Isityypin ja Tähystäjäprinsessan lukemistosta, Mäyrä ja suuri seikkailu

* Kaupallinen yhteistyö Kustannus Mäkelän kanssa

Tähystäjäprinsessa on löytänyt kirjojen maailman ja iltasatujen lisäksi yhä useammin käperrymme vällyihin matkaamaan kohti seikkailujen maailmaa.

Kustannus Mäkelä tarjosi meille mahdollisuuden syysuutuuksiensa ensipuraisuun ja ilolla otimme tarjouksen vastaan. Lopulta odotettu paketti kolahti postiluukusta ja olimme valmiit uuteen seikkailuun.

Syksy on tullut ja muuttolinnut suuntaavat etelään. Yksi pieni lintu on kuitenkin loukannut siipensä ja tovereineen jäänyt joukosta. Onneksi neuvokas ja ystävällinen mäyrä tarjoaa auttavan käpälänsä.

Tästä alkoi seikkailu joka imaisi Isityypin ja Tähystäjäprinsessan mukaansa. Kainaloon tiiviisti kaivautunut neiti eläytyi tarinaan joka solulla ja kuunteli järkähtämättömän tarkkaavaisena.

Myös Isityyppi jäi välittömästi tarinan pauloihin ja ihaili, mitä kaikkea tuo seikkailu antoi ja myös opetti. Paitsi seikkailukertomus, on Mäyrä ja suuri seikkailu myös kertomus ystävyydestä, auttamisesta ja hyvästä tahdosta.

Neitiin tarina teki suuren vaikutuksen heti ensi lukemalla, niin suuren että Isityyppi kiitteli itseään ettei ollut valinnut ensikosketusta iltasaduksi. Tarina nimittäin piti lukea saman tien uudestaan ja toisen lukukerran jälkeen tarinasta jutusteltiin vielä hyvä tovi.

”Isityyppiin kuvituksen ohella suurimman vaikutuksen teki tarinan moniulotteisuus”

Tarina on tuon ensimmäisen kerran jälkeen luettu lukemattomia kertoja ja neiti myös viihtyy itsekseen upeasti kuvitetun kirjan parissa. Kun sivut vielä ovat isokokoisia, riittää neidillä tutkittavaa.

Isityyppiin kuvituksen ohella suurimman vaikutuksen teki tarinan moniulotteisuus. Teksti kulki eteenpäin sujuvasti, pitäen myös aikuisen lukijan otteessaan. Kun siihen vielä kätkeytyi suuria opetuksia, on koossa hieno paketti.

Tätä seikkailua on käyty läpi ahkerasti

Tähystäjäprinsessa ei vielä kolmivuotiaana kaikesta opetuksesta saanut kiinni, mutta tulevina vuosina tätä kirjaa voi käyttää vaikkapa kaveritaitojen opetteluun ja pohdiskeluun.

Tämä teos antaa paljon myös vähän isommille lapsille, niinpä Isivuosi antaakin Mäyrälle ja suurelle seikkailulle vahvan suosituksen.

Suuri kiitos Kustannus Mäkelälle tästä yhteistyöstä.

Ottakaa tärkeä paikkanne lastenne elämässä faijat.

Minun isyyteni alkutaival oli melkoista takkuamista. Koskaan elämässäni en ole ollut yhtä kyvytön ja avuton kuin ensimmäisinä viikkoinani isänä.

Kun äiti ja tyttäreni elivät täysin symbioottisessa suhteessa oli omaa paikkaa vaikea löytää. Valtaosan ajasta tunsin olevani kyvytön ja riittämätön, enimmäkseen tiellä.

Ensimmäiset pari tuntia kahdestaan kotona tytön kanssa eivät helpottaneet oloani. Aika kului lähinnä parkuvan tytön kanniskeluun sylissä toivoen itkun loppumista.

Äidin palattua kotiin neiti rauhoittui taianomaisesti tissille ja itse muistelin että pullomaidolla ei ollut toivoakaan rauhoittaa neitiä. Pelkäsin olevani täysin osaamaton isäksi.

Muistin kuitenkin yhteiset hetket synnytyslaitoksella ja tiedostin oman tärkeyteni pienen tyttäreni elämässä. Päätin ottaa oman paikkani ja roolini isänä, elämäni ylivoimaisesti paras päätös.

Isän paikkaa tai roolia ei anneta itsestäänselvyytenä, lapsen luottamus pitää ansaita

Isyyteni suurista käännekohdista olenkin kertonut jo aiemmin. Luottamuksen merkityksen opin nopeasti ja konkreettisesti eräänä kauhujen yönä.

Isänä oleminen on lopulta varsin yksinkertaista. Minun pitää olla tyttäreni luottamuksen arvoinen, turvallinen faija ja antaa rajoittamatta tuolle pienelle neidille arvokkainta pääomaa kaikista, aikaani.

Aika osoittautui ratkaisevaksi myös isyyden alkutaipaleen karikoista selviytymisessä. Mitä enemmän vietin aikaa tyttäreni kanssa, sitä helpommin asiat sujuivat. Tuttipullostakin alkoi maito maistua hyvällä halulla.

Toinen kerta kahdestaan kotona tytön kanssa onkin hieno yhteinen muisto, naurua, laulua ja yhteiset päiväunet. Lopulta tie vei unipesään ja teki minusta päävastuullisen nukuttajan.

Nyt, noin vuosi eron jälkeen olen äärettömän tyytyväinen, etten luovuttanut. Helppoja nuo ensimmäiset viikot eivät olleet, mutta periksi antamalla olisin tuhonnut sen upean siteen, joka minulla tyttäreeni nyt on.

Oikeasti kovat jätkät ovat niitä, jotka kreisibailaavat tyttäriensä kanssa

Miten sitten pienen tytön isyys ja miehisyys osuvat yksiin? Minulla ei ole ollut tämän suhteen ongelmia. Minun maailmassa kun arvostettavimpia miehiä ovat ne, jotka kantavat vastuun perheestään.

Vastaavasti halviksuttavinta minun maailmassani on omaa vanhemmuuttaan pakeneminen. Yksikään lapsi ei synny tähän maailmaan omasta tahdostaan, valinta on aina vanhempien, niin myös vastuu.

Jokaisella lapsella on oikeus hyvään, onnelliseen ja turvalliseen lapsuuteen ja jokaisen vanhemman velvollisuus on parhaansa mukaan tuo lapsuus turvata.

Monet isät ovat roolinsa ja asemansa kanssa hukassa, aivan kuten minäkin aluksi olin. Noille isille minulla on yksi ohje. Ottakaa se paikkanne, olkaa isiä, omalla tyylillä ja oman näköisesti.

Teillä on valtavan suuri etuoikeus olla isiä, pitäkää siitä oikeudesta kiinni, kaikin voimin. Mitään isyyttä arvokkaampaa teille ei koskaan tässä maailmassa anneta. Jos ei muuta, niin muistakaa aina tämä.

Koviksi jätkiksi haikeilevia räkänokkia on maailma täynnä, eikä ihme, kun kovan jätkän määritelmä on nykymiehiltä täysin hukassa. Kovista kovimmat kundit ovat niitä, jotka kreisibailaavat tyttäriensä kanssa ja sen jälkeen istuvat teekutsuilla pehmolelujen seurassa. 

Kanssafaijat, olkaa niitä ultimaattisia kovia jätkiä ja ymmärtäkää, mikä lahja isyys on.

Mitä kahden tunnin ikäinen tyttäreni opetti isyydestä

Ovi kolahtaa kiinni äidin ja kätilön poistuessa huoneesta ja olen kaksin pienen, vajaan kahden tunnin ikäisen tyttäreni kanssa.

Kapalossaan tuhiseva tyttäreni liikehtii levottomana ja tuhisee tutustuessaan uuteen, outoon maailmaan ympärillään. Valoja, ääniä, hajuja, kaikki uusia ja vieraita, pelottaviakin.

Kaiken lisäksi tuo pienokainen on äidin rinnalta heitetty minun syliini, eikä minulla ole aavistustakaan mitä tehdä.

Korvissani kaikuvat vain hetki ennen poistumista tytärtäni sylissään pitäneen kätilön sanat, vaippaan kurkistaessaan ” täällähän on kakka”. Elettäkään ei kuitenkaan tehty vaan kätilö poistui äidin kanssa.

Päätän ryhtyä vaipanvaihtoon, enhän halua maailmani kalleimman aarteen joutuvan olemaan likaisessa vaipassa. Kiitos työurani päiväkodeissa, on vaipanvaihto tuttua puuhaa ja luottavaisin mielin lähden ensimmäistä kertaa tositoimiin isänä.

Itseluottamus kuitenkin karisee nopeasti, kun havahdun siihen, miten mitättömän pieni tyttäreni on, pelkään joka hetki rikkovani tai pudottavani hänet.

”Pienestä koostaan huolimatta neiti saa kunnioitettavat desibelit aikaiseksi huutaessaan närkästystään ja pelkoaan”

Pelkoani ei lainkaan lievitä tytön tomera rimpuilu ja vääntyily, jolla vastustetaan käynnissä olevaa operaatiota. Pienestä koostaan huolimatta neiti saa kunnioitettavat desibelit aikaiseksi huutaessaan närkästystään ja pelkoaan.

Hoitopöydällä koitan samaan aikaan rauhoitella tytärtäni, pitää hänet selällään ja hillitä sätkiviä raajoja, jotta saisin puhtaan vaipan paikoilleen. 

Operaatiota ei lainkaan helpota se, että pieninkin tarjolla oleva vaippa on jättimäisen suuri pienen pienelle tyttärelleni. Neiti tuntuu hukkuvan tuohon ei todellakaan suureen vaippaan.

Lopulta operaatio on valmis ja vaippa paikoillaan, miten kuten, mutta paikoillaan. Tunnen hetkellistä ylpeyttä haparoivasta suorituksestani.

Seuraavaksi yritän epätoivoisesti muistella, miten kätilö kapaloi tytön. Oma suoritukseni ei ole lähelläkään samaa, siistiä lopputulosta, mutta pitää tytön lämpimänä ja se on tärkeintä.

Nappaan tytön syliini ja koetan rauhoitella itkua hyssyttämällä, vailla onnistumista. Enemmän itseäni kuin tyttöä rauhoittaakseni, alan kävellä huonetta edestakaisin ja höpötellä tytölle omiani.

Huomaan itkun vaimenevan ja lopulta tyttö hiljaisena napittaa pienillä silmillään minua. Katseessa näen vahvan luottamuksen ja koen tytön ymmärtävän kun sanon ” ei mitään hätää kulta, isi on tässä”.

”Mutta tällä hetkellä olen vastuussa tytöstä, nukkuminen ei tule kysymykseen”

Hetken käveleskelyn ja höpöttelyn jälkeen pienet silmät alkavat painua kiinni ja hetkessä neiti on umpiunessa. Tunnen samaan aikaan tyytyväisyyttä kun sain neidin rauhoittumaan ja nukahtamaan sekä samalla suurta pelkoa siitä, miten minä ikinä selviän tästä.

Jatkan päämäärätöntä kävelyä lähinnä siksi, että pelkään tytön heräävän jos pysähdyn. En myöskään löydä sopivalta tuntuvaa paikkaa, johon laskea tyttö unilleen. Kätilöopiston vaunujen virkaa toimittava, karu muovikaukalo ei tunnu oikealta ja sängyltä pelkään tytön putoavan. Niinpä jatkan kävelyäni tyttö sylissä.

Kävely on hyvä vaihtoehto siksikin, että jos istuisin alas, luultavasti nukahtaisin. Vasta nyt tajuan, miten raskaana viimeisen, lähes kahden vuorokauden nukkumattomuus painaa. Mutta tällä hetkellä olen vastuussa tytöstä, nukkuminen ei tule kysymykseen.

Lopulta, ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen äiti ja kätilö palaavat ja kätilön rohkaisemana asettelen tytön siihen karuun muovikaukaloon jatkamaan uniaan. Itse uskallan nyt oikaista sängylle selälleni, varmistettuani vielä katseellani tytön hyvinvoinnin ja äidin sekä kätilön läsnäolon.

Seuraavat yhteiset päiväunemme nukumme samassa sängyssä, tyttö vatsallaan rintakehäni päällä. Oma uneni on katkonaista, kun jatkuvasti säpsähdän tarkistamaan hengittääkö pieni aarteeni varmasti. 

” Osaaminen ei ole merkityksellistä, läsnäolo on”

Yhteenkuuluvuuden ja läheisyyden tunne on valtava, tunnen fyysisesti miten käsillään minuun tarrautuva pienokainen luottaa ja turvautuu minuun, isäänsä.

Kaiken hyvän olon ja onnellisuuden keskellä, huoli tulevasta painaa mieltäni. Miten minä ikinä osaan olla isä? Vastuu on jättimäinen mutta onko minusta sitä vastuuta kantamaan? Osaanko riittävästi? Olenko tarpeeksi hyvä?

Pakahduttava onnen tunne kuitenkin ajaa kaiken muun ylitse. Tässä me nukumme, minä ja tyttäreni, yhdessä. Nyt ymmärrän, mitä sana rakkaus todella tarkoittaa.

Vasta nyt, kolme vuotta myöhemmin ymmärrän, mitä tyttäreni noissa hetkissä vanhemmuudesta minulle opetti. Osaaminen ei ole merkityksellistä, läsnäolo on. 

Tärkein tehtäväni isänä on olla läsnä tyttärelleni, tarjota turvaa ja syliä tarvittaessa, olla koko sydämestäni kiinni neidin elämässä.

Sillä siitähän vanhemmuudessa ytimessään on kyse, kokonaisvaltaisesta läsnäolosta.