Suuri Mummolaseikkailu. Viime hetken viritykset

Yksi yö enää ennen suurta seikkailua. Eväät on ostettu ja melkein kaikki pakattu. Kun aamulla heräämme, on seikkailu jo käynnissä.

Retken ensimmäinen yö vietetään teltassa. Seurakuntaopiston kapasiteetti oli jo täynnä, joten suunnitelmiin tuli pieni muutos.

Edelleen ensimmäinen päivä päättyy Tuusulanjärven maisemiin. Vanhankylänkartanon leirintäalueelle. Telttapaikan lisäksi saamme nauttia lämpimästä suihkusta ja hienosta maisemasta leikkikenttineen.

Muuten etenemme alkuperäisen suunnitelman mukaan. Viimeinen päivä on edelleen mysteeri. Ajammeko perille asti vai vietämmekö puolessa matkassa maastoyön? Tuohon osaan vastata keskiviikkona, päiväunien jälkeen.

Viime hetken muistilistassa ei ole montaa kohtaa jäljellä.

Pakkaaminen on suurin tehtävä. Tytön vaipat ja varusteet sekä majoitusvälineet mahtuvat kärryyn. Puhtaat vaatteet ja pesuvehkeet satulalaukkuun.

Tankolaukku nielee sadevarusteet, sekä lämpimät vaatteet. Matkalla tarvittavat astiat uppoavat myös tuon pakaasin uumeniin. Muona ja juoma tulevat Isityypin repussa samoin kuin lompakko, avaimet ja muut arvoesineet.

Hyvin maistuu isin pikku seikkailijalle uni teltassa.

Melko kevyillä varusteilla lähdemme liikkeelle. Mutta mikäs se on lähtiessä, kun säät hellivät ja muonaa saa matkalta. Reissu on myös melko lyhyt, joten kovin suurille varusteille ei ole tarvetta.

Aamulla me startataan, tervetuloa mukaan seikkailuun.

Istagramiin ja Facebookiin tulee päivityksiä matkan varrelta päivittäin. Videota reissusta on pyydetty, joten kyllähän me Tähystäjäprinsessan kanssa sellainen tehdään.

Laajempi reissuraportti on luettavissa täältä blogista noin viikon kuluttua.

Isityyppi jatkaa nyt viime hetken pakkaushommia. Aamulla herätään virkeinä ja polkaistaan kohti suurta seikkailua. Pysykää kanavilla, niin näette mitä kaikkea jännää me Tähystäjäprinsessan kanssa keksitään.

Elämänhallintaa esimerkin voimalla.

Entisillä huippu-urheilijoilla on tapana uransa jälkeen hukata otteensa elämästä. Nyrkkeilijät ovat tässäkin hommassa aivan oma lukunsa. Lasittunut katse, katkokävely ja tyhjät taskut ovat näille hepuille arkipäivää.

Salilla opitaan paljon hienoja arvoja. Toisten kunnioitusta ja arvostusta, säännöllisiä elämäntapoja ja kovan työn merkitystä. Miten helvetissä kaikki sitten kääntyy päälaelleen uran päättyessä?

Entisten urheilijoiden elämänhallinnan suurin ongelma on se, että se puuttuu kokonaan. Urheilijan elämä on pohjimmiltaan äärettömän helppoa. Lähes kaikki asiat hoitaa joku valmiiksi. Itse pitää vaan treenata ja kilpailla.

Sitten uran loputtua, kaikki arkiasiat pitää hoitaa itse. Se on helvetin vaikeaa, kun on koko elämän tottunut siihen, että joku kertoo mitä teet.

Tota vastaan otat seuraavaksi ja siihen matsiin treenaat näin ja noita ruokia syöt.Lähde siitä sitten itse ottamaan asiat haltuun.

Ja tämä koskee kaikkea urheilua. Mitä ammattimaisemmin on homma hoidettu, sitä kovempi pudotus on.

Elämää on vaikea ottaa haltuun, kun on tottunut siihen, että kaikki on valmiiksi hoidettu.

Nyrkkeilijöillä hommaa vaikeuttavat vielä lajiin liittyvät ennakkoluulot, joista helposti tulee vahvasti itseään toteuttava profetia.

Tässä lajissa perinteisesti pärjäävät vähän huonommista oloista tulevat kaverit, joilla ei edes ennen uraa ole opittu normaalin elämisen taitoja.

Kun tuosta maailmasta ystäväpiirikin koostuu ei niin lainkuuliaisesta ja säntillisestä porukasta, on uran jälkeiseen alamäkeen helppo luisua.

Huippu-urheilijan elämä on piinaavan kurinalaista. Kun kaverit lähtevät juhliin, lähtee urheilija treeneihin. Syömisissä pitää olla tarkkana ja sosiaalinen elämä kuihtuu.

Kun ura päättyy, koittaa vapaus. Siitä vapaudesta on pelottavan helppo nauttia kaksin käsin.

Uran päättyessä, elämään jää oikeastaan sen elämän kokoinen tyhjä aukko. Päivissä ei olekaan treenien ja kilpailuiden tuomaa ohjelmaa.

Tavoitteet puuttuvat ja silloin suuntakin puuttuu. Tuo tyhjiö on varsin kätevää täyttää päihteillä ja juhlimisella. Uralla noudatettu kurinalaisuus ei kanna ilman uran tavoitteita.

Kun urheilu-ura päättyy jää jäljelle kysymys; kuka minä olen?

Eräs lapsuuskaverini, josta tuli  varsin menestynyt kiekkoilija, pitkitti uraansa monta vuotta, kun pelkäsi elämää lopettamisen jälkeen. Juttelimme tuohon aikaan paljon aiheesta.

Ystäväni muotoili asian hyvin; “ miten ikinä mä tavallista elämää osaan elää, kun ei olekaan valmista ohjelmaa aina vuodeksi eteenpäin

Sä et tiedäkään miten onnellinen oot kun et tienannut urheilulla. Sun oli pakko tehä duunia ja opiskella, mä osaan vaan pelata lätkää “

Tuolla ystävälläni koko identiteetti oli rakentunut kiekkoilun ympärille. Samoin käy monelle urheilijalle. Kun ura päättyy, kaiken muun vaikeuden lisäksi takaraivossa jyskyttää kysymys: kuka minä olen?

Mitä tekemistä tällä on vanhemmuuden kanssa?

Tähän vastaan yksinkertaisella kysymyksellä: kuka opettaa lapsellesi elämänhallintaa, rahankäyttöä ja muuta hyvinkin tarpeellista.

Kuka opettaa lapsesi elämään vastuullisena kansalaisena?

Sinä olet se, joka antaa ne eväät elämään, sitä varten me vanhemmat olemme.

Rahankäytöstä sain itse kotoa parhaat opit. Mitään ei tässä maailmassa saa ilmaiseksi, vaan töitä on tehtävä.

Tuon haluan ehdotttomasti opettaa tyttärelleni, samoin kuin sen periaatteen, että omillaan pitää tulla toimeen.

Jos haluan opettaa tyttärelleni elämänhallintaa, on minun oltava esimerkkinä.

Arki alkaa aina maanantaina ja se arki pitää hoitaa. Töihin on mentävä ja tehtävä työt hyvin. Laskut on maksettava, kämppä siivottava ja ruuat ostettava ja laitettava.

Kurinalaisuus luo vapautta. Kun hoidat työsi, raha-asiat ja muut arkiaskareet säntillisesti, on elämä melko helppoa.

Siinäpä ne, suuret opetukset tyttärelleni. Toivon osaavani opettaa hänet vastuulliseksi aikuiseksi, joka sitten aikanaan kantaa itse vastuun omasta elämästään.

Kotitöiden hoitaminen on yksi osa elämänhallintaa ja vastuullista aikuisuutta.

Uskon, että kilpaurheilijan elämää leimaava kurinalaisuus on hyväksi kenelle vaan. Haluaapa saada aikaiseksi mitä tahansa, niin tuosta ominaisuudesta on hyötyä.

Miten sitten opettaa tytölle kurinalaisuutta? Minä luotan esimerkin voimaan. Jos tyttäreni näkee isin tekevän säntillisesti duunia, niin eiköhän se oppi tartu.

Sama pätee tietysti kaikkiin muihinkin edellä mainittuihin oppeihin. Lapselta on paha vaatia vastuullista rahankäyttöä, jos itse hölvään rahani taivaan tuuliin.

Turha luulla lapsen heräävän aikaisin, valmiina aloittamaan uusi päivä seikkailuineen, jos itse en tee samoin.

Vanhemmuus vaatii sitä elämänhallintaa. Vanhempi luo päivän rytmin ja rutiinit ja siitä lapsi ne hiljalleen sisäistää.

Sama pätee kaikkiin elämisen perustaitoihin. Kun tyttäreni näkee minun hoitavan asiani hyvin esimerkki tarttuu. Tähänkin asiaan pätee mallioppimisen perussäännöt.

Vanhempana elämän ja arjen pitää olla hallussa. Eikä vaan oman elämän vaan  taaperon myös.

Isivuoden tutkimusmatka leikkipuistoihin. Junapuisto

Taidettiin Tähystäjäprinsessan kanssa löytää meidän suosikki. Ainakin tämä puisto on vahva ehdokas sellaiseksi. Oli niin hieno, että piti jo seuraavana päivänä mennä uudestaan.

Kyseessä siis on junapuistonakin tunnettu Mellunmäen Leikkipuisto. Me viihdyimme täällä erinomaisesti. Elokuussa, kun puisto taas aukeaa, menemme takuulla käymään.

Pakkohan se on mennä, kun henkilökunta erikseen kutsui. Olenkin jo aiemmin maininnut puistojen työntekijöistä. Jälleen kerran, Isityypillä ja Tähystäjäprinsessalla on vain hyvää palautetta. Lähtiessä puiston väki saikin neidiltä ansaitut yläfemmat.

Tähystäjäprinsessa tarkkailuasemissa. Mitähän jännää täältä löytyy.

Aktiivisilla ja motivoituneilla työntekijöillä on iso rooli kävijöiden viihtyvyydessä. Käytännön asioita helpottaa perusteellinen tiedotus aukioloajoista ja tulevasta toiminnasta.

Tämä puisto tarjoaa juuri sopivasti kaikkea.

Puuhaa löytyy kaikenikäisille. Kesäkuumalla puiston uima-allas on varmasti monen kävijän suosikki. Pienempää väkeä varten on kaksi matalampaa aluetta, joissa lotrata turvallisesti.

Keinuja ja kiipeilytelineitä on moneen makuun. Isossa hiekkalaatikossa kelpaa tehdä kakkuja ja hiekkalinnoja. Puiston tunnusmerkki, juna tarjoaa mahdollisuudet moneen mukavaan leikkiin.

Tästä junasta tämä puisto tunnetaan.

Kohokohdaksi nousivat puiston pyörät. Riittävän pieni kolmipyörä yhdistettynä loivaan alamäkeen saivat palikat loksahtamaan paikoilleen. Neiti huristeli pian menemään konkarin ottein.

Tämä puisto on ehdottomasti käymisen arvoinen.

Meille tästä tulee varmasti yksi vakiokohteistamme. Koska kuvat kertovat sanoja enemmän, niin alla kuvasatoa Tähystäjäprinsessan puuhista.

Pehmoleluista Neiti Pupu pääsi tällä kertaa apulaiseksi.

Trampoliinikin löytyi. Helteestä huolimatta tyttö pomputteli pitkän tovin.

Olettekos te koskaan ratsastaneet karhulla?

Heippa nalle, nähdään elokuussa.

Ikioma tähystystorni. Köysitikkaatkaan eivät neitiä pelottaneet.

Onkohan tuo vesi kovin kylmää?

Tähystäjäprinsessa viihtyi pienemmässä kahluualtaassa.

Eväät maistuivat auringonpaisteessa vesileikkien jälkeen.

Nyt tutkimusmatkat jäävät pienelle tauolle. Suuri mummolaseikkailu valmisteluineen täyttää pari seuraavaa viikkoa. Viime hetken tunnelmia ja tietysti raportteja tien päältä on luvassa.

Elokuussa sitten jatkuu nämä tutkimusmatkat, monta puistoa on vielä näkemättä.

Kannattaa siis seurata blogia, myös facebookissa ja instagramissa. Paljon jännää on luvassa.

Suuri Mummolaseikkailu, lähtölaskenta alkaa

Startti lähestyy päivä päivältä. Parin viikon kuluttua sompailemme jo täyttä häkää kohti määränpäätä. Nyt kai pitäisi alkaa jännittää. Mutta ei jännitä. Mieli on levollinen ja innostunut. Suuri seikkailu odottaa.

Tämä mielen levollisuus on yllättänyt itsenikin. Syytä ei tarvitse kaukaa etsiä, tyttöhän se taas opettaa isäänsä. Kuluneen vuoden aikana tyttäreni on osoittanut sellaista sopeutumiskykyä ja kasvua, että siitä piti vain ottaa mallia.

Kuten viime viikolla opin, on matka määränpäätä tärkeämpi. Tärkeintä on yhteinen seikkailu tyttäreni kanssa, joka hetkestä yhdessä nauttien. Me otamme ilon irti jokaisesta matkan tarjoamasta elämyksestä.

Liian tarkka suunnitelma ei ole hyvä asia. Aina ei voi tietää, mitä tapahtuu. Niinpä Isityyppikin lähtee matkaan avoimin mielin, lapsen tavoin hetkeen tarttuen.

Reitti on tietysti hyvä miettiä etukäteen. Mutta ei turhan tarkoin. Liian orjallinen suunnitelma salpaa seikkailulta hengen. Mieluummin menemme fiiliksen mukaan.

Houkuttelevan sivutien voi lähteä kurkkaamaan, samoin hienon leikkipaikan. Minkään ei tarvitse rajoittaa meitä.

Karkea reittisuunnitelma on tehty, eli yöpaikat on mietitty.

Kaksi ensimmäistä yötä nukumme katto pään päällä. Kolmannen etapin suhteen ei ole tarkkaa suunnitelmaa.

Pituuden puolesta tuon pätkän polkee kerralla. Houkuttelevan paikan osuessa eteen, pystytämme teltan ja nautimme tytön kanssa leirielämästä.

Kumpaan ratkaisuun Tähystäjäprinsessan kanssa päädymme jää nähtäväksi. Todennäköisesti vietämme tuon yhden telttayön.

Ensimmäinen päivä kuljettaa meidät kotoa Järvenpäähän. Yösijan nappaamme Seurakuntaopiston tarjonnasta. Lyhyt päivämatka takaa mahdollisuuden tutustua ympäristöön perillä.

Isityypin fillari on neidin mielestä jännä kapistus.

Toinen päivä kuljettaa meidät Riihimäelle, Lempivaaran leirintäalueelle. Se, mihin aikaan päivästä saavumme perille on täysi mysteeri.

Molemmat päivämatkat mennään seikkailumielellä ja lapsen ehdoilla. Taukoja pidetään riittävän usein, jotta neiti pääsee jaloittelemaan ja tutkimaan uusia paikkoja.

Houkuttelevalle paikalle voidaan jäädä pidemmäksikin aikaa.

Viimeinen päivä on vielä täysin auki. Reitti on valittu, mutta koskaan ei tiedä, minkä paikan tai polun haluamme lähteä tutkimaan.

Kenties tie vie ja ajamme perille asti. Jos taas siltä tuntuu, niin leiriyötä varten on kamppeet mukana.

Päätin, että seikkailun pitää saada rakentaa itse itsensä.

Kuten hyvä tarina, hieno seikkailu rakentuu parhaiten, kun sitä ei liikaa kontrolloi. Sitovia aikatauluja ei ole, ei myöskään stressiä ehtiä jonnekin ajoissa.

Tärkein elementti tässä väljässä suunnitelmassa on tyttäreni. Aikuisen aikataulut eivät määrää, vaan voimme mennä lapsen ehdoilla. Kivaa leikkiä ei tarvitse ohittaa, kiirettä ei ole.

Retkiruokailut on kova juttu. Kotipäivinäkin pitää päästä terassille evästämään.

Ennalta määrättyjä taukopaikkoja ei ole, pysähdymme silloin kun siltä tuntuu.

Teltta on mukana, joten päiväunetkin voidaan pelata tilanteen mukaan. Lounasta ja päiväunia varten voimme pystyttää kunnon leirin ja nauttia telttailusta ja leirielämästä.

Toisaalta, tyttö voi yhtä hyvin nukkua kärryssä, jolloin matkaa taitetaan päiväunien ajan.

Pyrimme starttaamaan jokaiseen päivään varhain. Aamuvirkulle parivaljakolle tämä on paras lähestymistapa. Näin voimme myös päivän kuumimman ajan tarvittaessa viettää siestaa sopivassa varjopaikassa.  

Kukin päivä alkaa Tähystäjäprinsessan herätessä. Aamiaisen jälkeen pakataan tavarat ja suunnataan tien päälle. Lounas ja päiväunet ovat normaalin arkirytmin mukaisilla paikoillaan. Loput päivän aikataulusta muotoutuu tilanteen mukaan.

Vaatteet ja varusteet on mietitty

Pyörä pääsee läpikotaiseen huoltoon loppuviikosta. Sitten uskollinen sotaratsu on valmis työhönsä. Kärry on varustettu leveillä renkailla, jotka takaavat mukavan, tasaisen kyydin Tähystäjäprinsessalle.

Tytölle lähtee mukaan kolme vaatekertaa, joka päivälle omansa. Lisäksi univaatteet ja uimakamppeet. Sadevaatteet tietysti pakataan matkaan ja kylmän kelin varalta erilliset ulkovaatteet.

Isityypin vaatevaranto tulee olemaan aavistuksen niukempi. Kahdet pehmustetut ajohousut, pitkät ja lyhyet. Pari alusvaatekertaa, sadevaatteet ja pitkä- sekä lyhythihainen ajopaita. Näillä uskoisin pärjääväni.

Teltta pakataan mukaan, samoin trangia. Lisäksi makuualusta ja peite tytölle telttamajoitusta varten. Nämä ovat kaikki lähinnä elämysten tarjoamista varten.

Tyttäreni nauttii telttailusta ja retkiruokailusta. Molempiin haluan tarjota mahdollisuuden. Muonaa varaan mukaan aina yhden päivän tarpeiksi, varastoja pääsemme täydentämään matkan varrella.

Tämä tavaramäärä pakkautuu helposti kärryyn ja pyörän laukkuihin. Lisäksi nappaan selkääni pienen juomarepun.

Suuri seikkailumme on valmis alkamaan.

Tämä on ensimmäinen, yhteinen iso reissumme. Kokeneet konkarit luultavasti naureskelevat suunnitelmalle, suotakoon heille se oikeus. Minimalismia tärkeämpää minulle on taata Tyttärelleni huikea elämys, mukavuudesta tinkimättä.

Viimeiseksi tämä reissu ei jää. Jo nyt yhteiset pyöräretket ovat osoittaneet, että pyöräily on meidän juttu.

Tämäkin päiväretki oli huikea, yhteinen kokemus.

Uusia seikkailuja tulee varmasti ja kokemuksen karttuessa myös haasteita voidaan kasvattaa.

Lähtölaskenta on käynnissä. Kaksitoista päivää vielä ja sitten mennään.

Matkan varrelta tulee päivittäin raporttia facebookiin ja instagramiin. Seuraamalla Isivuosi - blogin kanavia, pysyt matkassa mukana.

Isivuoden tutkimusmatka leikkipuistoihin. Viertolanranta

Matka on useimmiten määränpäätä merkittävämpi. Sen sain taas kerran oppia tällä tutkimusmatkalla. Varsinainen kohde jäi lopulta sivuosaan, matka sinne muodosti seikkailun rungon.

Tämä retki opetti paljon myös tulevaa mummolareissua varten. Liian orjallinen suunnitelma tappaa seikkailun. Lapsen kanssa se myös aiheuttaa paljon turhaa harmia, lapselle.

Aikuisen suunnitelma antaa vain raamit, ne eivät saa rajata pois lapsen halua tutkia ja ihmetellä.

Isityypillä oli tavoilleen uskollisena selkeä suunnitelma ja aikataulu. Loppujen lopuksi reissu oli täysin erilainen, kuin suunnitelma. Me tyttäreni kanssa nautimme joka hetkestä.

Lapsella on upea taito elää hetkessä.

Kun kartasta katsoo reitin määränpäähän, ei se kerro mitä kaikkea mahtavaa tuolla reitillä voi nähdä. Reitiltä poikkeaminen pidentää matkaa.

Matka pitenee myös, jos reitillä viivytellään. Viivyttely muuten on meidän aikuisten termi, lapsi ei sellaista tunne.

Lapsi elää hetkessä. Tutkii ja ihmettelee sitä, mikä juuri nyt on käsillä. Perillä on loppujen lopuksi typerä käsite. Missä ihmeen perillä? Kun nämä hienot elämykset ovat nyt, juuri tässä.

Lapselle on olemassa vain tämä hetki. Se on upea ominaisuus.

Jo menomatkasta saatiin seikkailu. Kapeita, sinne tänne risteäviä teitä metsän lomassa. Tähystäjäprinsessa osasi arvostaa tällaista maisemaa.

Isityypin ajatus suorinta tietä etenemisestä ei kelvannut, kun minkä tahansa tien päässä saattoi olla vaikka mitä jännää.

Isityyppikin sai juonesta kiinni ja kaartelimme houkuttelevia polkuja hyvän tovin. Vantaanjoen ranta tarjoaa paljon nähtävää kärryssä istuvalle taaperolle.

Poistumme asfaltilta, seikkailu voi alkaa.

Jossakin takaraivossa jyskytti aikataulu ja pelko sen romahtamisesta. Tyttäreni ei moisista pikkujutuista piitannut. Kärrystä kajahteli ilonkiljahduksia uusien maisemien lipuessa ohi.

Tyttö ei enää ollut matkalla leikkipuistoon. Hän oli keskellä suurta, huimaa seikkailua ja nautti joka hetkestä.

Juuri ennen puistoa ylitimme joen hienoa puista siltaa pitkin. Tähystäjäprinsessa vaati välittömästi saada jalkautua sillalle. Isityyppi vaiensi tarpeen päästä perille ja päätti, että neiti saa nauttia tästä uudesta kokemuksesta..

Voi sitä riemua. Tyttö juoksi, hyppi ja tömisti pitkin siltaa, innosta hihkuen. Tässä vaiheessa tiesin tehneeni oikean päätöksen, kun en kiirehtinyt matkantekoa.

Lopulta, alkuperäistä paljon pidemmän matkan jälkeen, karavaanimme saapui määränpäähän. Edes isityypistä se ei enää ollut kovin olennaista.

Tähystäjäprinsessan ansiosta näimme ja koimme yhdessä monta hienoa hetkeä. lapsen ehdoilla eteneminen antoi minullekin paljon. Koti-isyyttä parhaimmillaan.

Leikkipuisto oli hieno ja tarjosi sekin paljon touhuja.

Ilman tuota menomatkaa reissu olisi kuitenkin jäänyt tyngäksi. Kuinka moni yhteinen retki kadottaakaan hienoja elementtejä meidän aikuisten jäykkyyden takia? Matka itsessään on lapselle elämys.

Määränpäämme oli siis Leikkipuisto Viertola Vantaalla, kivenheiton päässä Heurekasta. Viralliselta nimeltään paikka on Viertolanrannan Leikkipaikka. Meidät google maps opasti perille tuolla leikkipuisto hakusanalla.

Puisto on pieni, mutta tarjoaa hurjan määrän tekemistä. Lisäksi aivan jokivarressa sitä ympäröi mahtavat maisemat. Ainakin meille joen rantojen ihailu tarjosi reissun suurimmat elämykset.

Keinusta oli hyvä tarkkailla puistoa ennen tositoimia.

Isii, vauhtiaa, kovempaa!!

Tähystäjäprinsessa ihastui ikihyviksi karuselleista ja kiipelytelineestä. Etenkin hauskan mallinen levykaruselli oli mieleen ja siinä pieni hurjapää pyörikin lukemattomat kierrokset.

Kiipeilytelineitä oli tavalliseen tapaa isommille ja pienemmille omansa. Pienemmän väen teline tarjosi tytölle täydelliset kiipeilypuitteet.

Juuri sopivasti haastetta, jotta mielenkiinto säilyi. Samaan aikaan riittävän helppo, jottei liika hurjuus pelottanut.

Mikä parasta,tuossa telineessä oli kaukoputki. Sillä Tähystäjäprinsessa tutki tarkoin joen vartta peikkojen varalta.

Isompikin kiipeilyteline piti tietysti testata.

Mitäs täältä löytyy...

Tähystäjäprinsessa tarkkana.

Aikataulu oli hylätty jo menomatkalla. Niinpä en pitänyt kiirettä kotiinpaluun kanssa. Evästäkin oli tarpeeksi kenttälounasta varten.

Lounastauko kului mukavasti puiston nurmella maisemia ihaillen. Ruokailun päätyttyä neidin toive oli selvä. Sormi viittilöi tomerasti kohti jokea ylittävää siltaa.

Niinpä pakkasimme kamppeet ja suuntasimme paluumatkalle. Unohdimme kartan ja keskityimme nauttimaan hienoista reiteistä.

Ennen tylsälle asfaltille siirtymistä suoritimme vielä pikaisen energiatankkauksen, jonka turvin kotimatka sujui rattoisasti.

Näissä maisemissa kelpasi pyöräillä.

Evästauolla nähtiin selvästi jotain jännää.

Tämä oli huippureissu. Kiitos siitä kuuluu tyttärelleni. Taas Tähystäjäprinsessa opetti Isityypille mikä tässä elämässä on olennaista.

Retken opetus on selkeä; antakaa aikaa ja tilaa lapsen luontaiselle uteliaisuudelle. Maailma tuskin kaatuu, vaikka sinne aikuisen päättämään määränpäähän ei päästäisi. Aikuisen vastuulla on tehdä riittävän väljä aikataulu, jotta turhaa hoputtamista ei tarvita.

Isityypin ja Tähystäjäprinsessan seikkailuja voit seurata myös facebookissa ja instagaramissa.

Isivuoden välitilinpäätös

Ensimmäinen puoli vuotta koti-isyyttä hujahti pelottavan nopeasti. Vielä toinen puolikas jäljellä tätä arjen juhlaa. On tullut aika tehdä välitilinpäätös. Mitä tästä puolesta vuodesta on jäänyt käteen?

Muistan edelleen ensimmäisen päivän virallisesti koti-isänä. Lunta tuiskusi taivaan täydeltä navakan tuulen kera. Se oli hienon hieno päivä.

Toiset yhtä hienot päivät seurasivat toisiaan. Ja yhtäkkiä olikin kevät, joka on jo muuttunut täydeksi kesäksi. Syksy kolkuttelee ovella aivan pian.

Aika juoksee pelottavan nopeasti. Vuosi tuntui pitkältä ajalta ja nyt puolet on jo mennyt, silmänräpäyksessä. Tällä hetkellä suuri pohdinnan aihe onkin; miten voisin pidentää tätä aikaa?

Monet lähipiirissä povailivat minun kyllästyvän. Kaikki povaajat olivat muuten äiti-ihmisiä. Vähänpä tiesivät ennustajat. Tähän arjen juhlaan en kyllästy.

Tiukkaa keskittymistä pyörän huoltoon.

Tärkein oppimani asia on ajan arvokkuus. Yhteinen aika tyttäreni kanssa on puhdasta parhautta. Mikään rahamäärä ei korvaa noita yhteisiä hetkiä. Aika on myös vauhdilla hupeneva luonnonvara.

Vuosi kuulostaa pitkältä ajalta. Nyt jo puolet on mennyt ja tuntuu siltä, kuin tuo lumipyryinen alkuhetki olisi ollut eilen. Osaan nyt aivan eri tavalla arvostaa edessä olevaa yhteistä loppuvuotta.

Kiitollisuus lienee tällä hetkellä päällimmäinen tunne, kulunutta puolta vuotta arvioidessa. Olen kiitollinen jokaisesta yhteisestä hetkestä pienen tyttöni kanssa.

On ollut hienoa seurata ja tukea tyttäreni kasvua ja kehitystä. Vähintään yhtä paljon olen itse oppinut. Koti-isyyden myötä olen saanut otteen siitä, kuka minä olen. Isä on hieno titteli ja sitä kannan suurella ylpeydellä.

Mitä kaikkea tämä puoli vuotta on pitänyt sisällään?

Lukemattomia yhteisiä lenkkejä koiran kanssa. Taaperon kanssa jokainen lenkki on ollut myös pieni seikkailu. Meillä on tutut lenkkireitit, joita koluamme, mutta tylsiä nuo lenkit eivät ole.

Ulkoilua on kertynyt muutenkin mittavia määriä. Pyöräretkiä, leikkipuistoja, metsäretkiä ja pihaleikkejä. Nyt vietämme aikaa sisällä enää ruokailuiden ja unien merkeissä.

Kaiken kaikkiaan yhteisiä askeleita tytön kanssa on kertynyt 582 kilometriä. Neiti on ollut matkassa mukana rinkassa, kärryissä ja koko ajan enemmän reippaasti itse kävellen.

Pyöräkärryn hankinta keväällä laajensi reviiriämme ja toi huiman vapauden. Tuon kärryn hankkimista mietin pitkään, se kun ei ollut koti-isän budjetista ihan pieni menoerä.

Taas yksi seikkailu on valmis alkamaan.

Ostos oli kuitenkin kannattava. Kärryyn sijoittaminen oli myös investointi elämänlaatuun. Ja mikä parasta, Isityyppi löysi sen ansiosta kadonneen maastopyöräilyharrastuksen uudestaan.

Pyöräilykilometrejä olemme ehtineet rullata 406. Ja lisää kertyy lähes joka päivä, kun seikkailemme leikkipuistoissa  ja etsimme kivoja retkikohteita. Kesän suurimmassa seikkailussa on kärryllä myös merkittävä rooli.

Nyrkkeilysalilla olemme tietysti käyneet monta kertaa viikossa. Tähystäjäprinsessa on omien treeniemme lisäksi osa maailman hienointa treeniporukkaa.

Combat Society on meille toinen koti, mutta siitä lisää ihan omassa postauksessa myöhemmin.

Salilla käyminen ei ole pelkkää puurtamista. Leikkejä mahtuu joka reissuun.

Nyrkkeilytreenejä on kertynyt yhteensä. 548 erää. Ihan kohtuullinen määrä tällaiselle uransa lopettaneelle, vanhalle äijälle.

Parivuotiaalle taaperolle tuo on varsin kunnioitettava määrä. Kyllä, neiti on ollut mukana jokaisessa Isityypin treenissä.

Kotonakin jumpataan, tottakai. Liikunnan ilon juurruttaminen tyttöön on minulle tärkeä asia.

Liikunnallisesti alkuvuosi onkin ollut varsin onnistunut, vaikka maraton jääkin tänä kesänä juoksematta.

Olemme selvinneet alkuvuodesta yhdellä takaiskulla

Isityypin vasen akillesjänne ei maratontreenistä pitänyt. Toukokuun Helsinki City Marathon jäi haaveeksi, eikä jalka siedä juoksemista vieläkään.

Juoksuharjoittelu laitettiin kokonaan jäihin. Näin turvaan sen, että pystyn tytön kanssa telmuamaan huoletta. Kepeillä kävellen se olisi varsin hankalaa.

Tähystäjäprinsessa on ollut ihailtavan terve. Pääsiäisen alla sairastettu vatsatauti ja vapun aikoihin vaivannut kuumeilu ovat jääneet oikeastaan ainoiksi sairasteluiksi. Hampaat ovat välillä kiusanneet ja pari pikku flunssaa on matkaan mahtunut.

Kauhukohtaukset aiheuttivat joitakin rikkonaisia öitä. Niitäkin on enää äärimmäisen harvoin ja muuten yöt nukutaan hyvin. Runsas ulkoilu ja säännölliset rutiinit ovat saaneet ruuan ja unen maistumaan ongelmitta.

Takaiskuksi voitaneen laskea se, etten vielä ole keksinyt tapaa jatkaa koti-isyyttä. Onneksi vielä on muutamia kuukausia aikaa keksiä ratkaisu tuohon ongelmaan.

Jos joku tietää minun osaamiselle sopivan, kotoa käsin tehtävän duunin, saa vinkata.

Kulunut puoli vuotta on ollut ylivoimaisesti elämäni parasta aikaa.

Toivon, että taaperolle jäävät muistot ovat yhtä hienoja. Tärkeää on muistaa se, että tytärtäni varten minä kotiin jäin.

Toki vuosi poissa työelämästä tarjoaa mukavaa vaihtelua, mutta tärkeimpänä toimijana on pieni prinsessani.

Yhteinen aika vietetään pitkälti tytön ehdoilla. Tavoitteeni on tarjota elämyksiä ja kokemuksia, jotka kantavat tulevina vuosina. Minä haluan olla tyttärelleni isosti läsnäoleva ja osallistuva isä.

Isyys on alusta asti ollut kova juttu. Tämä kotona tytön kanssa vietetty aika on vain korostanut sitä.

Tänä aikana olen oikeasti ymmärtänyt, että isyys on ensisijainen roolini. Lapsen odotusaikana mietin paljon, miten osaan tyttöä kasvattaa.

Tähystäjäprinsessa ja Herra Nalle työn touhussa.

Puolessa vuodessa ehtii oppia paljon. Siinä ajassa ymmärtää, että pienen tytön faijana on hemmetin siistiä olla.

Tilinpäätös jää siis vahvasti plussan puolelle. Yritysmaailmassa voitaisiin nyt jo makustella massiivisia osinkoja.

Minä olen osinkoni jo saanut. Ja lisää on tulossa. Toinen vähintään yhtä hieno puoli vuotta koti-isänä.

Kaikille isäkollegoille suosittelen lämmöllä koti-isyyttä. Taloudellisesti tästä tulee takkiin, mutta se kannattaa.

Minun kokemukseni perusteella tämän voi laskea sijoitukseksi. Korkoina saa mahtavia yhteisiä hetkiä oman lapsen kanssa.

Facebookin puolelta löydät kuvakertomuksen tästä ensimmäisestä puolesta vuodesta.

Koska blogin kasvu perustuu täysin teihin lukijoihin, toivon sinun jakavan tätä artikkelia.

Isivuoden tutkimusmatka leikkipuistoihin. Leikkipuisto Jalopeura.

Kehittyäkseen on poistuttava mukavuusalueeltaan. Kuvat eivät ole minun vahvuuteni. Niiden käsittely ja sommittelu postauksiin on kaukana mukavasta. Kehittyminen on kuitenkin ainoa keino päästä elämässä eteenpäin. Loppu onkin sitten historiaa. Tässä tapauksessa ei välttämättä kaunista sellaista.

Tutkimusmatkamme jatkuivat Siltamäkeen, Leikkipuisto Jalopeuraan. Paikan päällä ihmettelimme hetken puiston autiutta. Internetin ihmemaailma paljasti sen olevan suljettu. Kaikki leikkipuistot siis eivät ole toiminnassa kesäaikaan, kummallista.

Henkilökunnan puuttuminen ei estä leikkejä ja eväät meillä on aina mukana. Hommiin siis. Raportti tutkimusmatkasta tulee tällä kertaa kuvien muodossa.

No niin kaverit, aika laittaa tutkimusmatka käyntiin.

Kiipeilyhommat ovat kovasti neidin mieleen.

Oikein jännässä paikassa tarvitaan isityypin auttavaa kättä.

Tähystäjäprinsessa ei turhia aikaillut kun ryhdyttiin hommiin. Kiipeilytelineitä oli kaksi erikokoista. Kiva idea, että isommille ja pienemmille on oma teline.

Pienempi teline herätti heti tytön mielenkiinnon. Sinne siis.

Isityyppikin pääsi mukaan tositoimiin kiikkerällä lankkusillalla. Konkarin ottein neiti lopulta tuon jännittävän esteen ylitti.

Vähän matkaa vielä...

Helppo juttuhan se oli. Uudestaan!

Toisena tärkeänä apulaisena Tähystäjäprinsessan hommissa oli tällä kertaa Herra Kettu. Erityisesti keinut kuuluvat tuon viekkaan veikkosen erikoisosaamiseen.

Herra Kettu 

No niin kamu, sä hoidat tän keinun.

Kaikkein hurjimman keinun neiti kuitenkin testasi rohkeimman valtuuksilla itse.

Näin hurjaan keinuun ei kuka vaan uskallakaan.

Aivan puiston vierestä löytyy myös hieno viheralue frisbeegolfratoineen. Ja kivenheiton päässä on Siltamäen urheilupuisto.

Täältä löytyy takuuvarmasti tekemistä ihan kaikille. Väsymyksen yllättäessä, voi pötkähtää nurmikolle lepäämään.

Parkkipaikat ovat ihan puiston lähituntumassa ja kävelymatkan päästä löytyy kauppa. Kaikkea tarvittavaa on täällä käden ulottuvilla.

Monipuolisuutensa takia tämä alue pääseekin myös päiväretkikohteidemme listalle. Teltan paikkaa jo vähän katseltiin. Täällä varmasti kelpaa nukkua päikkärit.

Joo-o Isi. Tässä on hyvä teltan paikka.

Vauhti ei hyydy Tähystäjäprinsessalla.

Tältä näyttää Leikkipuisto Jalopeura.

Leikkipuistot ovat hienoja paikkoja. Täältäkin puuhaa ja touhua löytyy yllin kyllin. Hienon hieno palvelu lapsiperheille nämä leikkikeitaat.

Sitten pallo siirtyy teille arvon lukijat. Risuja ja ruusuja kiitos. Aika näyttää oliko tämä kuvapostaus ainoa laatuaan vai tuleeko näitä jatkossa lisää...