UA-119504795-1

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Kun Isityyppi itsekseen ihmetteli


Maanantaista on tehty tuhansia erilaisia meemejä, jotka kertovat, kuinka kammottava tuo viikon avauspäivä on. Vastaavia meemejä ylistämässä perjantaita lienee vähintään yhtä paljon.

Pelottavan monelle meistä arki on pelkkää puurtamista, elämme tulevaa viikonloppua varten ja jossain kaukana tulevaisuudessa häämöttävää kesälomaa odotetaan kuin lapsi joulua.

Nyt Koronan tuoman poikkeustilan myötä, moni on heitetty tuosta oravanpyörästä ulos, kuka lomautetuksi, kuka karanteeniin, kuka etätöihin. Ja meemit jatkavat voittokulkuaan.

Maanantaita kiroavien meemien tilalle on nyt tullut moninainen kirjo x päivää karanteenissa meemejä ja kotikoulun kauheutta kiroavia, mitä erilaisimpia kuvasarjoja.

Minussa tämä kaikki herättää lähinnä hämmennystä. Ehkä me emme todella tiedä, mitä haluamme tai sitten vain tarvitsemme vakioidun määrän aiheita valittaa.

Tilanne on siis se, että oravanpyörä ahdistaa, vapautta pitäisi olla lisää mutta nyt kun sitä vapautta on, niin sekin on huono juttu.

Surullisena olen lukenut uutisia, joissa kerrotaan jatkuvan yhdessäolon kiristävän hermoja ja aiheuttavan riitoja. Hurjimmat uutiset ovat kertoneet alkoholinkäytön ja perheväkivallan lisääntyneen. Tässä kohtaa on pakko kysyä; mikä meitä oikein vaivaa?

“ Tarjolla on ainutlaatuinen tilaisuus viettää aikaa lasten ja perheen kanssa “


Nyt on tarjolla sitä kaivattua vapaata, aikaa ilman ahdistavia maanantaita, jatkuvaa viikonloppua. Tarjolla on ainutlaatuinen mahdollisuus viettää aikaa lasten ja perheen kanssa.

Ehkä ongelmana on se, että emme tiedä, mitä kaikella tuolla vapaalla ajalla tehdä. Toki uuden tilanteen tuomat taloudelliset uhkakuvat varmasti pelottavat ja tuovat mukanaan stressiä ja ahdistusta.

Vai onko kuitenkin paljastumassa julma totuus, totuus siitä, kuinka monille perhe on vain statussymboli, jotakin mikä pitää olla. Lopulta perhe on vain taakka, ei elämän tärkein asia, kuten nähdäkseni tulisi olla.

Otsikoita, sosiaalista mediaa ja blogeja lueskellessani viesti on hetkittäin pelottavan selvä; yhdessäolo perheen kanssa on monille jonkinasteinen rangaistus. Minulla on vain yksi kysymys: miten tällainen on mahdollista?

Tiedän kyllä nämä lapsiperhearjen perus lainalaisuudet, joista aiemminkin olen kommenteista saanut lukea. Uskon tämänkin tekstin kommenttikentän täyttyvän siitä, kuinka ylimielinen, ymmärtämätön ja puhtaasti tyhmä ja tuomitseva minä olen.

Ehkä nuo kommentoijat sitten ovat oikeassa, mene ja tiedä. En siltikään voi ymmärtää, miten yhdessä lasten ja puolison, perheen kanssa vietetty aika voi olla rankkaa. Eikö se perhe ole juuri sitä varten, yhdessä olemista ja elämistä? Eikö perheen tulisi olla ilon ja elämänvoiman lähde?

“ Onneksi yhteinen aika perheen kanssa tarjoaa lääkkeen noihin vaivoihin “


Edellisessä postauksessani jo kerroinkin, miltä itsestäni tämä aika tuntuu, miten koen päässeeni palaamaan koti-isyyden kissanpäiviin. Ainoa selkeästi negatiivinen asia on tyttäreni päiväkotikaverien ikävöinti, mutta ikävän lievitykseen onneksi nykyteknologia tarjoaa monia välineitä.

Ymmärrän toki, että lapsen jatkuva aktivointi ja päivien täyttäminen mielekkäällä tekemisellä, voi tuntua raskaalta. Aivan yhtä hyvin ymmärrän taloudellisen huolen mukanaan tuoman stressin.

Onneksi yhteinen aika perheen kanssa tarjoaa lääkkeen noihin vaivoihin. Stressi ja ahdistus takuulla helpottaa kun lähtee lasten kanssa touhuamaan, heittäytyy täysillä mukaan leikkiin ja unohtaa hetkeksi aikuisten maailman.

Tässä tilanteessa on paljon potentiaalia nähdä monet asiat uusin silmin. Nyt varmasti huomataan, miten tärkeää ja arvokasta työtä opettajat ja päiväkotien väki tekevät. Moni huomaa, että ei se niin perinjuurin helppoa työtä aina olekaan.

Vahvana introverttina ymmärrän tarpeen saada omaa rauhaa, mutta en sitä, miten aika perheen kanssa voisi sitä rikkoa. Ainahan sitä paitsi voi tarvittaessa jokainen ottaa sitä yksityisyysannostaan, kun muu perhe touhuaa jotakin muuta.

Me Tähystäjäprinsessan kanssa nautimme jokaisesta uuden tilanteen tuomasta ylimääräisestä vapaapäivästä.

Mutta millään en voi ymmärtää, miten yhdessäolo lasten ja perheen kanssa voi tuntua vankilalta, ylimääräinen vapaa-aika rangaistukselta.

Edellisessä tekstissäni jo pohdin, olenko jotenkin geneettisesti  virheellinen. Oman ajan merkityksestä olen kirjoittanut aiemminkin. Kuten tuolloin sanoin, sanon nytkin, en ole tuomitsemassa ketään.

En myöskään yritä nostaa itseäni muiden yläpuolelle tai koe olevani parempi vanhempi. Toki herää kysymys: kannattaako tai pitääkö niitä lapsia hankkia, jos ei halua kuitenkaan aikaa heidän kanssaan viettää.

Mutta tämä asia on lopulta jokaisen omissa käsissä, jokainen tehköön omat päätöksensä. Minä en yritä opettaa ketään, kunhan vain ihmettelen. 

4 kommenttia:

  1. Minusta on, rehellisesti sanoen, ihanaa että voin olla meidän taaperon kanssa enemmän. Hän on päiväkodissa meidän molempien työn luonteen vuoksi mutta koska työmatkat ovat pudonneet pois pääsen olemaan hänen kanssaan hetimiten siinä puoli viideltä kun isänsä kanssa tulee kotiin (minä vien kasiksi aamupalalle, mies hakee aika tasan neljältä, kuten myös normaalioloissa jotta ei mene pieni sekaisin). Ollaan laitettu sima aluilleen, istutettu yrttejä ja opeteltu potkulautailemaan. Musta on niin ihanaa viettää aikaa enemmän, kokea enemmän yhdessä lapsen kanssa.

    Rakastan mun duunia myös, mutta kyllä tämä aika on saanut ajattelemaan että kun tätä kerran voi myös kotona tehdä niin mitä jos jatkossa tekisikin osan päivistä joka viikko kotona. Ihan vaikka yhden tai kaksi, olisi aikaa olla enemmän äiti.

    Ihanaa sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
  2. Itsehän käyn korona-aikanakin ainakin vielä ihan normaalisti töissä ja neiti sitä myötä päivähoidossa, jos vain mahdollisuus olisi olla kotona niin erittäin mieluusti sen käyttäisin <3

    VastaaPoista
  3. Aika samanlaisia ajatuksia olen minäkin mielessäni pyöritellyt. Moni on töissä ollessaan kiroillut
    ettei voi tehdä enempää etätöitä ja nyt taas kotikonttorilla ollessaan haluaisikin mennä ehdottomasti töihin. Varmasti myös kotona on tullut tilanteita missä hermot ovat kiristyneet sen takia kun lapset ovat "etäkoulussa" ja
    vanhemmat puolestaan "etätöissä". Monet yhteenotot ovat varmasti myös syntyneet sen takia, että
    tilanne on uusi ja ennenkokematon. Monilla on myös kodin ja etäkoulun/etätyön yhteensovittaminen on
    alkanut sujua kun sitä on päästy nyt tässä harjoittelemaan. Varmasti hermojen kiristymistä on
    aiheuttanut viruksen pelko ja tilanteen "epävarmuus" eli kukaan ei pysty sanomaan milloin poikkeustila
    päättyy tai koska saadaan rokote.

    Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että tämän poikkeuksellisen ajan voisi yrittää kääntää myös
    perhettä yhdistäväksi ajanjaksoksi, josta voisi yrittää ottaa myös kaiken hyvän irti.

    VastaaPoista
  4. Ihmisen mieli taitaa kaivata sitä mitä se ei saa. Olen itsekin ihmetellyt tätä, että miksi ihmiset eivät ole onnellisia nyt kun on aikaa perheelle ja itselle. Olin lomautettuna kuukauden verran ja olen ottanut kaiken irti tästä ylimääräisestä vapaa-ajasta. Uskon, että moni meistä kaipailee näitä leppoisia koronapäiviä!

    VastaaPoista