Kun Isityyppi itsekseen ihmetteli

Maanantaista on tehty tuhansia erilaisia meemejä, jotka kertovat, kuinka kammottava tuo viikon avauspäivä on. Vastaavia meemejä ylistämässä perjantaita lienee vähintään yhtä paljon.

Pelottavan monelle meistä arki on pelkkää puurtamista, elämme tulevaa viikonloppua varten ja jossain kaukana tulevaisuudessa häämöttävää kesälomaa odotetaan kuin lapsi joulua.

Nyt Koronan tuoman poikkeustilan myötä, moni on heitetty tuosta oravanpyörästä ulos, kuka lomautetuksi, kuka karanteeniin, kuka etätöihin. Ja meemit jatkavat voittokulkuaan.

Maanantaita kiroavien meemien tilalle on nyt tullut moninainen kirjo x päivää karanteenissa meemejä ja kotikoulun kauheutta kiroavia, mitä erilaisimpia kuvasarjoja.

Minussa tämä kaikki herättää lähinnä hämmennystä. Ehkä me emme todella tiedä, mitä haluamme tai sitten vain tarvitsemme vakioidun määrän aiheita valittaa.

Tilanne on siis se, että oravanpyörä ahdistaa, vapautta pitäisi olla lisää mutta nyt kun sitä vapautta on, niin sekin on huono juttu.

Surullisena olen lukenut uutisia, joissa kerrotaan jatkuvan yhdessäolon kiristävän hermoja ja aiheuttavan riitoja. Hurjimmat uutiset ovat kertoneet alkoholinkäytön ja perheväkivallan lisääntyneen. Tässä kohtaa on pakko kysyä; mikä meitä oikein vaivaa?

“ Tarjolla on ainutlaatuinen tilaisuus viettää aikaa lasten ja perheen kanssa “

Nyt on tarjolla sitä kaivattua vapaata, aikaa ilman ahdistavia maanantaita, jatkuvaa viikonloppua. Tarjolla on ainutlaatuinen mahdollisuus viettää aikaa lasten ja perheen kanssa.

Ehkä ongelmana on se, että emme tiedä, mitä kaikella tuolla vapaalla ajalla tehdä. Toki uuden tilanteen tuomat taloudelliset uhkakuvat varmasti pelottavat ja tuovat mukanaan stressiä ja ahdistusta.

Vai onko kuitenkin paljastumassa julma totuus, totuus siitä, kuinka monille perhe on vain statussymboli, jotakin mikä pitää olla. Lopulta perhe on vain taakka, ei elämän tärkein asia, kuten nähdäkseni tulisi olla.

Otsikoita, sosiaalista mediaa ja blogeja lueskellessani viesti on hetkittäin pelottavan selvä; yhdessäolo perheen kanssa on monille jonkinasteinen rangaistus. Minulla on vain yksi kysymys: miten tällainen on mahdollista?

Tiedän kyllä nämä lapsiperhearjen perus lainalaisuudet, joista aiemminkin olen kommenteista saanut lukea. Uskon tämänkin tekstin kommenttikentän täyttyvän siitä, kuinka ylimielinen, ymmärtämätön ja puhtaasti tyhmä ja tuomitseva minä olen.

Ehkä nuo kommentoijat sitten ovat oikeassa, mene ja tiedä. En siltikään voi ymmärtää, miten yhdessä lasten ja puolison, perheen kanssa vietetty aika voi olla rankkaa. Eikö se perhe ole juuri sitä varten, yhdessä olemista ja elämistä? Eikö perheen tulisi olla ilon ja elämänvoiman lähde?

“ Onneksi yhteinen aika perheen kanssa tarjoaa lääkkeen noihin vaivoihin “

Edellisessä postauksessani jo kerroinkin, miltä itsestäni tämä aika tuntuu, miten koen päässeeni palaamaan koti-isyyden kissanpäiviin. Ainoa selkeästi negatiivinen asia on tyttäreni päiväkotikaverien ikävöinti, mutta ikävän lievitykseen onneksi nykyteknologia tarjoaa monia välineitä.

Ymmärrän toki, että lapsen jatkuva aktivointi ja päivien täyttäminen mielekkäällä tekemisellä, voi tuntua raskaalta. Aivan yhtä hyvin ymmärrän taloudellisen huolen mukanaan tuoman stressin.

Onneksi yhteinen aika perheen kanssa tarjoaa lääkkeen noihin vaivoihin. Stressi ja ahdistus takuulla helpottaa kun lähtee lasten kanssa touhuamaan, heittäytyy täysillä mukaan leikkiin ja unohtaa hetkeksi aikuisten maailman.

Tässä tilanteessa on paljon potentiaalia nähdä monet asiat uusin silmin. Nyt varmasti huomataan, miten tärkeää ja arvokasta työtä opettajat ja päiväkotien väki tekevät. Moni huomaa, että ei se niin perinjuurin helppoa työtä aina olekaan.

Vahvana introverttina ymmärrän tarpeen saada omaa rauhaa, mutta en sitä, miten aika perheen kanssa voisi sitä rikkoa. Ainahan sitä paitsi voi tarvittaessa jokainen ottaa sitä yksityisyysannostaan, kun muu perhe touhuaa jotakin muuta.

Me Tähystäjäprinsessan kanssa nautimme jokaisesta uuden tilanteen tuomasta ylimääräisestä vapaapäivästä.

Mutta millään en voi ymmärtää, miten yhdessäolo lasten ja perheen kanssa voi tuntua vankilalta, ylimääräinen vapaa-aika rangaistukselta.

Edellisessä tekstissäni jo pohdin, olenko jotenkin geneettisesti  virheellinen. Oman ajan merkityksestä olen kirjoittanut aiemminkin. Kuten tuolloin sanoin, sanon nytkin, en ole tuomitsemassa ketään.

En myöskään yritä nostaa itseäni muiden yläpuolelle tai koe olevani parempi vanhempi. Toki herää kysymys: kannattaako tai pitääkö niitä lapsia hankkia, jos ei halua kuitenkaan aikaa heidän kanssaan viettää.

Mutta tämä asia on lopulta jokaisen omissa käsissä, jokainen tehköön omat päätöksensä. Minä en yritä opettaa ketään, kunhan vain ihmettelen. 

Ei niin Koronaa, ettei jotain hyvääkin

Korona tuli ja lanasi kaiken, maailma ei ole enää entisensä. Ihmiset eristetään koteihin, väkeä kuolee ja talous tulee romahtamaan. Kotikouluissa riiviölapset ajavat vanhemmat hermoromahduksen partaalle ja vessapaperikin loppuu kaupasta.

Kaikenlaisia uhkakuvia on viime aikoina maalailtu ja jonkinasteinen hysteria leviää kulovalkean lailla. Synkimmät persoonat uskovat meidän elävän maailmanlopun aikoja.

Minussa lienee jokin geneettinen vika, kun en näe tätä epidemiaa peruuttamattoman pahana ilmiönä. Moni asia toki on muuttunut viime viikkoina ja väistämättä isänä pieni huoli painaa mieltä.

Viime viikko kuitenkin osoitti, että eivät nuo epidemian tuomat muutokset arkeen ole lainkaan pöllömpi juttu. Ehkäpä meidän pitää vaan oppia näkemään ne hyvät jutut eikä keskittyä negatiiviseen.

Toki epidemia on otettava todesta ja noudatettava viranomaisten suosituksia, mutta minä näen tässä kaikessa myös paljon hyvää, paljon mahdollisuuksia uudenlaiseen elämänmenoon.

Kouluja on suljettu, päiväkodeista kehotetaan lapsia jäämään kotiin, monet on komennettu etätöihin ja lomautukset ovat jo käynnissä.

Kokoontumiset julkisilla paikoilla on kielletty, kirjastot, liikuntapaikat, museot ja monet muut on suljettu. Ylimääräistä liikkumista kehoitetaan välttämään ja nyt uusimaa on suljettu.

“ Tämä pysähtyminen antaa mahdollisuuden ihan uudenlaiseen arkeen”

Se kuuluisa oravanpyörä, jossa juoksemme on nyt viruksen voimin pakotettu hidastamaan vauhtia ja meidät pyörittäjät pakotettu hengähtämään ja katsomaan ympärilleen.

Tämä pysähtyminen antaa mahdollisuuden ihan uudenlaiseen arkeen, kokonaan uuteen tapaan katsoa asioita. Kun oravanpyörän vauhti hidastuu jää aikaa moneen, mikä on jäänyt tekemättä.

Toki lomautusten ja muiden vastaavien toimien vaikutus henkilökohtaiseen talouteen varmasti mietityttää, mutta antaa myös mahdollisuuden miettiä, paljonko oikeasti tarvitsee.

Elämme hurjassa kulutusyhteiskunnassa ja mielestäni tämä hetki antaa oivan tilaisuuden arvioida asioita uudelleen. Kuten Paleface osuvasti toteaa ‘ heitä pois ja osta uusi’

Nyt on hyvä aika pohtia, kuinka paljon oikeasti tarvitsee, kuinka paljon pitää todella ostaa.

Nyt on myös hyvä hetki tehdä kaikkea sitä, mistä aina on haaveillut, harrastaa, rentoutua ja viettää aikaa perheen kanssa.

“ Mahdollisesti edessä häämöttävä lomautus tuntuu houkuttelevalta vaihtoehdolta”

Melko  nurinkurista on, että tarvitsemme tällaisen epidemian pysähtyäksemme näiden aiheiden äärelle.

Isityyppi ja Tähystäjäprinsessa nauttivat tästä uudesta tilanteesta täysin rinnoin. Sunnuntai-illan pesut ja iltatoimet hoituvat rennoissa merkeissä, kun tiedossa oli vapaa viikko. Viikko yhteistä, aikataulutonta aikaa, aivan kuten aikoinaan koti-isänä.

Vapaan viikon takasi Isityypin palkaton vapaa, eikä tulonmenetys rassannut hetkeäkään, kumpaakaan meistä. Rehellisyyden nimissä, mahdollisesti edessä häämöttävä lomautus tuntuu houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Rahaa toki tässä menetän, mutta tilalle saan jotain paljon arvokkaampaa. Niin kliseistä kuin se onkin, kaikkea ei todella voi rahassa mitata.

Taakse jäänyt viikko tarjosi upeita hetkiä meille. Yhdessäoloa, naurua, leikkejä, kiireettömyyttä ja upeita keväisiä säitä. Mikään raha maailmassa ei voi näitä korvata.

Saatan olla geneettinen häiriö, mutta silläkin uhalla näen tämän epidemian enemmän mahdollisuutena kuin uhkana. En tietenkään toivo kenenkään sairastuvan tai kuolevan, mutta tällainen tilanne pakottaa meitä asettamaan asiat aivan uuteen perspektiiviin. Se on pelkästään positiivinen asia.

“ Me ihastelemme savun hajuisia vaatteita, leikimme varjokuvilla kallioilla ja keinumme itsemme pyörryksiin”

Nyt jokaisella meistä on edessään hetki, jolloin pitää punnita, mikä on merkityksellistä ja mikä ei. Kun oravanpyörän rattaisiin on lyöty kapuloita, on hyvä aika pohtia, onko uran luominen ja omaisuuden kartuttaminen sittenkään niin tyydyttävää.

Ehkäpä viimein on aika kulkea kohti pehmeämpiä arvoja, aika arvostaa muutakin kuin statuksia ja materiaa. Ehkä vihdoin on aika arvostaa ammatteja, joita harvoin muistetaan arvostaa.

Opettajien, päiväkodintätien ja - setien, hoitajien, poliisien, siivoojien, palomiesten ja monen muun laittaessa itsensä likoon yhteisen hyvän eteen, on aika huomata kuinka arvokasta duunia nuo edellämainitut painavat.

Me Tähystäjäprinsesan kanssa nautimme nyt joka hetkestä. Poissa kauppakeskuksista me ihastelemme savunhajuisia vaatteita, leikimme varjokuvilla kallioilla ja keinumme itsemme pyörryksiin. Tehkää lukijat tekin niin. Tai mikä ikinä onkaan teidän mieluisin tapa nauttia vapaa-ajasta, ottakaa ilo irti ja nauttikaa.

Kuten sanottua, ei niin Koronaa ettei jotakin hyvääkin.