Syksy on täysissä voimissaan ja lehtiä alkaa olla maassa enemmän kuin puissa. Märkä ja pimeä vuodenaika hallitsee päiviä. Mitään syytä sisälle lukkiutumiseen ei silti ole, syksy on mainiota ulkoiluaikaa.
Sääolojen vaihtelu on yksi syksyn hienouksista. Aamulla ulkoillaan jo monesti pakkaselta ja talvelta tuoksuvassa kelissä. Samana iltapäivänä aurinko jaksaa vielä lämmittää, muistutellen etäisesti kesästä.
Sateet ja valon väheneminen ovat osa syksyä. Molemmat elementit tuovat ulkoiluun omat, hienot vivahteensa. Ruskan väriloisto koristaa maiseman ja puista pudonneet lehdet tarjoavat ihmeteltävää ja touhuttavaa taaperolle.
Syksyinen sää ei ole este ulkoilulle, se tarjoaa touhuihin uusia mahdollisuuksia. Pimeyden ei tarvitse olla masentavaa tai ankeaa. Tasku- ja otsalamput esiin ja käsillä on suuri seikkailu.
Lehtikasat ovat syksyllä loputon leikkien aarreaitta.
Lehtikasoista nauttiminen on jokaisella lapsella verissä. Aikuisten maailma on tässäkin asiassa verrattain tylsä.
Lehdet haravalla kasaan, kasa kottikärryllä loppusijoituspaikkaan, valmis. Siinä aikuisen malli.
Hei kaverit, siinä kasassa kuuluu hyppiä ja möyriä ja ne lehdet pitää levittää ympäriinsä. Sitten voi taas haravoida ja aloittaa alusta. Kuten esimerkistä nähdään, on lapsen malli paljon mukavampi.
Jiiihaaaa! |
Kohta Isityyppi saa haravoida uudestaan. |
Jos valmiita kasoja ei ole, rakentaa neiti niitä ihan itse. |
Faktahan on se, että lehtikasoja harvoidaan vaan siksi, että niissä saa telmuta. Kysykää keneltä tahansa taaperolta.
Vesilätäköt on parhautta, ihan pelkkää parhautta.
Ulos lähtiessä Tähystäjäprinsessa tietää jo mitä tarvitaan kunnon lätäkköleikkeihin. Saappaat ja kuravaatteet puetaan aina mielellään päälle.
Ja sitten ulos nauttimaan. Lätäköissä juostaan, hypitään ja välillä istutaankin.
Syksyllä noita loputtomien leikkien areenoita onkin paljon tarjolla. Vesisateet eivät ole huono juttu, ne tuovat kivaa puuhaa päiviin.
Asianmukaiset varusteet päälle ja lätäköt ovat loputon leikkien aarreaitta. |
Kuravellikakku on tämän syksyn trendiruoka. |
Lätäköissä voi myös istuskella. |
Ja onhan se lätäköissä hyppiminen kivaa vielä aikuisenakin. Siispä saappaat jalkaan ja leikkimään.
Puistot tuovat riemua syksylläkin
Uusi kuljetuskalusto on osoittanut toimivuutensa märissäkin oloissa. Lähipuistoja olemmekin kolunneet päivittäin.
Tutuissa maisemissa syksy näkyy vahvimmin. Uuden vuodenajan myötä vanhat leikkipaikat saavat aivan uuden ilmeen ja tarjoavat uusia elämyksiä.
Hiekkakakkujen tekokin muuttuu tavallista jännemmäksi, kun joukkoon eksyy syksyn lehtiä. Liukumäet ja kiipeilytelineet tarjoavat lisähaastetta yöpakkasten jäädytettyä kosteat pinnat.
Sadevaatteet ja liukkaus tuovat puistoseikkailuihin lisää motorisia haasteita. Hyvää treeniä siis. |
Korikeinuun kipuaminen jäi puolitiehen, kun piti ihailla maahan pudonneita lehtiä. |
Uusi kuljetuskalusto on hoitanut tehtävänsä paremmin kuin hyvin. |
Tätä ja paljon muuta kuuluu meidän syksyyn, päiväkodin aloitus odottaa ihan nurkan takana ja isityyppi palaa töihin pelottavan pian.
Syksy on monen uuden asian alku, ihan kirjaimellisesti. Siitä lisää ensi kerralla.
Mitäs kivaa kuuluu teidän syksyyn?