UA-119504795-1

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Faijat ja neuvolantädit eivät puhu samaa kieltä



Tämä postaus on kertomus eräästä tammikuisesta neuvolakäynnistä. Seuraava käynti on edessä kesällä ja koti-isyyteni sujuminen nousee takuulla puheenaiheeksi. Välttääkseni lastensuojelun tai mielenterveyspalveluiden asiakkuuden, on minulla kaksi vaihtoehtoa. Joko pidän turpani kiinni meidän puuhista tai sitten opettelen puhumaan neuvolaa.

Huomatessani käynnin lähenevän loppuaan alan pukea tytölle ulkovaatteita. Tänään mennäänkin kävellen metsäreittiä, tuumaan tyttärelleni pukemisen lomassa. Olinhan saanut lähtiessä  ajatuksen palata kävellen kotiin.

Matka on meille koiralenkeiltä tuttu, metsässä kulkeva ulkoilutie. Ei tien ylityksiä tai liikennettä ja matka niin lyhyt, että tarvittaessa vien tytön sylissä.

Tuo lause törmää minun ja neuvolantädin väliseen kielimuuriin. Takaisin se kimpoaa huolestumisena sään kylmyydestä ja matkan pituudesta ja vaarallisuudesta. Hetkessä neuvolan kliiniseen ilmapiiriin on laskeutunut kylmän sodan jäätävä tunnelma.

Minun tapani toimia lapseni kanssa sotii selvästi neuvolan ja naistenlehtien ideaaleja vastaan. Olen vihollisen maaperällä.

Minun silmissäni edessä on huikea seikkailu ja mukava annos yhteistä tekemistä ja liikuntaa. Neuvolantädin näkemyksen mukaan olen vastuuttomana isänä altistamassa lapseni välittömälle hengenvaaralle.

Mutta tätä se on, faijana neuvolassa. Joku geenivirhe aiheuttaa sen, että olen totaalisen muukalaisen asemassa.

Minä en puhu näiden kieltä, eivätkä he minun. En tiedä miksi, mutta niin se vaan on. Kerronpa pari muutakin esimerkkiä.


“Vastapuoli tekee muistiinpanoja ja miettii hetken”


Kysymykseen kuulumisista vastaan totuudenmukaisesti, että yöt ovat olleet rikkonaisia. Näin lomalla päivärytmi rikkoutuu ja siitä seuraa helposti unettomia öitä.

Kerron myös, että kunhan taas arjen alkaessa rytmi palaa säännölliseksi, nukutaan yötkin hyvin.

Vastapuoli tekee muistiinpanoja ja miettii hetken. Sitten hän kertoo tietävänsä oikein hyvän perhetyöntekijän, joka voisi tulla käymään. Katsotaan, että mikä siinä päivärytmissä on vialla.

Kuunteliko tuo nainen ollenkaan? Vai onko artikulaationi nyrkkeilyuran jäljiltä todella näin pahassa jamassa?

Juurihan minä kerroin sinulle, mikä on vialla. En pyytänyt apua, vaan kerroin, mitä kuuluu. Sitähän sinä kysyit. Minä tiedän missä vika on ja miten se korjataan

Tämän jälkeen alkaakin sitten unettava jorina äidin kanssa. Aiheet ovat lapsen hyvinvoinnin kannalta äärimmäisen tärkeitä.

Tyttäreni vaatemieltymyksistä ja musiikkimausta jauhetaan helposti vartti. Pitkä ja monipolvinen keskustelu käydään pinneistä, pompuloista ja ties mistä tukkamuodin vivahteesta.

Kaksi kolmannesta käynnistä sujuu tässä muotisuuntausten analysoinnissa, tyttö leikkii omissa oloissaan. Lopulta siirryn tytön seuraksi lattialle, kun koen sen oleellisemmaksi, kuin ympäripyöreän small talkin.

Uni - ja päivärytmiasiaan palataan aina välillä ja tuolloin koitan osallistua keskusteluun. Sikäli turhaan, että minut on jo tuomittu osaamattomaksi vanhemmaksi ja tarvitaan perhetyötekijää.


“Voi jumalauta, eihän tuo ole mikään ohje”


Aivan käynnin loppumetreillä muistetaan se varsinainen asiakas, tyttäreni. Farssia muistuttava keskustelu puhkeaa, kun on aika antaa rokotus vesirokon varalta. Kysyn, mitä haittavaikutuksia sillä on, kun tiedän tytön olevan niille varsin herkkä.

Tässä vaiheessa odotan selkeää ohjetta oireista, joita on odotettavissa ja niihin selkeää hoito-ohjetta.Voi olla ärtynyt ja itkuinen ja pistoskohta voi kipuilla. Voi olla pientä lämpöä.

Voi jumalauta, eihän tuo ole mikään ohje! Mieleen tulee lukemattomia syitä, miksi lapsi voi olla ärtynyt ja itkuinen.

Lopulta täti kertoo, ettei tarkkaan tiedä, mitä oireita rokotus voi aiheuttaa. Eli aiot antaa rokotteen, jonka vaikutuksista sinulla ei ole tietoa. Jep jep.

Rokotuksen saatuaan tyttö on yllättävän rauhallinen ja siirrytään pituuden ja painon mittaamiseen.

Olemme jo ajat sitten neidin kanssa bonganneet digitaalisen lattiavaa’an ja ajankuluksi selvittäneet, miten se toimii.


“Saa nähdä, milloin NASA kiinnostuu suomalaisten neuvoloiden huipputarkoista laitteista”


Kun on punnituksen vuoro, otetaan vaatteet ja vaippa pois ja tyttö asettuu tomerasti vaakaan seisomaan. 10,6 kiloa, huikkaan tuloksen neuvolan tädille.

Täti kuitenkin seisoo pöydällä olevan kaukalomallisen vaa’an vieressä ja ilmoittaa, että siinä punnitaan, saa kuitenkin istua. Pakon edessä asettelen tytön vaakaan ja huutohan siitä alkaa.

Operaation valmistuttua nappaan itkevän tytön syliini ja puren kieltäni, ettei kukaan yliherkkä persoona vasikoi minua sosiaaliviranomaisille.

Sitten pituus. Seinällä on hieno mittanauha, jonka alle tyttäreni reippaasti asettuu seisomaan. Hyvä ryhti, kantapäät maassa ja pää hienosti suorassa. Reipas tyttö, mittaa 83 senttiä.

Arvaatte varmaan, missä eräs täti-ihminen seisoo. Aivan, sen keskiaikaista venytyspenkkiä muistuttavan pöytämitan äärellä.

Mittauksen jälkeen lohduttelen tyttöä ja saamme viralliset tulokset. 10,59 kiloa ja 83 senttiä. Ilman noita kirottuja pöydällä jököttäviä kapistuksia ei millään olisi saatu oikeita tuloksia.

Saa nähdä, milloin NASA kiinnostuu Suomalaisten neuvoloiden huipputarkoista laitteista.


“Paluumatka kotiin oli mahtava seikkailu”


Tämän jälkeen alan pukea tyttöä. Ulkovaatteet päälle ja määrätietoisin askelin kohti ulko-ovea. Selässäni tunnen polttavan katseen, joka kritisoi suuresti isää, joka vie tyttärensä ulos hengenvaarallisiin oloihin.

Paluumatka kotiin oli mahtava seikkailu. Neiti käveli reippaasti ja välillä pysähdyttiin ihmettelemään matkan varrelle osuneita, jännittäviä juttuja.

Matkan varrella oli vaikka mitä jännää ja neiti käveli reippaana koko 1,5 kilometrin matkan


Aikaa kului, mutta tytön spontaani ihmettely ja tutkiminen oli minulle tärkeämpää kuin aikuisen luoma aikataulu. Mitähän sillä perhetyöntekijällä olisi siihen sanottavana?

Kotiin tultiin hymyssä suin, käsi kädessä. Takana yksi hienoimmista yhteisistä kokemuksistamme.

Arvo Ylppö loi hienon järjestelmän. Neuvolat ovat edistyksellisiä ja mahtava palvelu lapsiperheille. Mutta yksi merkittävä kehitys pitää vielä tehdä, nimittäin isä - neuvola - isä sanakirja.


Facebook sivultamme löytyy myös video tuosta lähes hengenvaarallisesta kotimatkasta.

20 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoinen postaus näin äiti-ihmisen näkökulmasta. Harvoin sitä ajattelee, miten neuvola onkaan suunniteltu äitejä ajatellen.

    http://lifewithhannamari.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kielimuuri tuntuu välillä ihan todelliselta ja sama olo tulee usein vaikkapa perhekerhossa tai avoimessa päiväkodissa.

      Poista
  2. Meillä mies hoitanut neuvolakäyntejä eri hoitajien kanssa, eikä ole kokenut vastaavaa ymmärtämis ongelmaa, olisiko siis enemmän henkilö, kuin sukupuolikysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvin ollakin. Tämä oli vaan yksi näkökulma yhdestä neuvolasta.

      Poista
  3. Hah! Mää niin inhoon itsekin tota pöytämallista kidutuslaitetta! Onneksi meidän nykyinen terkkari on aika suostuvainen kokeileen muutakin, mutta sijaiset ei oo aina niin ymmärtäväisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä, miksi sitä pitää käyttää enää siinä vaiheessa, kun taapero seisoo tukevasti, tuskin se nyt niin ratkaisevasti tarkempi on.

      Poista
  4. Eiköhän tuo ole enempi kiinni henkilökemiasta kuin housujen sisällöstä.
    Jännä miten isästä kuoriutuu koti-isänä marttyyriviittaan pukeutuva arjen supersankari, kotiäideille on varattu ihan toinen rooli....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle koti-isyys oli selkeä valinta, haluan viettää vuoden tyttäreni kanssa. Jos luet blogiani laajemmin huomaat, että nautin joka hetkestä. Marttyyrin viittaa en kaipaa, koen olevani etuoikeutettu, kun voin olla kotona tytön kanssa.
      Minun silmissäni jokainen vastuullinen vanhempi on arjen supersankari.

      Poista
  5. Ymmärrän hyvin (näin naisena ja kahden lapsen äitinä), mitä tarkoitat neuvolan kielen opetettelulla. Jos ”erehtyy” kertomaan miten asiat lapsiperheessä normaalitilanteessa on (iloja, suruja, pitkiä öitä, joskus sairastelua), niin saa todennäköisesti perhetyöntekijän kahville. Mielestäni se on järjetöntä ja täysin turhaa. Tekstin perusteella toimit hienosti tyttäresi edun mukaisesti...jatka sitä ! Meillä minä äitinä olen käynyt lasteni kanssa kaikki neuvola käynnit sekä lääkärineuvola ajat. Olen vuosien varrella huomannut, että kun vastaa kysymyksiin harvasanaisesti ja lyhyesti, jaarittelut jää pois. Tsemppiä jatkoon ja jatkakaa ympäristön tutkimista, ne ovat lapselle sekä vanhemmalle tärkeitä hetkiä elämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee jatkossa vaan todeta, että hyvin menee.
      Kiitos kommentista, kiva kuulla etten ole ainoa kielimuurin kanssa painija.
      Mukavaa kevään jatkoa!

      Poista
  6. En ole koskaan moista ajatellutkaan. :o mutta meillä on niin hyvä kemia neuvolatädin kanssa että sinne voin kyllä kertoa melkiinpä mitä tahansa. :) mutta ei nyt ole mitään sellaista josta lasua tai vastaavaa voisi tehdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy toivoa, että meillekin neuvolassa löytyy yhteinen kieli ja ymmärrys :)

      Poista
  7. Hyvä kirjoitus. Meillä odotetaan ensimmäistä lasta saapuvaksi elokuussa ja tulevana isänä olen neuvolakäynneillä ollut mukana. Kokemukset ovat olleet positiiviisia ja olen saanut osallistua käynteihin omilla kokemuksilla ja kysymyksillä. Näistä olen blogiini kirjoittanutkin. Mutta varmasti sitä kielimuuria esiintyy. Ei minunkaan vitsini aina neuvolassa maaliin mene :) Saa nähdä tosiaan, miten käynnit lapsen synnyttyä sujuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun toinen isä löysi blogini, tervetuloa seuraamaan meidän touhuja.
      Kaikkea hyvää tulevaan vauva-arkeen.

      Poista
  8. Olipa mielenkiintoista kuulla miehen kokemus neuvolasta! Veikkaan, etteivät kaikki neuvolan terveydenhoitajat ole kuitenkaan samanlaisia nipottajia: D Tai ainakin meidän kohdalle on sattunut rennompia tyyppejä!

    Tsemppiä seuraavalle käynnille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vähän jännittää, kun mennään tytön kanssa kahdestaan, mutta eiköhän me selvitä :)

      Poista
  9. Älä huoli, ihan samaan kielimuuriin olen itsekin törmännyt. Parasta on tosiaan vaan todeta, että hyvin menee ja säästää yksityiskohdat sellaisille, jotka tuntee teidät ja sitä kautta ymmärtää miksi teette niinkuin teette.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmasti paras lähestymistapa.

      Mukavaa kevään jatkoa

      Poista