Tällä kertaa sää suosi meitä. Koko päivän aurinko paistoi ja lämpö keikkui hellelukemissa. Viime kerta jätti kuitenkin isityypille paljon hampaankoloon. Niinpä sadevaateet matkasivat mukana, ihan vaan varmuuden vuoksi.
Menomatkaan mahtui kommellus jos toinenkin. Vinkiksi kaikille pyöräilijöille; google maps ei ole ajan tasalla tie- ja rakennustöistä.
Ajateltu oikaisu ulkoilureittejä pitkin lopulta venytti matkaa ja reittiä etsiessä kärryn maasto-ominaisuudet tuli kunnolla testattua, hyvin kulkee.
Menomatkasta muodostui mukava seikkailu meille molemmille. Tyttö nautti töyssyisestä matkasta isityypin etsiessä sopivaa väylää työmaiden lomasta kohti määränpäätä.
Perille päästyämme huomio kiinnittyi taas lämminhenkiseen ja aktiiviseen henkilökuntaan. Jokaisen tulijan kanssa ehdittiin pikaisesti vaihtaa kuulumiset.
Hiekkalaatikolla viihdytään aina yhtä hyvin. |
Kun karavaani saatiin parkkiin ja lukittua oli aika päästää Tähystäjäprinsessa tositoimiin.
Vaikka viime reissu jäi lyhyeksi, muisti tyttö ihailtavalla varmuudella, mitä mistäkin löytyy.
Varmoin askelin kulku kävi hiekkalaatikolle ja pian olikin hiekkakakkujen teko täydessä vauhdissa.
Pikkuhiljaa puistoon valui enemmän ja enemmän väkeä ja isityyppiä alkoi hivenen jännittää, mikä on tytön reaktio. En tiedä vaikuttiko asiaan se, että puisto oli ennestään aavistuksen tuttu, vai viime reissun väenpaljous.
Tyttö ei tällä kertaa tuntunut olevan moksiskaan koko ajan kasvavasta ihmismäärästä, vaan jatkoi leikkejään.
Eläinten lumovoima oli tälläkin kertaa vastustamaton
Hiekkaleikki keskeytyi neidin ilmoittaessa tomerasti: pissa! Niinpä suuntasimme kohti vessaa.
Varikkokäynnin jälkeen tyttö kuuli lampaiden kovaäänisen kutsun ja säntäsi juoksujalkaa kohti aitausta.
Lampaiden ihailussa riitti puuhaa pitkäksi aikaa eläinrakkaalle neitokaiselle. Huikean hieno ajatus tällainen kotieläinpihan ja leikkipuiston yhdistäminen.
Pupu. Moi! |
Tässä vaiheessa myös huomattiin puiston muut, melko runsaslukuiset kävijät. Tyttö halusi isin syliin ja pysyikin siinä pitkähkön tovin. Tomera kädenviittaus vaati kulkua kohti pupun aitausta.
Aitaa vasten takajaloille noussut pupu riitti murtamaan arastelun. Neiti kipusi sylistä ja reippaana tyttönä asteli aidan viereen muiden lasten joukkoon.
Eläimissä vaan on sitä jotakin. Täysin toisilleen tuntemattomat lapset mahtuivat sulassa sovussa, ahtaaseen paikkaan pupua ihastelemaan.
Viereisen aitauksen kanat olivat tyttäreni silmissä jostain syystä pelottavia. Asemapaikka otettiin taas isityypin sylistä ja itkun sekaisella äänellä vaadittiin siirtymistä pois.
Syykin itkuun selvisi nopeasti ja oli varsin luonnollinen, nälkä. Aika kaivaa eväät esiin. Eväspaikaksi löytyi kivasti lapsille mitoitettu pirttipöytä.
Eväät ovat iso osa näitä yhteisiä retkiämme. |
Vatsa täynnä kanatkaan eivät pelottaneet tyttöä ja saatoimme jatkaa tutkimuksia. Isityyppi koitti varovasti houkutella tyttöä tien toiselle puolelle, varsinaiselle leikkialueelle.
Mutta edes täyttyvä kahluuallas ei vetänyt vertoja kanoille, lampaille eikä varsinkaan pupulle.
En lähtenyt tyttöä pakottamaan, vaan menimme hänen ehdoillaan. Edelleen, tyttöä varten näitä retkiä tehdään, ei isää. Spontaani leikki ja tutkiminen ajaa aina minun suunnitelmieni edelle. Tuosta periaatteesta en tingi kuin äärimmäisen pakon edessä.
Myös tyhjän karsinan arvoitus selvisi.
Tyttärelläni on selkeästi minua parempi muisti. Neiti osoitti tomerasti kohti tuota aitausta ja totesi ponnekkaasti: Röh Röh!
Siihen tulokseenhan me viime kerralla tulimme, että possu täällä voisi asustaa. Vaan eipä asustanutkaan. Se oli nimittäin varattu lasten leikkeihin. Mielestäni nerokas idea.
Myös tyttäreni arvosti tällaista mahdollisuutta. Hetkessä olikin käynnissä riemukas kukkuu - leikki. Tässä kohtaa päätin unohtaa myös puistopiilon etsimisen, se ei tuntunut enää oleelliselta.
Puistopiiloa ei ehditty etsiä. Silti näimme ja koimme yhdessä taas vaikka mitä. |
Aikansa riekuttuaan tyttö tuli taas pyrkimään syliini. Isi pois, todettiin useasti. Pienen kyselyn jälkeen syykin moiseen selvisi: väsynyt, pieni retkeilijä halusi kotiin. Niinpä pakkasimme kimpsumme ja päätimme suunnata kotimatkalle.
Kotiin selvittiin ilman suurempia kommelluksia. Työmaatkin saatiin helposti kierrettyä, kun osattiin niihin ennalta varautua. Hieno reissu kaikkineen, taas kerran.
Aivan pakko on antaa erityismaininta Helsingin puistojen henkilökunnalle. Te teette valtavan hienoa työtä upealla asenteella. Asiakkaana on ilo olla teidän vieraananne. Isivuosi kiittää ja kumartaa, hyvä te!
Paljon jäi näkemättä, mutta vielä enemmän nähtiin ja koettiin. Tyttäreni huokui iloa ja juttua nähdyistä ihmeistä riitti.
Lapsella on oikeuksia, vanhemmalla vain velvollisuuksia ja suuri kunnia hoitaa niitä.
Tämä onkin tärkeää lasten kanssa retkeillessä ja muutenkin touhutessa. Toiminnan pitää tapahtua lapsen ehdoilla. Aikuisen silmin se leikkikenttä olisi pitänyt käydä katsastamassa.
Tyttäreni kuitenkin viihtyi paremmin kotieläinpihalla. Mitä olisin saavuttanut raahaamalla tytön väkisin toiselle puolelle?
Toki olisin saanut laajemman ja hienomman artikkelin tähän blogiini. Mutta se ei näissä retkissä ole oleellista. Sillä, mitä minä haluan ei ole merkitystä. Tärkeää on se, mitä nämä retket antavat tyttärelleni.
Isin pieni seikkailija vauhdissa. |
Oikeastaan, tässä tiivistyy koko näkemykseni vanhemmuudesta.
Minulla isänä ei ole oikeuksia, minulla on vain velvollisuuksia. Sama koskee muita lapsen lähipiirin aikuisia. Lapsi ei ole täällä meitä viihdyttämässä tai välineenä omien intressiemme toteuttamiseen.
Tyttäreni on ainoa, kenellä on oikeuksia. Niistä suurimpana oikeus hyvää ja onnelliseen lapsuuteen. Minun suurin velvollisuuteni isänä on tuon oikeuden turvaaminen.
Koen olevani etuoikeutettu, kun saan tuota velvollisuuttani hoitaa. Minulle on suuri kunnia olla pienen, upean tyttäreni isi.