UA-119504795-1

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Faijana tyttöjen valtakunnassa

Enhän mä osaa edes letittää. Mä oon kaljuuntuva suomalainen mies, joka pakon edessä selviää poninhännästä.  Minun nuoruudessani pitkätukkia lyötiin nyrkillä päähän ja letitys oli tyttöjen puuhaa. Mitä mä osaan pienen parivuotiaan tyttären kanssa tehdä? Puhumattakaan niistä asioista jotka nuorilla naisilla tulee eteen. Entäs menkat, voi helvetti.

Näitä ja monia muita samankaltaisia ajatuksia pyöri päässäni, kun kerrottiin masuasukin olevan tyttö

Koko alkuraskauden ajan olimme vaimoni kanssa varmoja, että masussa möyrivä energiapakkaus on poika. Kaikki merkit viittasivat siihen, että aikanaan meille syntyy hivenen liiankin aktiivinen, tuleva vaahteramäen eemeli.

Kun ultra sitten paljasti tulokkaan olevan tyttö oli minulla asiassa sulattelemista. Koin itseni täysin kädettömäksi. Rehellisesti sanottuna minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä teen. Lauma villejä, huonokäytöksisiä poikia on minulle kotikenttä. Mutta tyttö, ei toivoakaan.

Näin itseni hukkumassa vaaleanpunaiseen prinsessa krääsään ja kuuntelemassa Antti Tuiskua kaiket päivät. Barbien kanssa olen ollut tekemisissä yli kolmekymmentä vuotta sitten. Isosiskon barbeilta irtosivat päät, kostoksi.

Suurin pelkoni oli se, etten osaa tehdä mitään tyttäreni kanssa. Toki, minun pienen prinsessani kohdalla minä pelkään ihan kaikkea. Koska luultavimmin tulen rikkomaan sen tytön. Ja julman maailman tuulet riepottavat pienen prinsessani riekaleiksi.

Olo oli kuin norsulla posliinikaupassa. Eikä tilannetta helpottaneet ensimmäiset synnytyksen jälkeiset viikot. Tyttö ja äiti elivät täysin symbioottisessa suhteessa. Minä pyörittelin peukaloita, siivosin ja yritin tehdä ruokaa. Okei, notkuin facebookissa ja netflixissäkin. Katsokaa muuten Spartacus, opitte elämästä enemmän kuin koko peruskoulussa.

Viikkojen ja kuukausien vieriessä alkoivat asiat hiljalleen avautua. Ei se arki muutu miksikään taaperon sukupuolen perusteella. En ole yhtään vähemmän rakastettu isä tai jää tytön arjesta ulkopuolelle. Letittämiseenkin löytyy opaskirjoja, eli ei hätää.

Kun vietin enemmän aikaa tytön kanssa törmäsin seuraavaan ongelmaan. Suojeluviettini virittyi totaalisesti ylikierroksille. Pyrkimys alkoi olla suojella neitiä koko maailman pahuudelta.

Mietin jo parhaita kuulustelumetodeja tulevien poikaystävien varalle ja suunnittelin, miten rankaisen niitä, jotka minun prinsessani sydämen särkevät. Asekaappi lienee liioittelua. Mutta ehkä näkyvä vitriini kaikille nyrkkeilyurani mitaleille. Salin esitteitä lojumaan taktisesti olohuoneeseen. Voiko koulussa valita opettajan? Minkälainen rekrytointi tässä kannattaisi tehdä?

Nyt koti-isän arjessa huomaan pelkojeni olleen pääosin turhia. Samoja hommia me tuon pikku prinsessan kanssa tehdään, mitä olisi pojan kanssa tehty. Huoli pois faijat, ei se tyttöjen maailma niin pelottava ole. Ainakaan vielä moneen vuoteen. Tässä vaiheessa on parasta vaan touhuta paljon yhdessä. Luoda suhde, joka kantaa niissä teinivuosien karikoissa.
Jumppahommat ovat osa arkea ja peilistä on hyvä tarkkailla suoritusten tyylikyyttä
Mitä sen tytön kanssa sitten voi tehdä? Ihan mitä vaan, kunhan molemmilla on hauskaa. Tottakai meidän arjessa näkyvät vahvasti minun omat harrastukset ja kiinnostuksen kohteet. Tässä blogissa kerron jatkossa tarkemmin meidän yhteisistä puuhista. Se verran voin paljastaa jo nyt, että meidän touhut ei aina ole ihan niitä yleisimmin taaperoarkeen kuuluviksi miellettyjä.

Mistään asiasta ei tarvitse tehdä spektaakkelia. Tuon ymmärtäminen helpotti minun tuskailujani todella paljon. Tärkeintä on viettää aikaa lapsen kanssa, olla aidosti läsnä ja nauttia. Oikeastaan ei tarvitse tehdä mitään ihmeellistä, yhdessä vietetty aika on arvokasta ja tärkeää vaikka se vietettäisiin ihan vaan kotona pyjamat päällä tassutellen.

Entäs ne tyttöjen jutut? Ei ongelmia. Hoivaan pehmoleluja ja kärrytän nukkea tarvittaessa täysin sujuvasti. Leikkikeittiössä olen sujuvasti kokki, asiakas ja hovimestari tarpeen mukaan. Tosin en missä vaan leikkikeittiössä, vaan  ninjaburgerissa.
Ninjaburger
Ainoa asia, mikä on erona siinä, että rasavillin pojan sijasta lapseni on energinen tyttö, lienee kurinpidossa. Tyttäreni on kieputellut minut mennen tullen pikkusormensa ympärille. Meillä minä olen se, joka helpommin antaa periksi. Ja minusta tuntuu vahvasti siltä, että tyttäreni osaa jo hyödyntää sitä. Uskon, että pojan kanssa asia olisi toisin. Mutta eihän tuollaiselle hennolle prinsessalle millään voi pitää kovin kovaa jöötä, eihän.

Ja koska joku sitä miettii kuitenkin. Ei, tytön kanssa leikkiminen ei vähennä miehisyyttäni, ei sitten pisaraakaan. Jos tässä maailmassa on jotain oikeasti machoa niin kyllä se on aito välittäminen ja huolehtiminen omasta lapsesta.  Katsokaa, miten susilauma toimii. Vahvimpien urosten tehtävä on suojella lauman heikoimpia, pentuja emoineen. Ottakaa siitä mallia, jos haluatte olla alfauroksia.

Eli pelot ovat osoittautuneet turhiksi. Ainakin tässä vaiheessa. Toki poikaystävät ja muut teinitytön elämään kuuluvat asiat tulevat vastaan ajan saatossa. Mutta niistä on turha murehtia nyt. Nyt voi vaan nauttia hetkistä tyttären kanssa.
Taas kerran kovat treenit menossa. Neiti hioo nähtävästi otteluasentoa ja hyvää suojausta.

Suojeluviettiini olen koittanut asentaa jonkinasteisen rajoittimen. Minun on myönnettävä itselleni, etten millään voi tytärtäni suojella kaikelta maailman pahuudelta ja jokaiselta sydänsurulta. Aidosti läsnäolevana vanhempana voin kuitenkin pehmentää pahimpia törmäyksiä ja olla turvana kun tuulet puhaltavat liian kovaa vasten kasvoja.

Eikä ne vaaleanpunaiset prinsessavaatteet niin kamala juttu ole. Hemmetin vaikeita pukea ja helposti rikkoutuvia, mutta muuten ihan vaarattomia. Sitä paitsi verkkarit, t-paita ja tavallinen poninhäntä muodostavat täysin hyväksyttävän kokonaisuuden tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Saattaa olla, että niiden tulevien poikaystävien varalle kuitenkin hankin haulikon. Ihan vaan varmuuden vuoksi.





12 kommenttia:

  1. Pakko todeta jo näin heti alkuun, että sulla on tosi kiva tyyli kirjoittaa blogia! Tuo, ehkä ajoittain ylitseampuva suojelusvietti on aika normaali piirre tyttärien isillä, joten siitä ei kannata vetää ylimääräistä stressiä - kaikesta selviää, kunhan muistaa silloin tällöin antaa vähän tilaa ja muistaa sen, että ei ole mahdollista suojella sitä omaa jälkikasvuaan ihan kaikelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa seuraamaan meidän puuhia.
      Tuo suojeluvietti on melko valikoiva, tulevat poikakaverit saattavat olla helisemässä

      Poista
  2. Hauska teksti ja taitaa olla ihan tottakin tuo :) Onni on tytöllä läheinen isi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se menee niin päin, että minä olen tässä se onnekas. Pitää viettää mahdollisimman paljon aikaa tytön kanssa, ennen kuin ajaudun "nolo faija" kategoriaan.

      Poista
  3. Sinun tekstejä on aina niin mukavaa lukea, niistä välittyy vahvasti rakkaus sopivalla ripauksella huumoria.

    VastaaPoista
  4. Heh, mulla oli asia just päinvastoin. Olin itse rauhallinen ja oikea prinsessatyttö, ja kun kuulin odottavani poikaa, hämmennyin hieman, sillä en tiennyt mitään rasavillien poikien leikeistä :D

    Hyvin ollaan kuitenkin pärjätty, vaikkakin leikit ovat itselleni usein liian rajuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen nyt oppinut, että hyvin pärjää, kun luopuu omista ennakkoasenteistaan ja heittäytyy mukaan lapsen maailmaan.

      Poista
  5. Meillä mies tainnut ihan samalla uhkailla ottavansa poikaystäväehdokkaat vastaan xD Loppujen lopuksi kuitenkin täytyy luottaa, että on kasvattanut oman pienokaisensa niin, että hän osaa itse tehdä ne oikeat valinnat elämässään - ja välillä pitää myös kantapään kautta kokeilla niitä vääriä vaihtoehtoja..

    VastaaPoista
  6. Tämä taitaa olla monen isän ajatus, ettei osaisi olla tyttären kanssa. Loppujen lopuksi niistä tytöistä kasvaa isien tyttöjä. ❤️ Meilläkin meni näin. Ja nyt pojat on aikamoisia äitinpoikia. 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kävi juuri näin. Neidistä on kasvanut ihan täysin isin tyttö :)

      Poista
  7. Näin poikien äitinä samaistun fiiliksiisi, mutta päinvastoin.
    Nyt kun pojat ovat 4- ja 3 vuotiaita, en voisi kuvitellakaan itseäni tyttöjen äitinä. 😅

    VastaaPoista