani etuoikeutetussa asemassa saadessani olla tuon pienen prinsessan isä.

Päivä alkoi tuttuun tyyliin kukonlaulun aikaan, kun aamuvirkku neiti kömpi vällyistään täynnä intoa uuteen päivään seikkailuineen. Aamupalaa säesti hyväntuulinen höpöttely, kun nautimme yhteisestä aikatauluttomasta aamusta.

Aamupäivä vierähti askarteluhommissa ja valmistautuessa isovanhempien vierailuun. Olihan Pappakin tämän merkkipäivän sankari, isä ja isoisä.

Kun kortti oli valmis ja tulevat tarjoilut valittu ja valmisteltu, oli aika suunnata ulos. Edes märkä, sateinen ja synkkä marraskuinen sää ei kyennyt hyväntuulisuuttamme hillitsemään. Sopivat kamppeet ylle ja lähimetsää kohti.

Märkinä, nälkäisinä ja elämän tyytyväisinä istuimme lounaspöytään. Lounaan jälkeen ei unta tarvinnut houkutella, vaan Tähystäjäprinsessa nukahti ennen kuin satu ehti kunnolla alkaakaan.

Iltapäivä oli täynnä iloa, naurua, lapsen riemua ja kiireetöntä yhdessä oloa


Iltapäivään heräsi uniltaan intoa isovanhempien vierailuun täynnä oleva neiti. Uusimmat lelut ja leikit esiteltiin suurella innolla Mummolle ja Papalle ja kahvitarjoilut valvottiin ja maisteltiin tarkasti.

Kun talo oli täynnä lapsivieraita oli äänimaailmakin isänpäivään mitä parhain, lasten naurua ja riemua. Aivan huikea hetki oli, kun me aikuiset istuimme kahville ja yht’äkkiä pöytä oli täynnä lapsia, myös herkuttelemassa korvapuusteilla ja pipareilla.

Tuossa hetkessä oli käsittämättömän paljon hienoa. Tähystäjäprinsessa suorastaan säteili onnea, olihan nyt saman pöydän ääressä Isityypin lisäksi isovanhemmat ja vielä tukku neidille rakkaita kavereita.

Lopulta oli hikisten leikkien jälkeen aika toivottaa Mummolle ja Papalle turvallista kotimatkaa. Taas kerran hyviä, monen polven yhteisiä hetkiä, joista jouluna nautimme lisää.

Jo pimentyneessä illassa suuntasimme vielä kohti leikkipuistoa 


Pimeys ja kosteus ei Tähystäjäprinsessaa tovereineen tuntunut häiritsevän. Leikkipuisto täyttyi hetkessä huimista leikeistä ja seikkailuista. Väistämättä hymy nousi aikuisenkin huulille tuota ilakointia seuratessa.

Lopulta oli aika saatella läpimärkä, väsynyt ja onnellinen neiti kotiin, iltapesulle ja iltapalan kimppuun. Takana oli aivan huikea päivä ja edessä vielä yhteinen hetki unipesässä satua kuunnellen ja unilauluja laulellen.

Isin sylissä köllivällä prinsessalla oli paljon asiaa kun päivän tapahtumia käytiin läpi. Lopulta kuitenkin uni vei uupuneen neidin mennessään ja hyvillä mielin Isityyppi peitteli aarteensa sänkyyn.

Nyt Isityyppi voi vielä hetken hengähtää ja makustella kulunutta päivää, onnellinen hymy kasvoillaan. Näihin tunnelmiin on hyvä päättää tämä isänpäivä.

Hyvää Isänpäivää kaikille isille ja isoisille!

maanantai 4. marraskuuta 2019

Isivuoden tutkimusmatka leikkipuistoihin, Myyrmäen urheilukenttä



Tavallista urheilukenttää ei aivan heti mielletä leikkipuistoksi tai -paikaksi. Mutta kuten tutkimusmatkamme osoitti, täälläkin lapsi viihtyy ja keksii puuhaa.

Olen ennenkin paljon kirjoittanut siitä, miten paljon rikkaampi ja värikylläisempi lapsen maailma on. Jälleen kerran sain Tähystäjäprinsessalta oppitunnin tästä seikasta, kouriintuntuvan, hikisen ja riemukkaan oppitunnin.

Isityyppi ehti pohtia tuleeko tästä reissusta Tähystäjäprinsessalle tylsä ja oli varautunut siirtymään tarvittaessa läheiseen leikkipuistoon. No, ei tarvinnut siirtyä, eikä ollut tylsää. Hiki kyllä tuli pientä pallosalamaa seuratessa.

Isin pieni prinsessa oli kentällä heti kuin kotonaan, touhua ja tekemistä riitti ja hyväntuulinen uteliaisuus leimasi kaikkea tekemistä.

Suuren urheilujuhlan tuntuakin oli ilmassa, kun Tähystäjäprinsessa suurella innolla tutki ja kokeili kaikkea näkemäänsä. Pari tuntia vierähti yhdessä hujauksessa ja kotiinpäin, metsäreittiä tietenkin, lähti hyväntuulinen parivaljakko.

”Aitajuoksu, kuulantyöntö ja pituushyppy kuuluivat retken lajivalikoimaan”


Juoksurata herätti Tähystäjäprinsessassa välittömän, spontaanin riemun. Punaista tartania kiersimmekin lukemattomia kierroksia mitä moninaisimmilla askellajeilla.

Lempileikiksi muodostui lähtöviivojen metsästäminen ja tietysti niiltä juoksuun lähtö. ” Tässä on isi lähtöviiva” kuuluukin tomeralla äänellä kymmeniä kertoja.

Pituushyppypaikka pääsi myös suosikkien listalle. Iso kasa hiekkaa, jossa temmeltää on varmasti lapselle kuin lapselle vastustamaton.


Juoksun hurmaa tartanilla

Paikoilla, valmiit, HEP!

Myös aitajuoksua treenattiin
Pituushyppyäkin tietysti harjoiteltiin. Ennen suoritusta piti tietysti kiristää ponnari, aivan kuten neidin televisiossa näkemät oikeat urheilijatytöt.

Kuulantyöntöpaikalla nähtiin konkreettisesti ero aikuisen ja lapsen maailman välillä. Isityypin silmissä oli urheilun suorituspiste, mutta lapsen mielikuvituksella olin hetkessä keskellä vilkkaan hevostallin hulinaa.

Tokihan me kuulantyöntöäkin kokeiltiin, kumpikin omalla tyylillämme. Tulokset tietysti mitattiin asiaankuuluvalla huolellisuudella ja lopuksi välineet palautettiin omille paikoilleen, ennen seuraavia puuhia.

” Taas opittiin, että ei ne loputtomat lelut ja tavarat vaan aito läsnäolo ja heittäytyminen”


Lelun lelua ei meillä ollut mukana, eväät, juomapullo ja Tähystäjäprinsessan vilkas mielikuvitus kylläkin. Ja näillä välineillä saimme aikaan huikeita yhteisiä elämyksiä ja roppakaupalla leikkejäkin.

Urheilukentän katsomot ja kenttää reunustava pururata luonnollisesti tutkittiin myös tarkoin. Perinteisen selostamon paikalla ollut katos pääsi myös mukaan leikkeihin.

Isityypin tehtäväksi jäi olla poliisiheppa, jota pieni neiti ihailtavalla tomeruudella käskytti. Lopulta laukkasimme vikuriponeina ympäri kenttää ja hiljalleen siirryimme maastoratsastukselle kotia kohti.

Muistoihin tästä aamupäivästä jäi upeita yhteisiä hetkiä ja myös tärkeä opetus.

Ei ne loputtomat lelut ja tavarat vaan läsnäolo ja heittäytyminen ovat vanhemmuuden kulmakivi!

Facebookista ja instagramista löydät lisää kuvia ja videoita tämän seikkailun vauhdista.


sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Mitä aamulenkit opettivat vanhemmuudesta


Herätyskello soittaa armotonta säveltään, enkä pääse pakoon vaikka yritän kaivautua syvemmälle sänkyyni. Lopulta on pakko taipua kellon tahtoon ja nousta.

Rutiini on jo vuosien takaa tuttu, ylös, vaatteet päälle, lenkkarit jalkaan ja ulos ovesta. Aamulenkki odottaa juoksijaansa ja tiedän että lenkin väliin jättäminen tai edes lykkääminen ei ole vaihtoehto.

’Rutiinit ja kurinalaisuus ovat voittamisen resepti’ kaikuvat valmentajani sanat mielessä kun pusken ovesta ulos pimeään, koleaan ja märkään syysaamuun. Samaan aikaan mukavuudenhalu ja terve järki ihmettelevät miksen vain palaa lämpöiseen sänkyyni.

Pakotan eilisillan treeneistä väsyneet jalat liikkeelle, ensin kävelyyn ja hiljalleen hitaaseen hölkkään. Jokainen askel on painava ja kivulias, kasvoja piiskaava sade saa kehon hytisemään kylmästä.

Pimeässä varhaisaamussa, sateen keskellä ravaaminen tuntuu älyttömältä ja hetken kyseenalaistan koko puuhan järkevyyden. Voisihan tämänkin ajan fiksumminkin käyttää.

Sekunnin murto-osassa mieleeni välähtää ajatus: ’jossain joku tuleva vastustajani treenaa juuri nyt ollakseen parempi kuin minä’ Tuo ajatus riittää motivaatioksi ja pakotan itseni reippaaseen hölkkävauhtiin.

”Hetkittäin vihasin joka askelta, mutta koskaan en jättänyt noita askeleita ottamatta”


Nautinnollista juoksun hurmaa ei tänä aamuna ole tarjolla. Lenkki on puhtaasti taistelu olosuhteita ja väsymystä vastaan ja askeleita siivittää vain tieto edessä odottavasta päätepisteestä.

Märät kengät, väsyneet jalat ja tukkoisena jähmeästi toimiva keho eivät vähennä epämukavuutta. Mutta jossain syvällä sisällä kumpuaa ylpeys, täällä minä teen aamulenkkiäni silloinkin, kun muut jättävät väliin.

Tuntia myöhemmin, palatessani lenkiltä olo on huomattavasti parempi ja mieli kirkas. Tiedän edenneeni taas pienen askeleen kohti unelmiani ja tavoitteitani. Tänäkin aamuna tahdonvoimani oli riittävän luja ja lenkki on nyt juostu. Pieni voitto matkalla kohti suurempia.

Nyrkkeilyvuosinani nuo varhaisaamujen lenkit tulivat tutuiksi. Harvoin ne olivat mukavia, mutta jokainen harjoitusohjelmaan kirjattu lenkki tuli juostua. Hetkittäin vihasin jokaista askelta mutta koskaan en jättänyt noita askeleita ottamatta.

Aluksi pidin valmentajaani sadistina kun hän vaati lenkkien juoksemista kukonlaulun aikaan. Vuosien saatossa löysin opetuksen tuon metodin pohjalla. Ryhdyinpä lopulta heräämään vielä tunnin vaadittua aikaisemmin noille lenkeille ja opin tuntemaan ylpeyttä jokaisesta juostusta aamulenkistä.

” epämukavuutta pitää sietää jos aikoo saada aikaan jotakin merkittävää ”


Tärkeimpänä asiana aamulenkit opettivat sitoutumista. Jos jotakin haluaa saavuttaa, pitää olla valmis tekemään tarvittava työ. Oikotiet kunniaan, menestykseen ja onneen ovat vain markkinamiesten huijaus. Saavutukset vaativat työtä, aina.

Aamulenkit pakottivat poistumaan mukavuusalueelta, menemään sinne, missä isot asiat tapahtuvat. Elämä ei läheskään aina ole mukavaa, epämukavuutta pitää sietää, jos aikoo saada aikaan jotakin merkittävää.

Myös ylpeys ja itsetunto kasvoivat samaa tahtia peruskunnon kohoamisen kanssa. Tieto siitä, että on tehnyt jotain, mitä muut eivät ole valmiita tekemään lisäsi kummasti itsevarmuutta ja luottoa omiin kykyihin.

Aamulenkkien opit ovat olleet isyydessäni kullanarvoisia, sekä filosofisena opinkappaleena, että aivan konkretiassa. Vanhempana kun ei voi mennä sieltä, missä aita on matalin.

Vanhemmuus on monessa kohtaa kuin nuo syksyiset aamulenkit. Ei läheskään aina mukavaa tai helppoa mutta lopulta kuitenkin äärimmäisen palkitsevaa ja suuren ylpeyden aihe.


lauantai 19. lokakuuta 2019

Nyrkkeilysalilla kasvaa hyväksi vanhemmaksi


Taas kerran vastustajani isku lävähtää vasten kasvojani. Ja saman tien kolme tai neljä lisää. Iskuja on tullut niin lukematon määrä, etten enää kykene niitä laskemaan.

Epätoivon puskemana hyökkään ja koetan päästä osumaan vastustajaani. Seurauksena vain ilmaa halkovat iskut ja törmäys päätä pahkaa vastaiskuun, joka tyhjentää viimeisetkin hapen rippeet keuhkoistani.

Luojan kiitos kyseessä on vain sparri, harjoitusottelu. Taidoiltaan ja fysiikaltaan ylivoimainen vastustajani pitää iskunsa keveinä, eikä painosta missään vaiheessa liikaa. Toki hän koko ajan pitää minut taitojeni äärirajoilla, kuten sparraajan kuuluukin.

Vastaiskuista huolimatta yritän säilyttää ylpeyteni ja kunniani rippeet ja jatkan epätoivoista hyökkäystä. Lopulta saankin vastustajani ahdistettua köysiin ja survon iskuja häntä kohti kaikin voimin. Noista noin viidestäkymmenestä holtittomasta huitaisustani osuu kaksi. Toinen harmittomasti päälakeen ja toinen olkapäähän.

Lopulta harjoitusparini täysin vaivattomasti kiepauttaa meidät ympäri ja huomaan olevani selkä köysiä vasten, vailla pakopaikkaa. Tyydyn nostamaan kädet tiiviisti pääni suojaksi ja selviytymään. 

Iskuja satelee käsiini ja sulavalla vaivattomuudella ne löytävät kerta toisensa jälkeen paikkoja joihin osua vartalossani ja päässäni.

”Päätän ylpeyteni turvaamiseksi ainakin kaatua saappaat jalassa”


Yksikään isku ei tule kovaa ja kaiken huipuksi kuulen vastustajani kannustavaan minua ” liiku liiku, pois sieltä”. Lopulta pääsen liikkeelle ja saan tilaa hengittää hetkeksi. Varjon lailla parini seuraa minua ja pitää armotta painetta yllä.

Päätän ylpeyteni turvaamiseksi ainakin kaatua saappaat jalassa, pysähdyn ja ryhdyn iskemään. Enää en välitä osumista päähäni ja vartalooni, en yritä suojautua. Isken kaikkea mikä liikkuu tai on paikoillaan ja vastustajani lähtee leikkiin mukaan. 

Iskuja ropisee päähäni entistä hurjemmalla tahdilla, mutta tyydytyksekseni omanikin löytävät toisinaan tien perille. Erona on toki se, että minä tässä iskujen vaihdossa kamppailen taitojeni, voimieni ja kuntoni ylärajoilla, siinä missä vastustajani lähinnä verryttelee.

Kellon soitto päättää erän ja läppäämme yläfemmat. ” mahtava erä sä vedit tosi hyvin” toteaa harjoituskumppanini istuessamme kehän reunalle riisumaan varusteita. ” jätkä kehittyy koko ajan, loistavaa sparria taas” jatkuu monologi minun keskittyessä lähinnä saamaan happea ja pysymään tajuissani. 

Kaikki paikallaolijat ymmärtävät äskeisen harjoitusottelun ja sen voimasuhteiden realiteetit. Silti kukaan ei pilkkaa, ei katso halveksuen tai säälien. Aistin kaikkien olevan vilpittömän innostuneita suorituksestani vaikka selkääni lähinnä sainkin.

”Siinä roolissa löydän itsestäni lempeyttä ja kannustavuutta eri tavalla kuin missään muualla elämässäni”


Kaikki tietävät että tein tänään parhaani ja täällä se riittää. Täällä kun ei ole statuksia tai nokkimisjärjestystä, on vain ryhmä treenikavereita, jotka yhdessä pyrkivät kehittymään paremmiksi nyrkkeilijöiksi. 

Täällä jokainen on tärkeä osa joukkoa, jokaisesta pidetään huolta. Niinpä harjoituskumppanini tuo kylmäpussin ja painaa sen vasten tummenevaa ja turpoavaa silmääni. ” pidä tota siinä hetki, niin katsotaan ettei käynyt pahasti. Sori, ei ollut tarkoitus lyödä niin kovaa” ” Hyvän näköistä tekemistä” toteaa toinen, myös vammaani tutkimaan tullut treenikaveri. ” sä kehityt hurjaa vauhtia”.

Silmääni tutkitaan usean treenikaverin voimin, jokaisen vastuulla on nyt tuon vamman ensiapu. Kylmäpussia, turvotusta alentavaa salvaa ja pari Buranaa ilmestyvät kuin tyhjästä, samoin tarkat ohjeet niiden annosteluun.

Illalla ennen uinahtamista puhelimeni piippaa viestin merkiksi, lähettäjä on minua murjonut harjoituskumppani. ” kiitos vielä hyvistä eristä ja sori siitä silmästä, toivottavasti paranee pian. Huomenna kuudelta taas.”

Tästä nuoruusmuistosta on jo hyvä tovi aikaa, olenpa päässyt noissa sparreissa antavaksikin osapuoleksi. Siinä roolissa löydän itsestäni lempeyttä ja kannustavuutta eri tavalla kuin missään muualla elämässäni.

”Salit koulivat karuista karjuista lämminsydämisiä, välittäviä persoonia”


Nyrkkeilysalin kunniakoodisto kun on kiveen ja selkärankaani hakattu. Treenikaverit ovat tämän lajin arvokkainta pääomaa, niistä jokaisesta pidetään huolta. Tätä oppia kannan mukanani myös isänä.

Nyrkkeilysali on pohjimmiltaan varsin karu paikka. Paikka, johon aivan heti ei liitetä herkkää ja ymmärtävää tunneilmaisua. Tosiasiassa, salit ovat täynnä herkkiä kavereita, joilla arvomaailma on vuosien saatossa hiotunut varsin hienosti mallilleen.

Niin se vain elämässä menee, kun riittävän kauan ammentaa nöyryyden maljasta turvallisessa, huolehtivassa ja kannustavassa ilmapiirissä, asettuvat herkkyys ja välittäminenkin väistämättä paikoilleen.

Salit koulivat karuista karjuista lämminsydämisiä, välittäviä persoonia. Juuri sellaisia, kuin hyvät vanhemmat ovat.

maanantai 30. syyskuuta 2019

Isityypin ja Tähystäjäprinsessan lukemistosta, Mäyrä ja suuri seikkailu


* Kaupallinen yhteistyö Kustannus Mäkelän kanssa


Tähystäjäprinsessa on löytänyt kirjojen maailman ja iltasatujen lisäksi yhä useammin käperrymme vällyihin matkaamaan kohti seikkailujen maailmaa.

Kustannus Mäkelä tarjosi meille mahdollisuuden syysuutuuksiensa ensipuraisuun ja ilolla otimme tarjouksen vastaan. Lopulta odotettu paketti kolahti postiluukusta ja olimme valmiit uuteen seikkailuun.

Syksy on tullut ja muuttolinnut suuntaavat etelään. Yksi pieni lintu on kuitenkin loukannut siipensä ja tovereineen jäänyt joukosta. Onneksi neuvokas ja ystävällinen mäyrä tarjoaa auttavan käpälänsä.

Tästä alkoi seikkailu joka imaisi Isityypin ja Tähystäjäprinsessan mukaansa. Kainaloon tiiviisti kaivautunut neiti eläytyi tarinaan joka solulla ja kuunteli järkähtämättömän tarkkaavaisena.

Myös Isityyppi jäi välittömästi tarinan pauloihin ja ihaili, mitä kaikkea tuo seikkailu antoi ja myös opetti. Paitsi seikkailukertomus, on Mäyrä ja suuri seikkailu myös kertomus ystävyydestä, auttamisesta ja hyvästä tahdosta.

Neitiin tarina teki suuren vaikutuksen heti ensi lukemalla, niin suuren että Isityyppi kiitteli itseään ettei ollut valinnut ensikosketusta iltasaduksi. Tarina nimittäin piti lukea saman tien uudestaan ja toisen lukukerran jälkeen tarinasta jutusteltiin vielä hyvä tovi.

”Isityyppiin kuvituksen ohella suurimman vaikutuksen teki tarinan moniulotteisuus”


Tarina on tuon ensimmäisen kerran jälkeen luettu lukemattomia kertoja ja neiti myös viihtyy itsekseen upeasti kuvitetun kirjan parissa. Kun sivut vielä ovat isokokoisia, riittää neidillä tutkittavaa.

Isityyppiin kuvituksen ohella suurimman vaikutuksen teki tarinan moniulotteisuus. Teksti kulki eteenpäin sujuvasti, pitäen myös aikuisen lukijan otteessaan. Kun siihen vielä kätkeytyi suuria opetuksia, on koossa hieno paketti.

Tätä seikkailua on käyty läpi ahkerasti

Tähystäjäprinsessa ei vielä kolmivuotiaana kaikesta opetuksesta saanut kiinni, mutta tulevina vuosina tätä kirjaa voi käyttää vaikkapa kaveritaitojen opetteluun ja pohdiskeluun.

Tämä teos antaa paljon myös vähän isommille lapsille, niinpä Isivuosi antaakin Mäyrälle ja suurelle seikkailulle vahvan suosituksen.

Suuri kiitos Kustannus Mäkelälle tästä yhteistyöstä.


keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Ottakaa tärkeä paikkanne lastenne elämässä faijat.




Minun isyyteni alkutaival oli melkoista takkuamista. Koskaan elämässäni en ole ollut yhtä kyvytön ja avuton kuin ensimmäisinä viikkoinani isänä.

Kun äiti ja tyttäreni elivät täysin symbioottisessa suhteessa oli omaa paikkaa vaikea löytää. Valtaosan ajasta tunsin olevani kyvytön ja riittämätön, enimmäkseen tiellä.

Ensimmäiset pari tuntia kahdestaan kotona tytön kanssa eivät helpottaneet oloani. Aika kului lähinnä parkuvan tytön kanniskeluun sylissä toivoen itkun loppumista.

Äidin palattua kotiin neiti rauhoittui taianomaisesti tissille ja itse muistelin että pullomaidolla ei ollut toivoakaan rauhoittaa neitiä. Pelkäsin olevani täysin osaamaton isäksi.

Muistin kuitenkin yhteiset hetket synnytyslaitoksella ja tiedostin oman tärkeyteni pienen tyttäreni elämässä. Päätin ottaa oman paikkani ja roolini isänä, elämäni ylivoimaisesti paras päätös.

Isän paikkaa tai roolia ei anneta itsestäänselvyytenä, lapsen luottamus pitää ansaita


Isyyteni suurista käännekohdista olenkin kertonut jo aiemmin. Luottamuksen merkityksen opin nopeasti ja konkreettisesti eräänä kauhujen yönä.

Isänä oleminen on lopulta varsin yksinkertaista. Minun pitää olla tyttäreni luottamuksen arvoinen, turvallinen faija ja antaa rajoittamatta tuolle pienelle neidille arvokkainta pääomaa kaikista, aikaani.

Aika osoittautui ratkaisevaksi myös isyyden alkutaipaleen karikoista selviytymisessä. Mitä enemmän vietin aikaa tyttäreni kanssa, sitä helpommin asiat sujuivat. Tuttipullostakin alkoi maito maistua hyvällä halulla.

Toinen kerta kahdestaan kotona tytön kanssa onkin hieno yhteinen muisto, naurua, laulua ja yhteiset päiväunet. Lopulta tie vei unipesään ja teki minusta päävastuullisen nukuttajan.

Nyt, noin vuosi eron jälkeen olen äärettömän tyytyväinen, etten luovuttanut. Helppoja nuo ensimmäiset viikot eivät olleet, mutta periksi antamalla olisin tuhonnut sen upean siteen, joka minulla tyttäreeni nyt on.

Oikeasti kovat jätkät ovat niitä, jotka kreisibailaavat tyttäriensä kanssa


Miten sitten pienen tytön isyys ja miehisyys osuvat yksiin? Minulla ei ole ollut tämän suhteen ongelmia. Minun maailmassa kun arvostettavimpia miehiä ovat ne, jotka kantavat vastuun perheestään.

Vastaavasti halviksuttavinta minun maailmassani on omaa vanhemmuuttaan pakeneminen. Yksikään lapsi ei synny tähän maailmaan omasta tahdostaan, valinta on aina vanhempien, niin myös vastuu.

Jokaisella lapsella on oikeus hyvään, onnelliseen ja turvalliseen lapsuuteen ja jokaisen vanhemman velvollisuus on parhaansa mukaan tuo lapsuus turvata.

Monet isät ovat roolinsa ja asemansa kanssa hukassa, aivan kuten minäkin aluksi olin. Noille isille minulla on yksi ohje. Ottakaa se paikkanne, olkaa isiä, omalla tyylillä ja oman näköisesti.

Teillä on valtavan suuri etuoikeus olla isiä, pitäkää siitä oikeudesta kiinni, kaikin voimin. Mitään isyyttä arvokkaampaa teille ei koskaan tässä maailmassa anneta. Jos ei muuta, niin muistakaa aina tämä.

Koviksi jätkiksi haikeilevia räkänokkia on maailma täynnä, eikä ihme, kun kovan jätkän määritelmä on nykymiehiltä täysin hukassa. Kovista kovimmat kundit ovat niitä, jotka kreisibailaavat tyttäriensä kanssa ja sen jälkeen istuvat teekutsuilla pehmolelujen seurassa. 

Kanssafaijat, olkaa niitä ultimaattisia kovia jätkiä ja ymmärtäkää, mikä lahja isyys on.