UA-119504795-1

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Isivuoden tutkimusmatka leikkipuistoihin. Pallopuisto



Pallopuisto yllätti tarjonnallaan, täällä on jokaiselle jotakin. Leikkipaikalla lapset viihtyvät ja perheen sporttisimmat löytävät puuhaa lähiliikuntapaikalta. Onnistuupa auringonpalvontakin puiston laajalla nurmikentällä.

Vantaan Rajakylässä sijaitseva pallopuisto on todella laaja puistoalue. Aluetta dominoi suuri nurmikenttä keskellä puistoa.

Toisesta päästä löytyy perinteinen leikkipaikka, joka on jaettu isompien ja pienempien lasten alueeseen. Isompaa puolta hallitsee massiivinen kiipeilyteline liukumäkineen. Toisella puolella suurimman huomion pikkuväeltä saa iso hiekkalaatikko.

Toisesta päästä puistoa, usean kymmenen metrin takaa, löytyy hyvinvarusteltu lähiliikuntapaikka. Jopa tenniskenttä on käytettävissä.

Peliareenat löytyvät myös jalkapallolle, lentopallolle ja petankille. Perheen pienempää väkeä viihdyttää trampoliinit, kiipeilyseinä ja useampi tasapainoilupaikka.


Trampoliineja löytyy kaksi. Molemmat joutuivat testiryhmämme kanssa tositoimiin.

Odotetusti tyttäreni otti välittömästi suunnan kohti trampoliinia. Muiden kävijöiden vähyyyden ja kahden trampoliinin ansiosta syntyi kiva leikki.

Tyttö vaati isityypin pomppimaan viereiselle trampalle. Muutaman pompun jälkeen piti paikkoja vaihtaa. Tietysti juosten. Tätä jatkettiin, kunnes jano yllätti.

Juomatauon jälkeen tutkittiin huolella jokainen lähiliikuntapaikan väline. Juoksua, pomppimista, kiipeilyä ja pyörimistä säestivät vaativat isii huudot.

Pikku valmentaja huolehti siitä, että isityyppi sai päivän liikunta-annoksensa. Kivaahan se oli, joskin kipeytynyt akilles ei leikistä niin pitänyt.


Välillä piti tietysti pistää päätä pyörälle. Tätä neitiä ei pienet pelota.


Taaperolle on muuten melko turha selittää, ettei isi voi nyt hyppiä. Kipeä akillesjänne ei paljon paina, kun tarvitaan pomppukaveria.

Pallokentät eivät tällä kertaa juuri kiinnostaneet, niinpä suunta otettiin kohti puiston toista päätä. Leikkipaikan ihmeet odottivat tutkijaansa.

Portista päästyään tyttö tutki hetken ympäristöään. Lopulta valinta oli selkeä, hiekkalaatikko. Lapiot ja ämpärit esiin ja hommiin.

Olemme ilmeisen aamuvirkkuja, sillä muita kävijöitä ei montaa näkynyt. Mutta se ei tytärtäni tuntunut haittaavan. Keskittynyt hiekkaleikki keskeytyi vain isityypin määräämien juomataukojen ajaksi.


Hiekkalaatikko lienee joka taaperon vakiosuosikki.

Hiekkaleikkien jälkeen lähti neiti sähäköillä otteilla tutkimaan muita leikkipaikan vimpaimia. Suosikeiksi nousivat pieni laiva ja keinuhevoset.

Ensimmäisiä itsenäistymisen askeleita otettiin matkan varrella. Isityypin apu ei keinuhevoseen kivutessa kelvannut. Vauhtiakin piti saada ottaa ihan itse.

Keinuhevoset pääsivät tositoimiin vuorotellen. Pikku putoamiset eivät pienen hurjapään vauhtia hidastaneet. Hauskinta näytti olevan hepan kyytiin kiipeäminen, uudestaan ja uudestaan.

Laivaan pääsi mukavasti varjoon ja tietysti isiä piiloon. Ensin näytettiin paikka, missä isityypin piti seistä. Sitten piiloon ja iloinen huuto: isii, kukkuu! Oli isityypin eläytymiskyky koetuksella, kun kymmenettä kertaa piti leikkiä yllättynyttä.

Liukumäet ja isomman puolen kiipeilytelineet eivät yllättäen tänään viehättäneet. Seuraava kohde olivat keinut.

Kuten kaikilla keinupaikoilla, piti nytkin kokeilla jokaista keinua. Vauvakeinussa tyttö innostuikin vallan hurjapäiseen kiikkumiseen. Tässä vaiheessa isityyppi katsoi parhaaksi pitää pienen puhuttelun keinusta putoamisen kurjuudesta.

Vahingoilta kuitenkin vältyttiin ja rengaskeinuissa tyttö keinuikin varsin hillitysti.

Tästä alas ja heti perään toiselta puolelta ylös.

Hetkiseksi piti vielä palata keinuhevosten pariin, kunnes oli aika lähteä tutkimaan eväspussin sisältöä. Evästaukoon löytyi loistava paikka nurmikentältä, suuren, vehreän puun varjosta.

Kun energiaa oli tankattu odottavaan lounaaseen asti tarpeeksi, oli retkikuntamme aika suunnata kotia kohti. Aikaa oli taas vierähtänyt aamupäivän verran, ihan huomaamatta.

" Isivuosi suosittelee pallopuistoa "


Pallopuisto oli hieno kokemus. Touhua ja tekemistä riittäisi helposti koko päivän retkeen. Paikat olivat siistit ja hyväkuntoiset.

Erityisen hieno oli lähiliikuntapaikka. Ihan kunnon urheiluun sopivat kentät ja myös perheen pienimpiä varten löytyy puuhaa. Täällä viihtyy helposti koko perhe.


Isii, kukkuu! Arviolta 158. kerta menossa


Eväiden unohtuminenkaan ei haittaa. Aivan puiston vierestä löytyy pitseria, jossa hätätapauksessa muonittaa nälkäiset puistoilijat. Ensi vierailulla mekin käydään pitsalla, näin sovimme tyttäreni kanssa.

Autolla paikalle tulevien iloksi, pitserian takaa löytyy iso parkkipaikka. Myös julkinen liikenne kuljettaa näppärästi pelipaikoille. Meidät pyöräilijät on huomioitu hyvillä pyörätelineillä.

Pallopuistoon tulemme takuulla toistekin, etenkin kun matka sinne on meiltä kotoa lyhyt. Mutta kauempaakin tämä on ehdottomasti vierailun arvoinen kohde. Erinomainen vaikkapa koko perheen päiväretkelle.

Isivuosi suosittelee lämpimästi pallopuistoa. Tänne kannattaa tulla nauttimaan kesästä.


Vielä viimeiset pomput ennen kotiinlähtöä.

Mikähän huikea paikka me ensi viikolla löydetään? Käy kommentoimassa ja kerro, missä te viihdytte kesällä.

Muistathan seurata meitä facebookissa ja instagramissa ja jakaa tätä leikkipaikkojen ilosanomaa myös eteenpäin.




16 kommenttia:

  1. Mahtavan kuuloinen puisto! Meidän tyttö on myös rakastunut trampoliineihin. :)

    VastaaPoista
  2. Melkoisesti nuo leikkipuistot omasta lapsuudesta muuttuneet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valikoima välineissä laajenee. Nuo lähiliikuntapaikat on hieno keksintö.

      Poista
  3. Sinulla on kyllä hyvä oma sparraaja mukana näillä reissuilla :)
    Varmasti isityyppi saa riittävästi liikuntaa myös.
    Lähiliikuntapaikat ovat superhienoja kun vertaa niitä vaikka oman lapsuuteen.
    Trampolinit on kivoja ja ainahan niissä hypitään kun vain pystytään.
    Kivaa loppuviikkoa teille ja uusia seikkailuita!

    VastaaPoista
  4. Tuohan pitää ehdottomasti testata! Harmi vaan kun täällä tuntuu aina olevan niin vähän muita puistoilijoita. Omilla pihoillaan viihtyvät kai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata.

      Me ollaan niin aamuvirkkuja, ettei juuri näy muita. Ehkä väkeä tulee enemmän, kun kesälomat alkaa.

      Poista
  5. Ihanan kuuloinen puisto! :)

    Meidän kylällä on aika onnettomat puistot, saa nähdä, tuoko Asuntomessut 2019 muutosta tilanteeseen.

    Ihan Kouvolan keskustasta ja sen lähettyviltä löytyy sitten taas parempia puistoja, joihin on panostettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä pääkaupunkiseudulla noihin puistoihin on selvästi panostettu.

      Meille tämä puistoilu on vielä vähän vieras maailma, viihdytään niin hyvin tuolla metsässä.

      Poista
  6. Vauu! Onpa paljon kaikkea! Meidän lähipuisto on juuri myös rempattu ja sieltä löytyy jos jonkinmoista vekotinta! Harmi vaan, että vauva on vielä liian nuori niihin (=en voi laittaa hänen piikkiin jos itekin haluan kokeilla liukumäkeä:D)

    VastaaPoista
  7. Oi joi, tsemppiä akillesjänteen kanssa. Ja ihanalta puistolta tämäkin kyllä vaikuttaa. Kauniita kesäpäiviä <3

    VastaaPoista