UA-119504795-1

maanantai 12. helmikuuta 2018

Deuterpedagogiikkaa


Motivaatio lenkkeilyyn löytyy helposti, kun on kaksi personal traineria kirittämässä.

Minulle keskeisin väline lapsen hoidossa ja kasvatuksessa on lapsen kantamiseen tarkoitettu rinkka.

Rinkka on ratkaisu oikeastaan mihin tahansa taaperoarjen ongelmaan. Jotkut uskovat erilaisiin pedagogisiin suuntauksiin tai vannovat hienojen kasvatusopusten nimeen. Minä uskon deuteriin.

Olipa ongelmana sitten ylienerginen koira tai lapsi, aikuisten välinen riita tai syvä, liikunnan puutteesta johtuva ärtymys on ratkaisu aina sama. Tyttö rinkkaan, koira hihnaan ja ulos.

Ja aina voi lähteä ihan vaan ulkoilun riemusta, ilman akuuttia kriisiä. Toimiipa rinkka tiukan paikan tullen myös oivana välineenä ipanan nukuttamiseen päiväunille.
Joskus maailman tarkkailu rinkasta uuvuttaa pienen kulkijan.

Rinkasta on oiva apu myös kaltaiselleni liikunta-addiktille, joka kaipaa säännöllistä treeniä. Reipas kävely tyttö kyydissä tuo jo kelpo hien pintaan ja kävelysauvat lisäävät pontta harjoitukseen.

Haluan nähdä aikuisen tyttäreni hyvävointisena, hyväkuntoisena ja terveenä. Reippaana nuorena naisena, jolle liikunta on luonteva ja mielekäs osa elämää. Jos voin valita vain yhden asian, jonka voin tyttärelleni opettaa on se liikkumisen ilo. Tässäkin deuter on korvaamaton apu.

Jo pienestä pitäen tyttäreni on tottunut säännölliseen liikkumiseen. Päivittäin käymme lenkillä koiran kanssa ja nuo yhteiset lenkit ovat tärkeä osa arkeamme.

Rinkassa keikkuminen kehittää tytön tasapainoa ja pienille, uteliaille silmille riittää nähtävää koko matkan ajaksi. Ja samaan aikaan tyttö saa olla osana arjen tärkeässä rutiinissa, koiran ulkoilutuksessa.

Ulkoilua, liikuntaa, osallisuutta ja tutkimista. Näitähän varhaiskasvatuksessa toitotetaan. Tämä ei siis ole mitä vaan ulkoilua, tämä on deuterpedagogiikkaa.

Jos haluan tyttäreni oppivan liikunnallisen elämäntavan, on minun itse oltava aktiivinen. Lapsi oppii mallista, joten aikuisen omat elämäntavat määrittävät sen, minkälaiset elämäntavat lapsi omaksuu.

Deuterin käyttö on siis sijoittamista tulevaisuuteen, ei pelkästään omaani vaan myös tyttäreni tulevaisuuteen. Ai niin, lenkillä on myös hemmetin kivaa.

Taannoin olimme tavanomaisella päivälenkillä. Matka taittui mukavasti ja höpöttelin niitä näitä rinkassa iloisesti pomppivalle tytölle. Hetkinen, tyttö hyppii tuumin itsekseni.

Varovainen laukka-askel. Tyttö hiljenee ja välittömästi olen varma sen johtuvan jostakin vähintään halvaantumiseen johtaneesta vammasta. Tähän tuumintaan vastauksena rinkasta kuuluu iloinen kikatus.

Juostaanko, kysyn tytöltä. Neiti nyökyttää hyväksyvästi niin, että rinkan kantojärjestelmä on kovilla. Koirakin höristää toiveikkaana korviaan.

Itse tulen välittömästi katumapäälle. Mietin kauhulla omaa nykyistä juoksukuntoani yhdistettynä rinkan ja tytön tuomaan 15 kilon painoon. Näen jo itseni lyyhistymässä tien varteen.

Varmistettuani kännykän olevan mukana taksin tai ambulanssin soittamiseksi, rohkaistun kokeilemaan pikku hölkkää. Koukkupolvinen maata viistävä askeleeni näyttää varmasti kauhealta, säälittävältä lähinnä. Mutta se fiilis, se on mahtava.

Tyttö hihkuu innosta pomppiessaan rinkassa. Itse etenen uteliaan pikkupojan innolla, täysin lapseksi taantuneena.
Tässä hommassa turhat murheet haihtuvat taivaan tuuliin.
Paska faija syndroomasta kärsivä minäni pohtii, voiko tällä röykytyksellä katkaista lapsen selän. Tai kylkiluut. Onko pysyvä aivovamma mahdollinen?

Luotan kuitenkin äänimaailmaan. Nauru ja ilonkiljahdukset tuskin ovat merkki äärimmäisestä kivusta. Riemukkaasta metelistä uskallan päätellä, että pieni matkustaja viihtyy kyydissä vallan mainiosti.

Syke nousee, hikoilen ja hengästyn. Lähes euforinen tunne leijuu kehossa, kun jatkan koukkupolvista laahustamistani hihkuva tyttö selässäni. Aivan mahtavaa. Näin se liikunnan riemu siirtyy sukupolvelta toiselle.

Tyttö ei vaikuta kylmissään olevalta, joten päätän kiertää hivenen pidemmän lenkin. Suuntaan kulkumme metsäpolulle. Vauhti hidastuu kävelyksi mutta askelten sovittelu juurakoiden, kivien ja kantojen väliin paksussa lumessa tuo omat haasteensa. Tytöllä riittää hupia, kun puiden oksat aiheuttavat kulkuuni kääntyilyä ja spontaania kyykkimistä.

Tiheimmästäkin kuusikosta selvitään ilman oksaosumia tytön kasvoihin ja edellä mainitut väistöliikkeet käyvät minulle jumpasta. Rinkan keinahteluihin ja tärähdyksiin neitokainen reagoi naurulla ja riemunkiljahduksilla.

Deuter kelpaa siis myös köyhän miehen linnanmäeksi. Jos kulku erehdyksessä muuttuu liian tasaiseksi, ilmoittaa pikku matkanjohtaja muutostarpeen terävällä pompulla. Ei pääse isi velttoilemaan tämän koutsin valvovan silmän alla.

Kotiovesta sisään astuu kolme iloista kulkijaa. Kaikki ovat väsyneitä, mutta oloonsa tyytyväisiä. Yhteisiä, mukavia kokemuksia kertyi taas roppakaupalla ja nämä hetket kantavat pitkälle tulevaisuuteen missiossani siirtää liikunnan ilo seuraavalle sukupolvelle. Kaikin puolin huippureissu siis.

Töistä kotiutuva vaimo katsoo minua kuin vähä-älyistä, kun toimitan innolla asiaani äskeisestä urheilujuhlasta. Parempi vaan jatkaa näitä urheiluja kaikessa hiljaisuudessa tuumin ja siirryn tytön kanssa legojen pariin.

Mennäänkö huomennakin juoksemaan, kuiskaan tytölle. Vastaukseksi tulee kokovartalonyökytys. Arvatkaa onko voittajafiilis?
Tytön ilme kertoo kaiken oleellisen.

Pitääpä vakavasti harkita akateemista uraa koti-isyyden jälkeen. Kasvatustieteen kentällä on ilmiselvää tilausta uusille tuulille. Vapise Rudolf Steiner, täältä tulee deuterpedagogiikka.

12 kommenttia:

  1. En ole koskaan kuullut, että lapsi olisi loukkaantunut jos reppua on käytetty oikein. Olette kyllä söpösiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaanhan me söpö pari. Tyttö on söpö ja mä se pari.

      Poista
  2. Kunto kasvaa, kun kantaa lasta repussa. Varmasti teillä on mukavia lenkkejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kaksi käy kyllä personal trainerista.
      Nuo lenkit tuntuu olevan koko kolmikolle päivän kohokohtia.

      Poista
  3. Olipa virkistävää lukea näin hyväntuulista kertomusta. Liikunta on kyllä tärkeä osa elämää, kiva jos sen lapsikin oppii pienestä pitäen positiivisella tavalla (verraten esim. omaan kokemukseen koululiikunnasta joka jätti traumat).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koululiikunta on järjestelmä, joka pitäisi uudistaa. Noita mainitsemiasi traumoja on ihan liian monella.
      Mutta onneksi sen liikunnan ilon voi löytää aikuisiälläkin. Rohkeasti vaan kokeilemaan eri juttuja, se oma laji löytyy kyllä.
      Ja tärkeintä on muistaa koko ajan liikkuessa pitää hauskaa.

      Poista
  4. Onpas hyvä rinkka 👌 ois kyllä kiva tuommoinen on vaan hintava 🙈pääsisi patikoimaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä liikkuu aika kivasti tuolla kantovälinekirppiksillä, kannattaa vakoilla.
      Patikointiin käy oikeistaan, mikä kantoreppu vaan, mikä on itselle ja lapselle mukava. Rinkan vahvuus on se, että saa pakattua tenavan kamppeet samaan pakettiin.

      Poista
  5. Voi ihana, ihan innoissaan lähdössä seuraavalle reissulle! Täytyy sanoa, että koko rinkkameininki on mennyt ihan ohi ja kuulen tästä vasta nyt! Vaikuttaa kyllä ihan hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo rinkka on ihan mahtava väline. Meillä se löytyi vähän vahingossa, kun etsittiin toimivaa ratkaisua koiranulkoilutuksiin lapsen kanssa.

      Poista
  6. Tällaisestapa en ole kuullutkaan, en ainakaan nimitystä mikä otsikossakin esiin tulee :D mielenkiinnoilla aloin lukea, mistä tästä on kysymys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nyt jokaisella koti-isällä pitää oma kasvatussuuntaus olla.

      Poista