UA-119504795-1

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Hyvää Isänpäivää




Minun maailmassani isänpäivä on juhlapäivistä suurin, onhan isyys suurin lahja mitä olen saanut. Isyys on jättimäisen suuri vastuu ja samalla suurin kunnia mitä on. Koen olevani etuoikeutetussa asemassa saadessani olla tuon pienen prinsessan isä.

Päivä alkoi tuttuun tyyliin kukonlaulun aikaan, kun aamuvirkku neiti kömpi vällyistään täynnä intoa uuteen päivään seikkailuineen. Aamupalaa säesti hyväntuulinen höpöttely, kun nautimme yhteisestä aikatauluttomasta aamusta.

Aamupäivä vierähti askarteluhommissa ja valmistautuessa isovanhempien vierailuun. Olihan Pappakin tämän merkkipäivän sankari, isä ja isoisä.

Kun kortti oli valmis ja tulevat tarjoilut valittu ja valmisteltu, oli aika suunnata ulos. Edes märkä, sateinen ja synkkä marraskuinen sää ei kyennyt hyväntuulisuuttamme hillitsemään. Sopivat kamppeet ylle ja lähimetsää kohti.

Märkinä, nälkäisinä ja elämän tyytyväisinä istuimme lounaspöytään. Lounaan jälkeen ei unta tarvinnut houkutella, vaan Tähystäjäprinsessa nukahti ennen kuin satu ehti kunnolla alkaakaan.

Iltapäivä oli täynnä iloa, naurua, lapsen riemua ja kiireetöntä yhdessä oloa


Iltapäivään heräsi uniltaan intoa isovanhempien vierailuun täynnä oleva neiti. Uusimmat lelut ja leikit esiteltiin suurella innolla Mummolle ja Papalle ja kahvitarjoilut valvottiin ja maisteltiin tarkasti.

Kun talo oli täynnä lapsivieraita oli äänimaailmakin isänpäivään mitä parhain, lasten naurua ja riemua. Aivan huikea hetki oli, kun me aikuiset istuimme kahville ja yht’äkkiä pöytä oli täynnä lapsia, myös herkuttelemassa korvapuusteilla ja pipareilla.

Tuossa hetkessä oli käsittämättömän paljon hienoa. Tähystäjäprinsessa suorastaan säteili onnea, olihan nyt saman pöydän ääressä Isityypin lisäksi isovanhemmat ja vielä tukku neidille rakkaita kavereita.

Lopulta oli hikisten leikkien jälkeen aika toivottaa Mummolle ja Papalle turvallista kotimatkaa. Taas kerran hyviä, monen polven yhteisiä hetkiä, joista jouluna nautimme lisää.

Jo pimentyneessä illassa suuntasimme vielä kohti leikkipuistoa 


Pimeys ja kosteus ei Tähystäjäprinsessaa tovereineen tuntunut häiritsevän. Leikkipuisto täyttyi hetkessä huimista leikeistä ja seikkailuista. Väistämättä hymy nousi aikuisenkin huulille tuota ilakointia seuratessa.

Lopulta oli aika saatella läpimärkä, väsynyt ja onnellinen neiti kotiin, iltapesulle ja iltapalan kimppuun. Takana oli aivan huikea päivä ja edessä vielä yhteinen hetki unipesässä satua kuunnellen ja unilauluja laulellen.

Isin sylissä köllivällä prinsessalla oli paljon asiaa kun päivän tapahtumia käytiin läpi. Lopulta kuitenkin uni vei uupuneen neidin mennessään ja hyvillä mielin Isityyppi peitteli aarteensa sänkyyn.

Nyt Isityyppi voi vielä hetken hengähtää ja makustella kulunutta päivää, onnellinen hymy kasvoillaan. Näihin tunnelmiin on hyvä päättää tämä isänpäivä.

Hyvää Isänpäivää kaikille isille ja isoisille!

1 kommentti:

  1. Tekstisi myötä tuntui, kuin olisin ollut hetken "kärpäsenä katossa" seuraamassa teidän ihanaa isänpäiväviettoa�� Myöhästyneet isänpäivän onnittelut vielä täältä! Ja isänpäivähän on joka päivä, kuten myös äitienpäivä tai ystävänpäivä��

    Terveisin Anne/"Kivun kahdet kasvot"- blogi

    VastaaPoista