* Kaupallinen yhteistyö Fillarikellarin kanssa
Pyörän peräkärryn hankinnan jälkeen olemme keränneet melkoisen määrän kilometrejä. Elokuun alussa saimme kärryn eteen uuden, hienon veturin. Jopa Isityypin tikkujaloilla, tällä kalustolla pääsee aika lailla mihin vaan. Tervetuloa tiimiin Genesis Longitude.
Minä en ole mikään kovan luokan pyöräilijä, enkä omaa suurta ymmärrystä pyörien tekniikasta ja hienoista osasarjoista. Koskaan elämässäni en myöskään ole omistanut tämän hintaluokan pyörää.
Jo matka kaupalta kotiin oli melkoinen elämys. Pyörä oli todella hyvä ajettava ja kaikki toimi täsmälleen kuten pitikin. Kun kilometrejä on kertynyt lisää, tuntuu ajokki koko ajan paremmalta.
Uusi pyörä on saanut myös Tähystäjäprinsessan hyväksynnän. Neidin lempipuuhiin yhteisillä reissuilla kuuluukin nykyään pyörän säätäminen ja lukitseminen. Lähtiessä usein kärrystä kuuluu paljon puhuva kommentti “ uus pöönä tosi tosi hyvä”. Totuus tulee lasten suusta, tässäkin tapauksessa.
Millainen ajopeli sitten on kyseessä?
Genesis longitude on täysiverinen retkipyörä. Kiinnikkeitä jos jonkinmoiselle tavaratelineelle löytyy. Mukana vakiona tulevat hauskat, etuhaarukkaan kiinnittyvät tarranauhalla toimivat häkit.
Jatkossa nuo telineet vastaavat meidän teltan kuljetuksesta. Ulkoteltta toisella ja sisäteltta toisella puolella. Koeajojen perusteella lähes täydellinen ratkaisu.
Suuri Mummolaseikkailu opetti, että ajo on mukavampaa, kun kärryssä ei ole liikaa painoa. Uudella pyörällä tämä kärryn keventäminen onnistuu helposti.
Lisäksi saimme käyttöön runkolaukun, joka entisestään lisää pyörän kuljetuskapasiteettia. Vanhat tutut laukut kiinnittyvät uuteenkin kulkupeliin leikiten.
Longituden retkipyörän sielu on jo lyhyilläkin reissuilla tullut esiin. Mitä enemmän tavaraa on mukana, sitä paremmalta pyörä tuntuu.
Tähystäjäprinsessa tarkkana. " Mimi näästää" |
Teräsrunko on miellyttävä ajettava, etujousituksen puuttumista ei ainakaan Isityypin pienehköllä asiantuntemuksella huomaa.
27,5+ renkailla varustettuna longitude on jotakin normaalin maastopyörän ja fatbiken välimaastossa. Kompromissit ovat harvoin toimivia, mutta tämä kompromissi on.
Jyhkeät renkaat pehmentävät kulkua röykkyiselläkin alustalla ja toisaalta rullaavat mukavasti urbaaniviidakossa.
Kaikkineen pyörä on erittäin hyvä ajettava ja selviäisi varmasti paljon vaikeammastakin maastosta, kuin missä me ajelemme. Meidän käyttöön oikein hyvä ajokki. Isityyppi ja Tähystäjäprinsessa voivat tällä kokemuksella suositella lämpimästi.
Kiitos loistavasta palvelusta Fillarikellarin henkilökunnalle.
Fillarikellari on pieni kivijalkamyymälä aivan Helsingin keskustassa. Saamamme palvelu oli vähintään ensiluokkaista.
Isityypin silmään tietysti pisti heti Tähystäjäprinsessan saama, lämmin vastaanotto. Pyörän sovittelun ja varusteiden valinnan lomassa myyjiltä riitti aikaa myös pienen asiakkaan huomioimiseen.
Tällä kalustolla saamme vielä lukemattomia hienoja seikkailuita aikaiseksi. |
Meikäläinen on pyörien varusteiden ja osasarjojen suhteen täysi amatööri. Henkilökunnan asiantuntemuksen avulla tyhmätkin kysymykset ratkottiin ja sain alleni juuri sopivan ja mieleisekseni varustellun pyörän.
Nyt ohjelmassa on määrätietoista kilometrien keräämistä.
Isivuoden tutkimustiimi tekee Tähystäjäprinsessan johdolla töitä, jotta selviää millainen uusi pyörä on. Tässä vaiheessa olemme vakuuttuneita siitä, että tämä on juuri meille sopiva peli.
Marraskuun alussa alkaa kilometrejä kertyä suurella viikkotahdilla, kun Tähystäjäprinsessa aloittaa päiväkotitaipaleensa.
Joulukuussa tahti vaan tiivistyy ja pyörä pääsee todella näyttämään kykynsä. Nähtäväksi jää, kuinka pyörä selviää päivittäisestä palvelusta Suomen talvessa.
Päiväkotihommista, Isityypin työkuvioista ja tietysti uuden kuljetuskaluston pärjäämisestä kerrotaan lisää tulevissa postauksissa.
Pysykäähän siis kuulolla, me lähdetään nyt ajelulle.
Isityypin ja Tähystäjäprinsessan seikkailuita voitte seurata myös Facebookissa ja Instagramissa
Isityypin ja Tähystäjäprinsessan seikkailuita voitte seurata myös Facebookissa ja Instagramissa