UA-119504795-1

maanantai 5. marraskuuta 2018

Koti - isävuoden loppusuora



Nyt eletään jo marraskuun alkua. Viimeiset viikot koti-isänä ovat edessä. Tähystäjäprinsessan päiväkoti alkoi jo viime viikolla ja jatkuu marraskuun kolmena päivänä viikossa. Joulukuussa alkaa arki täydellä tohinalla, kun Isityyppikin palaa töihin.

Leikkipuistoseikkailut on seikkailtu, viimeiseksi kohteeksi jäi Järvenpään Ystävyyden Puisto. Hieno junaseikkailu ja kiva puisto.

Tähystäjäprinsessa tutki puistoa innolla ja näytti taas hurjapäisyytensä. Suurin kiipeilyteline piti valloittaa, tietysti. Isityyppikin pääsi kiipeilemään varmistaessaan neidin turvallisuutta.






Suurin kohokohta oli kuitenkin viereisen Tuusulanjärven ranta sorsineen. Kesyyntyneiden vesilintujen ihmettelyä olisi varmasti jatkunut vaikka kuinka kauan. Aikataulun velvoittamana Isityyppi kuitenkin ohjasi karavaanin junaan ja kotiin päiväunille.




Tuttuun tyyliimme olemme tietysti retkeilleet paljon


Lähipuistot, metsät ja muut tutut seikkailupaikat ovat olleet ahkerassa käytössä. Päivittäin olemme viettäneet useamman tunnin ulkona syksyä ihastellen.

Sadevaatteet ja saappaat ovat päässeet tositoimiin lähes päivittäin. Pääsimmepä myös ottamaan vähän tuntumaa talveen, hennon pakkasen ja pienen lumipeitteen kera.






Syksyn pimennyttyä otsalamput ovat luonnollisesti päässeet tosihommiin. Iltojen pimeys on tarjonnut monta huimaa seikkailua aivan pihapiirissä.

Uusi heijastinliivi on pimeyden myötä myös otettu käyttöön. Liivi onkin saanut paikan uutena suosikkivaatteena ja vasta pitkällisten neuvotteluiden jälkeen siitä on luovuttu yöksi.



Päiväkotitaipaleensa Tähystäjäprinsessa aloitti mallikkaasti ja konkarin ottein.


Viime keskiviikkona oli tutustumispäivä. Isityyppi oli mukana puhtaasti muodon vuoksi, reipas neiti ei turhia ujostellut.

Sama reippaus jatkui torstaina, kun vuorossa oli ensimmäinen oikea päiväkotipäivä. Tyttö jäi hommiin ilman itkuja ja iltapäivällä isiä oli vastassa hyväntuulinen ja täysillä leikkeihin uppoutunut neiti.

Ensimmäinen päivä oli sujunut hienosti, ilman ongelmia. Tästä on hyvä jatkaa päiväkotitaivalta.



Loppuvuoteen onkin edessä monta muutosta


Elämä heittelee ja kuljettaa. Marraskuu tulee tänä vuonna olemaan suurten mullistusten kuukausi. Elämä menee uusiksi monella sektorilla.

Noista muutoksista ja tämän blogin tulevaisuudesta lisää ensi kerralla. Blogi jatkuu, mutta muuttaa muotoaan ja nimikin ehkä uusiutuu. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Nyt on aika jatkaa nauttimista Isivuoden viimeisistä viikoista.











7 kommenttia:

  1. Miten mahtava lukea että pkoti ura alkoi noinkin mallikkaasti! Hieno juttu, hyvä iskä! 👊🏼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttöhän siinä teki suurimman työn. Ihailtavan reipas ja taitava on tuo pieni neiti.

      Poista
  2. Iloa ja tsemppiä kaiken uuden edessä. Kohta huomaatkin olevasi sen perinteisen ruuhkavuosirumban keskellä, eikä mihinkään ole enää aikaa - noin niin kuin kärjistetysti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuhkavuosirumbaa helpottaa kivasti eräs pikku seikka, siitä seuraavassa postauksessa lisää...

      Poista
  3. Tsemppiä uuden arjen kiemuroihin! Ihanaa, että ensimmäiset päivät sujuivat noin hyvin. :)

    VastaaPoista
  4. Paljon tsemppiä ja puhtia uusiin kuvioihin! Toivottavasti jatkossakin päiväkotiin meno sujuu yhtä mallikkaasti <3

    VastaaPoista