UA-119504795-1

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Taaperon kanssa nyrkkeilysalilla



Me käydään tyttäreni kanssa säännöllisesti nyrkkeilysalilla. Se on hienompaa kuin yksikään hoplop, leikkiluola tai muu kaupallinen sisäleikkipuisto.

Nyrkkeily on ollut ja tulee aina olemaan osa elämääni. Toivon, että liikunta jossain muodossa on aina myös osa tyttäreni elämää.

Aluksi aloin kuljettaa neitiä mukana salilla puhtaasti arjen logistiikkaan liittyvistä syistä. Tyttö oli ensin mukana kun olin valmentamassa. Sitten aloimme silloin tällöin käydä salilla leikkimässä.

Aluksi siis vain leikittiin. Ympäristönä nyrkkeilysali, mutta leikit ihan tavanomaisia. Heitettiin palloa, otettiin toisiamme kiinni ja mentiin piiloon. Välillä halailtiin ja pussailtiin.

Lopulta rohkaistuin kokeilemaan treenaamista niin, että tyttäreni oli mukana. Ja kiitos tuon rohkaistumisen, meillä on nyt yhteiset treenit useamman kerran viikossa. Todellista isä-tytär laatuaikaa.

En saa treeniini läheskään vanhaa kilpanyrkkeilijän intensiteettiä. Aluksi se ärsytti ja koin, että aika on hukkaan heitettyä. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin salireissujen tuovan elämääni aivan uudenlaista lisäarvoa.


Minä vietän elämäni suurimman aarteen kanssa yhteistä aikaa rakkaimman harrastukseni parissa”


Parasta tässä on se, että rakas tyttäreni pääsee osalliseksi minun elämäni tärkeään juttuun, saa olla osa sitä. Samalla tyttö oppii esimerkin kautta liikunnallista elämäntapaa. Parhaassa tapauksessa hänelle juurtuu liikunnan ilo, joka kantaa läpi elämän.

Minulle nyrkkeily on nykyään entistä rakkaampi. Suhtaudun lajiin edelleen intohimoisesti, mutta tavoiteellisen treenin sijasta tekemisessä on ihan uudenlainen sisältö.

Minä vietän elämäni suurimman aarteen kanssa yhteistä aikaa rakkaimman harrastukseni parissa.


Tiukkaa tekemisen meininkiä.

Mitä sitten pienen tytön kanssa tehdään nyrkkeilysalilla? No, tietenkin nyrkkeillään! Isi varjonyrkkeilee, lyö säkkiä ja päärynäpalloa ja hyppii narua.

Ja tyttö touhuaa mukana, välillä matkien minun tekemisiäni, välillä omia touhujaan.

Tekemisessä mennään vahvasti tytön ehdoilla. Leikitään välillä, ihmetellään salin monia, ihmeellisiä vimpaimia. Ja siinä lomassa treenaillaan.

Välillä treenataan kovempaa, välillä vain leikitään treeniä. Mutta kaikki tehdään yhdessä ja hymyssä suin. Ja se on tärkeintä.

Välillä pitää myös voimailla.

Ja ei, en ole kasvattamassa tyttärestäni väkivaltaista nyrkkisankaria. Rehellisesti sanottuna, minulle on aivan sama, valitseeko tyttö lajikseen nyrkkeilyn vai ei.

Ensisijaisesti haluan opettaa tytölleni miten hienoa liikunta on. Liikkuvan elämäntavan oppiminen tapahtuu esimerkin avulla. Enkä keksi siihen parempaa paikkaa, kuin minulle tutun ja rakkaan salin.


“En ole kasvattamassa tyttärestäni väkivaltaista nyrkkisankaria“

Haluan myös tyttäreni oppivan sen hienon arvomaailman joka salilla vallitsee. Ei ole rikkaita ja köyhiä tai muitakaan lokeroita On vain nyrkkeilijöitä, joista jokainen kunnioittaa ja arvostaa toistensa tekemää duunia.

Minulle kaikki parhaat ystävät ovat tulleet nyrkkeilyn kautta. Miksi en tarjoaisi tyttärelleni mahdollisuutta luoda samanlaisia, läpi elämän kantavia kaverisuhteita?

Sitä paitsi, missä kaltaiseni päiväkodinsetä voi ystävystyä sveitsiläisen pankkiirin kanssa? No hemmetti, salilla tietysti.

Arvostus on asia, joka huokuu kaikesta, mitä salilla tehdään. Paras esimerkki tästä nähdään, kun treenit päättyvät. Jokainen treenari käy kättelemässä kaikki harjoituskumppanit, kiittää tehdystä treenistä. Missä muualla voi nähdä ja oppia tällaista arvostusta?

Kilpatasolla nyrkkeily on äärimmäisen vaativa, jopa brutaali laji. Kenestä vaan ei ole nousemaan kehään. Niitä jotka nousevat arvostetaan, koska tiedetään mitä se vaatii.

Salilla, jokainen treenikaveri on arvokas. Juuri he auttavat sinua kehittymään paremmaksi. Ilman treenikavereitasi et kehity.

Kun treenikaveri kysyy, mitä kuuluu, ei kyseessä ole tavan vuoksi heitetty small talk. Se kaveri haluaa oikeasti tietää, mitä minulle kuuluu.


“ Pientä tyttöä kunnioitetaan ja arvostetaan aidosti, taapero on osa meidän porukkaa “


Vastaanotto, jonka pieni prinsessa saa salilla on ihan omaa luokkaansa. Jokainen treenari käy moikkaamassa. Jokaiselta löytyy pieni hetki tyttärelleni, kesken omien, maksullisten treenien.


Meillä on tässä naitä tyttöjen juttuja.

Onpa neidille löytynyt muutama leikittäjäkin. Joka maanantai isi saa valmentaa rauhassa, kun tytär kerää palveluskuntansa itseään viihdyttämään.

Nuo, minun arvioni mukaan parikymppiset neidit nauttivat yhteisistä hetkistä yhtä paljon kuin tyttäreni.

Noita tapaamisia myös odotetaan innolla. Molemminpuolinen ilo on silminnähtävä, kun viikon tauon jälkeen tavataan.


Pieni päävalmentaja tarkkana.
Harjoittelijat ovat leikillisesti nimenneet tytön meidän päävalmentajaksi. Pientä tyttöä kunnioitetaan ja arvostetaan aidosti, taapero on osa meidän porukkaa.

Minä uskon, että tyttärelleni on hyväksi olla salilla kanssani. Siellä opitaan asioita, joita ainakaan minä en olisi mistään muualta oppinut.

Ja ehdottomasti haluan tyttäreni oppivan samoja arvoja, mitä minä. Meille yhteinen aika salilla antaa jotain sellaista, mitä emme mistään muualta saa.

Jos ei muuta, niin oppiipa neiti ainakin hyppimään narua. Voi sitten koulun pihalla nokitella kavereita ja antaa vaikka pari vinkkiä. Mä kato treenaan näitä hommia isin kanssa salilla.

Kivaa meillä on salilla joka kerta, molemmilla. Minä saan ihan kohtuullisen treenin ja tyttö pääsee isin kanssa touhuamaan salille, josta on muodostunut kiva leikkipaikka.

Salireissut ovat meille viikon kohokohtia. Treeneihin lähdetään aina innolla, eikä sieltä koskaan palata huonolla tuulella. Toivon, että tulevinakin vuosina tyttäreni on paras treenikaverini.


14 kommenttia:

  1. Onpas mahtavaa että olette löytäneet toimivan ratkaisun harrastuksen parissa ja kuulostaa että teillä molemmilla on hiusin hauskaa sen parissa. Hieno ratkaisu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään epäröin ottaa tyttöä mukaan, mutta onneksi sitten rohkaistuin, saataiin hyvä ja toimiva ratkaisu .mun treeneihin ja lisäksi vielä laatuaikaa yhdessä.

      Poista
  2. Ihanaa, että olette löytäneet yhteisen isä-tytär-jutun, josta molemmat tykkäävät. "Pientä tyttöä kunnioitetaan ja arvostetaan aidosti, taapero on osa meidän porukkaa" <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tytön saama vastaanotto on ollut ihan huikea ja neiti osaa kyllä ottaa siitä ilon irti :)

      Poista
  3. Aivan mahtavaa isä-tytär juttua! Todella hienoa, että tyttö viihtyy salilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti neiti viihtyy matkassa tulevinakin vuosina.

      Poista
  4. Tyttö viihtyy ja muut mukana :) Isä-lapsi aika on meilläkin kovassa huudossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pääse aika kenelläkään käymään pitkäksi, kun tuo prinsessa on mukana. Isä _ lapsi hommat on arvokkaita, lapsella ja isälle.

      Poista
  5. Tää on kyllä ihan mahtavuutta. Arvokasta yhteistä aikaa teille kummallekin. Itse aikoinaan raahasin lapseni teatteriin ja sille tielle ovat kaksi vanhinta jo jäänytkin. Ehkä perheen kuopus tulee perässä, onhan hänkin ollut salamatkustajana lavalla. 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salireissut on sitä laatuaikaa.
      Hienoa, että teillä lapset on mukana harrastuksesssa.

      Poista
  6. Ohana yhteinen liikunta-harrastus! Pitääkin työntää tytöt miehen mukana jujutsuun, jospa saisi itse omaa blogiaikaa enemmän :D

    VastaaPoista
  7. Ompa ihanaa, kuinka oot onnistunut yhdistämään kaksi elämässäsi tärkeää asiaa! :) monta kärpästä samalla iskulla, treenit, laatuaikaa lapsen kanssa ja vielä esimerkin voima liikunnan tärkeydestä osana arkea. Ja erityisen hienoa kuulla, että muutkin siellä ovat ottaneet tytön lämmöllä vaataan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytön saama vastaanotto on mahtava, siinä saa pieni neiti todella kokea olevansa prinsessa.

      Poista