Vanhan miehen ryhti on kumara ja askel lyhyt, maata viistävän matala. Kävelykeppiin tukeva kulku on hidasta, vaivalloista.
Miehen vierellä kulkee nainen, nuori ja säteilevän kaunis. Herrasmiehen tavoin, vanhus kuljettaa neitoa käsikynkässä, vaikka tosiasiassa nainen enemmän kannattelee tuota kumararyhtistä vanhaa miestä.
Vanhuksella on yllään viimeisen päälle upea, tumma puku, kravatteineen ja kiiltäviksi lankattuine kenkineen, paita hohtavan valkoinen. Neitokin on selvästi panostanut ulkoasuunsa, vaatteet ovat hillityt, mutta tyylikkäät, hame tumma ja selvästi yli polven ulottuva. Meikki on kevyt, silti tyylikäs ja parfyymin tuoksu leijuu nenääni meidän ohittaessamme pariskunnan.
Tuo jotenkin epäsuhtainen pari kiinnittää huomioni, olikohan siinäkin isä ja tytär, mietin ja vilkaisen tytärtäni, tomerin askelin vieressäni kipittävää, kättäni puristavaa prinsessaani. Spontaanista mielijohteesta nappaan tytön syliin ja kysyn ” haluaisitko jätskille” ” joo, kahvilaan” kuuluu vastaus, jonka kuulee koko lähitienoo.
Suuntaamme kulkumme tuttuun kahvittelu- ja jätskipaikkaamme. Tilauskin on tuttu, isille cappucino ja tytölle vaniljapallo, strösselillä. Annosten valmistuttua etsimme vapaan pöydän ja käymme istumaan, nauttimaan yhteisestä herkkuhetkestä.
Jossain vaiheessa huomaan tuon äskeisen pariskunnan myös suuntaavan kulkunsa tähän kahvilaan. Vanhuksen olemuksessa on kaiken raihnaisuuden keskelläkin mystistä määrätietoisuutta, hänen tilatessaan ja maksaessaan kaksikon tilauksen.
Selvästi jo tottunein ottein tarjoilija kantaa heidän juomansa ja juustokakut tarjottimella pöytään, vanhuksen esitellessä koko kahvilalle miten todellinen vanhanajan herrasmies toimii.
”Häpeää ja huonoa omaatuntoa potien sujautan puhelimeni taskuun”
Kumarasta olemuksesta, kävelykepistä ja iän jo hankalaksi tekemästä liikkumisestaan huolimatta, mies auttaa takin seuralaisensa yltä ja ohjaa hänet istumaan pitelemäänsä tuoliin. Vanhuksen olemuksesta huokuu eleganssi, vanhojen kulta-aikojen loisto.
Tuossa hetkessä on helppo kuvitella samainen mies kolme - neljä vuosikymmentä sitten hurmaamassa seuralaisensa kaltaisia nuoria, näyttäviä leidejä paikallisessa tanssisalongissa. Sulavaliikkeisenä, hyvätapaisena ja varmasti supliikkimiehenä on tuo nuorukainen ollut vetovoimainen. Ei kuitenkaan naistenmies vaan rehti ja kunniakas gentlemanni.
Tässäkin hetkessä, seuralaisen silmissä on rakkautta ja lempeyttä, hänen ollessaan mukana tässä tapakasvatuksen käytännön oppitunnissa. Hyväntahtoinen hymy huulillaan hän seuraa vanhuksen toimia ja antaa tämän hemmotella itseään.
Aavistukseni tämän parin suhteen osui oikeaan. Sivukorvalla kuulen alkavan keskustelun: ” kuinka sinä voit, isä, olethan muistanut ottaa lääkkeesi” vanhan miehen vastaus jää kuulematta, kun havahdun tilanteeseen.
Häpeää ja huonoa omaatuntoa potien sujautan puhelimeni taskuun, kun tajuan tyttäreni höpötelleen pitkät pätkät, minun kuulematta juuri mitään. ” anteeksi kulta, isi ei kuunnellut. Mitä sinä olit sanomassa?”
” Miksi isi kahvilassa tilataan tuosta tiskiltä”
” Siitä pitää tilata ja sitten maksaa tilaus ja sitten nuo tädit tekee kahvit, jätskit ja muut”
Kun keskustelumme jatkuu en voi olla sivusilmällä seuraamatta tuota toista isä-tytär paria. Sanomatta sanaakaan tuo kumararyhtinen vanha mies on opettanut minulle äärimmäisen tärkeän läksyn. Läksyn joka saa minut tekemään lupauksen.
”Voin opettaa että hänen ei koskaan tarvitse tyytyä vähempään”
Jatkossa kun me lähdemme kahvilaan tyttäreni kanssa, teen siitä erityistä. Tyylikkäät vaatteet ja paikaksi hienoin kahvila. Näistä kahvi- ja jätskihetkistä haluan tuon vanhuksen mallin mukaan luoda todellista laatuaikaa, myös ulkoisilta tunnusmerkeiltään.
Aivan kuten tuo vanhus omalleen, minäkin haluan opettaa tyttärelleni hänen olevan erityinen. Haluan antaa kokemuksia siitä, miten todellinen herrasmies toimii.
Terveen vahvan itsetunnon opettaminen on mietityttänyt minua paljon. Nyt olen saanut käytännön oppitunnin siitä, miten sen isänä teen. Tuon vanhan miehen esimerkkiä aion jatkossa seurata.
Minä esimerkilläni voin näyttää tytölle millaista kohtelua hän ansaitsee, miten suureen arvostukseen ja kunnioitukseen hän on oikeutettu. Voin opettaa että hänen ei koskaan tarvitse tyytyä vähempään.
Poistuessamme kahvilasta luon vielä viimeisen silmäyksen tuohon hurmaavan pariin. Mielessäni kiitän heitä yhdestä mieleenpainuvimmista opetuksista koko elämässäni.
Katsahdan tytärtäni, jokia kolmevuotiaan innolla tutkii ympäristöään ja jakaa havaintojaan minulle.
Kyllä, sinä ansaitset kultaa rakas tyttäreni.
