UA-119504795-1

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Isivuoden tutkimusmatka leikkipuistoihin, Ratsaspuisto



Tällä kertaa tutkimusmatka oli osa huimaa, koko päivän kaupunkiseikkailua. Yhdessä päivässä näimme ja koimme paljon, nautimme kesästä ja yhteisestä ajasta.

Seikkailupäivä alkoi tietysti pakkaamisella. Edessä oli koko päivä liikkeellä ja tieto siitä, että kotiin palataan vasta iltapalalle toi suunnitteluun ja pakkaamiseen aivan oman vireensä.

Myös hyväntuulisuus ja riemu tulevasta leijui ilmassa. Olemmehan me Tähystäjäprinsessan kanssa omimmillamme juuri tällaisissa seikkailuissa.

Lopulta oli kamppeet kasassa ja aika aloittaa seikkailu. Neiti kärryynsä, päivän tukikohtaan, Isityypille reppu selkään ja menoksi. Hymyssä suin ja reissulauluja hyräillen.

Päivän ensimmäinen etappi olikin meille tuttua tutumpi, vanha kunnon Combat Society. Edessä pari tuntia salihommia yhdessä, pelkkää parhautta.

Salilla nautimme olosta ja touhuista, kuten niin monesti ennenkin


Tähystäjäprinsessa oli puhdasta hyväntuulisuuden energiaa täynnä, eikä Isityyppikään löytänyt syitä murjotukseen. Mutta eipä niitä juuri joutanut miettimäänkään tässä vauhdissa.

Ylimääräistä riemua toi salilta löytynyt yllätys. Kuljetuskalustomme sai taas yhden päivityksen lisää, kun Isityypin treenikaverilta saimme uuden pyörän neidille pilkkahinnalla.

Tytön ilme oli puhdasta iloa ja kiitollisuutta, kun selvisi tuon vaaleanpunaisen salaman olevan nyt hänen pyöränsä.

Salilla riittää aina vauhtia ja hyvää mieltä.

Letittämistä valmennuksen ohella, normihommia.

Ehdimme leikkiä ja temmeltää hyvän tovin, ennenkuin oli aika ryhtyä tositoimiin, valmentamaan. Tuttuun tyyliinsä Tähystäjäprinsessa kevensi nyrkkeilysalin melko karua äänimaailmaa ja tunnelmaa naurulla, höpöttelyllä ja riemun kiljahduksilla.

Kyllä kelpasi väen taas hikoilla tehokaksikon piiskaamina. Valmentaminen on mukavaa puuhaa ja erityistä hohtoa siihen tuo, kun saan samalla yhteistä laatuaikaa tyttäreni kanssa.

Lopulta oli aika lopettaa jumpat. Vielä viimeiset vatsarutistukset, yläfemmat kaikille treenikamuille ja lounastauolle päivän jatkoa suunnittelemaan.

Edessä oli vielä tutkimusmatka leikkipuistoon


Junamatkalla keskustaan Tähystäjäprinsessa latasi akkuja päiväunilla, mainio kapine tuo Punainen Paholainen. Isityyppi puolestaan kaivoi esiin muistikirjan ja keskittyi kirjallisiin töihin.

Päikkäreiden jälkeen oli aika ryhtyä uuden leikkipuiston testaukseen ja siinä meillä riittikin puuhaa.

Ratsaspuisto löytyy Helsingin Ruskeasuolta aivan hevostallien kupeesta. Näissä maisemissa löytyykin puuhaa ja touhua runsaasti. Puistoalueita, hevosia, urheilukenttää ja vieläpä keskuspuiston hulppeat ulkoilumaastot.

Päivä oli täynnä vilpitöntä leikin ja tutkimisen riemua.

Tilaa temmeltämiseen oli vähintäänkin riittävästi.

Hieno kartta kertoo selkeästi, mitä kaikkea täältä löytyy.

tämä alue on silkkaa luksusta lapsiperheille. Tekemistä löytyy varmasti kaikille ja mikä parasta, kaikki kohteet ovat kirjaimellisesti kivenheiton päässä toisistaan. Kaikki tämä on vieläpä helposti tavoitettavissa julkisilla liikennevälineillä.

Valikoimaltaan Ratsaspuisto oli hieno, monenmoisia keinuja, kiikkulautoja ja Isityypin reidet koville laittanut poljettava karuselli. Tämä puisto on myös rakennettu esteettömäksi mahdollistaen näin leikin riemun ihan kaikille.

Tähystäjäprinsessa tutki puistoa tutulla innolla ja tarmolla, joskin suurimpaan rooliin nousivat viime viikot tiiviisti neidin mukana pyörineet mielikuvituskaverit. Noita eläimiä onkin mukana iso liuta retkillämme. On pupuja, poni, hevosia ja myöskin aaseja.

Nämä kaverit ovat tyytärelleni äärimmäisen tärkeitä, joten olen päättänyt heittäytyä täysillä mukaan tähän leikkiin. Olen saanut suuren kunnian paijata ja ruokkia noita eläimiä ja yhä useammin myöskin suuren vastuutehtävän taluttaa niitä.

Viimeisenä etappina ennen kotimatkaa kävimme vielä moikkaamassa poliisiheppoja


Tämä ei muodostunutkaan miksikään pikavisiitiksi, kuten olin aluksi ajatellut. Aitauksissaan, metsän siimeksessä käyskenteleviä hevosia ihailtiin pitkät tovit.

Kun vielä läheisellä kentällä oli ratsastustunti meneillään ei kotimatkaa meinattu saada millään alkuun. Lopulta kuitenkin hyppäsimme bussiin ja vielä matkan ajan jaksoi neiti ihastella ja makustella näkemäänsä ja kokemaansa.

Vielä kotonakin tuo ihastelu jatkui ja tulevien päivien suunnitelmakin muotoutui nopeasti. Viimeisenä, ennen unen tuloa neiti ilmoitti nimittäin selkeästi: “ huomenna Isi mennään taas katsomaan heppoja”. Mitäpä siihen lisäämään.

Ja kyllähän me uudenkin reissun tuonne teimme. se on kuitenkin ihan oman postauksensa aihe, sillä reissulla kun taas löysimme ihan uusia leikkipaikkoja ja seikkailuita.

Rehellisesti voin todeta isyyden olevan melkoista arjen luksusta, ainakin kun malttaa hetkeksi hylätä aikuisten maailman ja heittäytyä mukaan lapsen riemuun ja uteliaisuuteen. Tässä, juuri tässä hetkessä on koko elämä ja siitä kannattaa ottaa kaikki irti.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Isivuoden tutkimusmatka leikkipuistoihin, Porvoon Muumipuisto


Isityypin suuri haave on päästä tutkimaan leikkipuistoja ympäri Suomen yhdessä Tähystäjäprinsessan kanssa. Pieni askel kohti tätä unelmaa otettiin, kun otimme suunnan kohti Porvoota.

Kesäloman alun kunniaksi lähdimme tutkimaan Porvoon Muumipuiston. Seikkailun makua lisäsi matkan taittaminen laivalla, edessä oli kunnon lomareissu.

Yhteistä kesälomaa olikin jo hyvä tovi odotettu, ainakin Isityyppi oli. Lapset ovat tässä fiksumpia, eivät murehdi turhia vaan ottavat ilon irti juuri tästä hetkestä. Tätä taitoa kannattaa meidän aikuistenkin harjoitella.

Lähtöä edeltävänä iltana oli neidistä kuitenkin aistittavissa kunnon reissujännitys. Uni ei meinannut tulla, pienessä mielessä oli paljon pohdittavaa ja paljon kysymyksiä. Lopulta uni voitti ja aamun sarastaessa olimmekin valmiit seikkailuun.

Matkalla kauppatorille Tähystäjäprinsessa oli intoa täynnä, kaikkea näkemäänsä neiti ihasteli ja ihmetteli. Kun laivaliput oli taskussa oli vielä aikaa torikahveille, jäätelön kera, tottakai. Lopulta oli aika nousta laivaan ja seikkailu saattoi alkaa.

Laivamatka oli täynnä uusia elämyksiä ja kokemuksia Tähystäjäprinsessalle


Eikä ihme, olihan neiti ensimmäistä kertaa elämässään laivamatkalla. Kolmen ja puolen tunnin aikana Tähystäjäprinsessa ehti tutkia ja tarkastaa aluksemme jokaisen sopen.

Komentosillalla, kapteenin juttusilla piipahtaminen oli hieno hetki. Pääsipä tomera neiti myös ohjaamaan laivaa, innosta puhkuen ja puhdasta riemua hehkuvin silmin.

Laivalla nautimme myös maittavan lounaan yhdessä kotona pakatuista eväistä ja sitten oli aika etsiä meille soppi päiväunia varten. Yläkannelta löytyi hytti penkkeineen, juuri täydellinen meidän suunnitelmiin.

Täydellinen päiväunipaikka pienelle seikkailijalle.

Into matkaan ja uudet jännittävät kokemukset toivat nukahtamiseen omat haasteensa, mutta nopeasti neiti lopulta rauhoittui ja nukahti unilleen.

Päiväuniltaan Tähystäjäprinsessa heräsi ihailtavalla täsmällisyydellä, juuri sopivasti nähdäkseen kannelta laivan rantautumisen. Oli aika ottaa pakaasit kantoon ja suunnata kohti Muumipuistoa.

Muumipuisto oli odotustemme veroinen ja antoi paljon


Myönnettäköön, että Isityypin odotukset olivat aika paljon kovemmat. Puisto on lopulta aivan tavallinen leikkipaikka, varusteltu vain muumiteemaisilla varusteilla. Pieni pettymys kuitenki hälveni nopeasti, kun näin millä riemulla tyttäreni leikkeihin ryntäsi.

Edes puiston suhteellisen pieni koko ja suuri kävijämäärä eivät Tähystäjäprinsessaa häirinneet. Suurella riemulla neiti touhusi ja tutki jokaisen löytyneen leikkivälineen.

Ennen reissua suurin pohdinta oli, löytyykö puistosta “ iso pomppukeinu”. Löytyihän se, ei suuren suuri, mutta selvästi neidin odotukset täyttävä.


Odotettu pomppukeinukin löytyi puistosta.

Paljon puiston mieluisuudesta kertoo se, että neidin lempipaikka, keinu, jäi kokonaan huomiotta. Tähystäjäprinsessa rakastaa keinumista, mutta tällä reissulla oli paljon muuta tekemistä.

Keinu on monesti myös eräänlainen turvapaikka Tähystäjäprinsessalle. Sieltä on hyvä tutkia maailman menoa ympärillä, tuumia ja tarkkailla.

Nyt oli niin paljon kivaa ja jännää puuhaa, ettei keinu ollut lainkaan kiinnostava. Juomatauollekin tyttöä sai ihan tosissaan houkutella leikkien lomasta.


Tähystäjäprinsessa muumitaloa tutkimassa.

Kaiken kaikkiaan tutkimusryhmämme voi suositella Muumipuistoa, etenkin jos puistovisiittiin yhdistää edestakaisen risteilyn Helsingistä Porvooseen.

Tällä kertaa omaapaluumatkamme sai odottaa, sillä seikkailun seuraava etappi odotti jo aivan nurkan takana.

Linnamäki ja Tukkilan maatilamajoitus tarjosivat lisää elämyksiä.


Linnamäki kohoaa uljaana aivan Porvoon vanhankaupungin kupeessa. Jylhä kukkula vie helposti ajatukset historiaan ja linnavuorten aikaan. Vallihautojen yli kulkevat korkeat sillat olivat erityisesti Tähystäjäprinsessan mieleen.

Täällä neiti taas yllätti Isityypin hurjalla reippaudellaan. Päivää oli jo takana melkoinen määrä, kävelyaskeleitakin enemmän kuin ihan vähän. Niin vain neiti itse kipusi koko matkan Linnamäen korkeuksiin ja aikanaan paluumatkakin tehtiin omin jaloin.

Vanhassa kaupungissa palkitsimme itsemme vielä mehulla ja jäätelöllä ja aloitimme siirtymän kohti yöpaikkaamme, Tukkilan tilaa.

Tilan näkyvin ja kuuluvin tunnusmerkki, aasit herättivät välittömästi Tähystäjäprinsessan huomion. Persoonallisesti äänteleviä kavereita ihasteltiin hyvä tovi ja pohdittiin saako niitä paijata ja ruokkia.

Tukkilan tilan pihalta löytyi myös jännittävä keinu.

Maatilalta löytyi myös hevosia laitumeltaan ja laajalti perinteistä maalaismaisemaa, kaikin puolin loistopaikka tälle tehokaksikolle siis.

Iltapalan jälkeen yöunilleen nukahti silminnähden onnellinen ja myös aivan umpiväsynyt pieni prinsessa. Hyvillä mielin voin todeta onnistuneeni tavoitteessa aloittaa kesälomamme yhteisellä elämysreissulla.

Tästä on hyvä jatkaa kesän viettoa, vaikka mitä jännää ehdimme yhdessä puuhailla. Ainakin pari pyöräreissua on tiedossa, samoin visiitti Suomenlinnaan ja Tähtitorninmäelle. Eikä sitä koskaan tiedä, mitä hurjaa ehdimme keksiä kesän mittaan.

Syksyllä Isityyppiä odottavat sitten aivan uudet haasteet ja varovaiset askeleet kohti unelmia alkavat muuttua kunnon harppauksiksi, mutta näistä kuvioista lisää tuonnenpana, nyt on aika nauttia kesästä. Lisää kuvia seikkailustamme löydät Instagramista ja Facebookista