UA-119504795-1

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Sanahelinää odotellessa


Viime viikonlopun mummolareissulla koettiin hieno hetki. Tyttäreni sanoi ensimmäisen kokonaisen lauseen. Tuo lause mursi padon, pieneltä neidiltä tulee nyt juttua solkenaan. Vähän vaan valikoivasti.

Neiti miettii hyvin tarkkaan kenelle sanoo ja mitä. Jos tyttöä pyytää sanomaan jotain, seuraa hiljaisuus. Mitä kovempi maanittelu, sitä tiukemmin pieni suu pysyy kiinni.

Kaksivuotisneuvolan lähestyessä on puhe ollut tapetilla. Lähinnä sen puuttuminen. Tyttäreni sanavarasto on pieni ja sen käyttö valikoivaa.

Edellisestä neuvolakäynnistä kerroinkin täällä. Muun höpinän ohessa saatiin tiukka ukaasi montako sanaa pitää olla hallussa kaksivuotiaana.

Isänä tämä asia nousee aina välillä mielen päälle. En kuitenkaan jaksa olla huolissani. Uskon, että puhetta alkaa tulla, kun sen aika on. Mummolareissu todisti minun olevan oikeassa.

Kokonaiset sanat ovat vielä hakusessa. Sanavarasto koostuu yksitavuisista sanoista. Pidemmistä löytyy ensimmäinen tai viimeinen tavu tai pelkkä äänne.

Vähäisellä sanavarastollaan tyttö kuitenkin kertoilee vilkkaasti asioita ja rakentelee loogisia lauseita. Omalla tyylillään.

Sanavarastoa neiti täydentää elekielellä. Onpa neidillä käytössään myös omia viittomia; pieni, suuri, sinä, minä ja monta muuta.

Jos näillä välineillä rakennetaan jo lauseita, niin kyllä ne sanatkin sieltä tulevat.


“Arvatkaa kahdesti, aionko ryöstää tuota riemua tyttäreltäni”


Neiti myös ymmärtää, mitä hänelle sanotaan. Tyttö osaa toimia jo melko pitkienkin ohjeiden mukaan. En siis jaksa huolestua, neuvolantädistä huolimatta.

Hämmentävin ohje neuvolasta oli olla ymmärtämättä tyttöä, tekeytyä hölmöksi ja näin pakottaa käyttämään sanoja. En ole noudattanut tuota neuvoa, enkä tule noudattamaankaan.

Tyttäreni kertoo mielellään asioita. Hän yhdistelee näppärästi sanojaan, äänteitään ja elekieltä. Saamiaan ohjeita ja neuvoja hän toistelee usein. Muisti siis toimii.

Ja mikä riemukas ilme kasvoille nousee, kun isityyppi nappaa kertomuksesta kopin. Ymmärtää ja sanoo: ihan totta, hienosti muistit. Arvatkaa kahdesti aionko ryöstää tuota riemua tyttäreltäni?

Pidän tuollaisia onnistumisen elämyksiä tärkeinä. Ne jos mitkä ruokkivat halua puhua lisää. Tyttärelleni on hieno kokemus, kun faija tajuaa, mitä neiti tarkoitti.

Kun isityyppiä on sopivan paljon nyrkkeilyhommissa kolhittu, on yhteinen kommunikaatio mukavan helppoa. Kumpikaan meistä ei joudu turhia ponnistelemaan ymmärtääkseen tai tullakseen ymmärretyksi.


“ Entä jos sanat eivät löydykään ”


Kyllähän tästä väistämättä nousee myös pieni huoli. Entä jos ne sanat eivät löydykään?

Teen tietoisesti töitä tukeakseni tytön puhetta, samalla patistamista vältellen. Samaan aikaan mietin, olenko tehnyt jotain väärin tai voisinko tehdä enemmän.

Luonnollisesti vanhemman ajatukset myllertävät moneen suuntaan, kun oman lapsen kehitys ei etene normien mukaan. Siltikin luotan sanojen löytyvän, kun sen aika on.

Viitteitä tästä antaa sekin, ettei tyttö ole hiljaisimmasta päästä. Juttua riittää pitkiä pätkiä. Asiaa neidillä tuntuu olevan.

Tätäkin dubloleikkiä säesti lähes taukoamaton, hyväntuulinen höpöttely.

Tomerilla käsien ojennuksilla tyttäreni myös vaatii aikuisia nimeämään asioita. Kiinnostus sanoja kohtaan on siis vahva.

Omat mielipiteensä tyttö ilmoittaa varsin ponnekkaasti. Joo ja ei sanat ovat ahkerassa käytössä. Äänenpaino kyllä kertoo kuulijalle milloin on tosi kyseessä.

Viisaat kertovat, että sanat ja liike eivät mahdu kehityksessä samaan pakettiin. Aikaisin liikkeelle lähtevät lapset kuulemma oppivat puhehommat myöhemmin.


“ Jos runsas liike näkyy sanojen vähyytenä, ryhtyy tyttö puhumaan ehkä yläasteella”


Tämä täsmää erinomaisesti tyttäreeni. Neiti nousi seisomaan puolivuotiaana ja kävelemään lähdettiin kahdeksan kuukauden iässä. Nyt pyöräytellään mallikkaita kuperkeikkoja, mutta sana äiti on mahdottomuus.

Mikäli runsas liike näkyy sanojen vähyytenä, ryhtyy tyttö puhumaan ehkä yläasteella. Jos urheilultaan kerkiää.

Paljon tämä asia mietityttää, mutta olen kuitenkin luottavaisella mielellä. Tyttäreni varmasti ratkaisee verbaliikan arvoituksen, fiksu likka kun tuntuu olevan.

Mummolassa kuullun lauseen laukaisijana oli muuten kersantti karvatassu. Eipä yllätä tämä.

Tässä lähdettiin aikoinaan konttaamaan. Mummola oli myös ensimmäisen lauseen näyttämönä.

Eikä yllätä sekään, että paikkana oli mummola. Siellähän tyttö aikanaan lähti konttaamaankin, papan kannustamana.

Koiruus oli mukana reissussa ja vaati päästä ulos tarpeilleen. Tyttö oli silmä kovana seurannut ikkunasta kulkuamme.

Tomerasti oli neiti osoittanut meitä sormella ja todennut: maa pss puu.

Selkeä, todenmukainen lause. Marvin pissasi puuhun.


Muistathan seurata meidän touhuja myös facebookissa.





maanantai 23. huhtikuuta 2018

Millaista on meidän arki



Olen moneen kertaan hehkuttanut, miten hienoa on olla koti-isä. Mutta mitä se arki ihan oikeasti on? Miltä näyttää meidän tavallinen arkipäivä?

Isityypin päivä alkaa hyvissä ajoin ennen kukonlaulua. Kello pirisee jo aamuhämärän aikoihin merkiksi siitä, että on aika suunnata aamulenkille kersantti karvatassun kera.

Kun palaamme reilun tunnin reippailulta on minulla sopivasti aikaa hoitaa omat aamutoimet, laitella aamiainen valmiiksi ja hörppiä rauhassa kuppi kahvia.

Kun tyttö heräilee, viimeistään puoli seitsemältä, alkaa koti-isän duunipäivä. Aamutoimet sujuvat mukavalla rutiinilla; maitoa koneeseen, potalle, vaipanvaihtoon ja pukemaan.

Ennen aamiaista ehditään puuhailla yhdessä jotain pientä, yleensä luemme tai piirtelemme.


“Olen ottanut ohjenuoraksi lapsen ehdoilla menemisen”


Puoli kahdeksan aikoihin on aika kokoontua aamupuurolle.
Aamiaisella on aikaa kuulostella pikkuneidin vireystilaa ja miettiä päivän ohjelmaa.

Olen ottanut ohjenuoraksi lapsen ehdoilla menemisen. Jos mitään pakottavia aikatauluja ei ole, on aikuisen suunnitelmissa aina pienen neidin tarpeiden verran joustovaraa.

Aamiaisen jälkeen hoidetaan kotityöt. Astiat tiskikoneeseen ja keittiö siistiksi. Tarpeen mukaan imuroidaan ja pyykätään. Näissä puuhissa neiti on mukana reippaana apulaisena.

Kun kotityöt on hoidettu on aika lähteä ulos. Vaatetta päälle, tyttö rinkkaan tai kärryyn, koira mukaan ja tossua toisen eteen.

Reippaan kävelyretken jälkeen suuntaamme takapihalle. Pari kertaa olen koittanut jäädä sisälle leikkimään tässä vaiheessa.


Isityyppi hei, me ei toivota tätä sisällä olemista.


Molemmilla kerroilla tyttö ja koira tuijottivat rinnakkain sekä minua paheksuvasti, että kaihoisasti ikkunasta.

Me kaikki viihdymme mainiosti ulkosalla. Takapihamme ei ole suuri eikä sieltä löydy hiekkalaatikkoa tai kiipeilytelinettä.

Tyttö kuitenkin viihtyy takapihalla mainiosti. Leikkejä ja puuhia löytyy ja mikä parasta, karvatassuinen isoveikka pääsee touhuihin mukaan.


“ Lounaan jälkeen on koti-isän suuren etuoikeuden aika”


Sisään tullaan kokkaamaan lounasta yhdessä. Ruokailujen logistiikkaa helpottaa paljon se, että tyttäreni syö jo reippaasti samoja ruokia isityypin kanssa.

Mitään ei ole pakko syödä mutta kaikkea maistetaan. Lautasen tyhjäksi syömistä ei vaadita. Jos ei ole nälkä tai ruoka ei maistu, niin syömiseen en pakota.

Lounaan jälkeen onkin sitten koti-isän suuren etuoikeuden aika. Lähdetään päiväunille. Nukahtamista helpottavat vahvat rutiinit.

Ensin käydään potalla ja vaihdetaan vaippa. Sitten kömmitään sänkyyn, valitaan unilelu kainaloon ja pujahdetaan peiton alle.

Aivan kohta, kelien vielä hiukan lämmitessä päästäänkin nukkumaan päiväunia ulos. Terassille on jo yhdessä suunniteltu leiripaikka, jossa kesän ajan päikkärit otetaan.


“ Tyttäreni on unirytmissään kellontarkka “


Vauhdikkaan ulkoilun jäljiltä tyttö yleensä nukahtaa nopeasti. Joskus tietysti pitää kokeilla omaa tahtoa ja taistella nukahtamista vastaan kaikin keinoin.

Jos rauhoittuminen unille on aivan mahdotonta, turvaudutaan unipesään. Sen rakennusmateriaalina toimii nojatuoli, isin syli, peitto ja pari tyynyä. Tähän pesään neiti nukahtaa pomminvarmasti.


Varppina en nuku, kuulitko, EN!


Koska tavoitteena on opetella nukahtamaan omaan sänkyyn, ei unipesä ole ensisijainen vaihtoehto. Kun se joskus tulevaisuudessa poistuu kokonaan käytöstä, en tiedä onko se kovempi paikka minulle vai tytölle. Luultavasti minulle.

Pieni tyttäreni on unirytmissään kellontarkka. Päiväunia nukutaan kymmenen minuutin marginaalilla kaksi tuntia.

Tämä tarkoittaa meikäläiselle kahta tuntia aikaa puuhailla omiani. Blogihommia, netissä surffailua tai autuasta horrostilaa sohvalla.

Kun neiti heräilee,siirrytään nestetankkauksen ja potan kautta välipalalle. Leipää ja hedelmiä natustaessa on hyvä punoa yhdessä juonia iltapäivää varten.

Harvoin tuo juoni isompia punomisia kaipaa. Vaatteet päälle ja ulos.


Reipas koiran ulkoiluttaja työssään. Isi auttaa ihan vähän.


Iltapäivisin käymme usein yhdessä kävelyllä. Tyttö jaksaa reippaasti pitkiäkin matkoja ja nauttii saadessaan olla apuna koiran taluttamisessa.

Näin kevään korvalla pallopelit ja vesilätäköiden tutkiminen ovat kova juttu. Tulevan kesän retkeilyhommia myös harjoitellaan kovasti. Kevyt teltta on ahkerasti mukana leikeissä, samoin kuin neidin ikioma, pieni tiikerireppu.


“ Isin jumppalaatikon aarteet ovat iltaisin kovassa käytössä”


Näissä puuhissa aikaa yleensä vierähtää siihen asti, kun pitää siirtyä päivällispöytään.

Tutut ruokailurutiinit toistuvat ja päivällinen uppoaa hyvällä halulla. Tässä vaiheessa myös äiti palailee töistä ja yhdessä vaihdetaan koko perheen päivän kuulumiset.


Tyttärestäni on kasvanut suuri pastan ystävä.

Päivän pari viimeistä tuntia kuluvat leppoisan yhteisen leikin parissa. Isin jumppalaatikon aarteet ovat iltaisin kovassa käytössä ja monen illan ohjelmassa onkin isä-tytär treenit.

Parina iltana viikossa käydään saunassa. Tyttäreni on melkoinen löylyhirmu ja istuu nohevasti isin vieressä ylälauteella.

Seitsemältä on aika rauhoittua iltapuuron ääreen. Tätä ennen on suoritettu tarpeelliset iltapesut ja päivä alkaa olla paketissa.

Nukkumaan mennessä rutiinit ovat samat kuin päiväunilla. Lisukkeena on vain hammaspesu ennen vällyihin pujahtamista.

Purskuttaminen on uusi taito, jota kovasti harjoitellaan. Sen vertaa ollaan kehitytty, että enää ei tarvitse vaihtaa kuivaa vaatekertaa tuon tempun jälkeen.

Höyhensaarille matkataan tuttujen unilaulujen saattelemana. Iltasatu ei vielä pienelle neidille toimi, mutta niidenkin aika varmasti koittaa tulevaisuudessa.


“Saa nähdä malttaako tyttäreni kohta siirtyä lainkaan sisätiloihin”


Siinäpä se, meidän normaali arkipäivä. Uskon vahvojen rutiinien voimaan, joten päivien perusrytmi säilyy hyvin samankaltaisena.

Kelien lämmitessä ulkoilun määrä lisääntyy ja myös ruokia ruvetaan nauttimaan ulkona.  Saa nähdä, malttaako tyttäreni siirtyä kohta lainkaan sisätiloihin.

Kaiken kaikkiaan tykkään tästä koti-isän arjesta. Kiire ei ole ja päivät täyttyvät yhteisestä puuhastelusta.

Paluu työelämään koittaa väistämättä. En odota sitä kovin suurella innolla. Mutta vielä en kanna huolta moisista, vaan nautin yhteisistä päivistä tyttäreni kanssa.


Muistathan vierailla myös facebook sivuillamme. Sieltä löytyy kuvia ja videoita meidän puuhista.

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Isi treenaa maratonille, käsi kädessä taaperon kanssa



Viisaiden päätösten tekeminen ei ole koskaan ollut vahvin puoleni. Tästä todisteeksi käy se, että ilmoittauduin maratonille. 42 kilometriä ja rapiat päälle juosten, eihän siinä ole hitustakaan järkeä. Ja sinne minä vaan änkesin itseni mukaan.

Onnekseni minulla on lyömätön valttikortti; kaksi henkilökohtaista valmentajaa. Tyttäreni pitää yhdessä koiran kanssa huolen siitä, että isityyppi treenaa riittävästi.

Yhteisistä rinkkalenkeistämme olenkin kertonut jo aikaisemmin. Viime viikolla kaivoimme kevään kunniaksi rattaat esiin. Tämä johti lenkkien pituuden ja vauhdin kasvuun, kun kumpikaan valmentajani ei hyväksy mitään pikku kävelylenkkejä.

Vaunulenkit ovat mukavaa yhteistä puuhaa. Tyttö saa ihmetellä ohi lipuvia maisemia ja iloita vauhdin hurmasta. Koira rakastaa juoksemista ja nauttii silminnähden jokaisesta yhteisestä kilometristä.

Aiemmin kerroin, miten minulle on tärkeää tartuttaa tyttäreeni liikunnalliset elämäntavat. Nämä lenkit ovat noiden periaatteiden opettamista parhaimmillaan.

Koska lapset ovat mallioppijoita, uskon tyttäreni oppivan roppakaupalla muutakin hyödyllistä maratonprojektistani.


“Tämän periaatteen ensimmäisiä siemeniä pääsen nyt opettamaan tyttärelleni”


Tavoitteiden saavuttamiseksi on tehtävä töitä. Tästä tyttö saa mallia paitsi nähdessään, myös ollessaan konkreettisesti mukana harjoittelussani.

Minä uskon, että minkä tahansa asian saavuttaminen on mahdollista, jos on valmis laittamaan itseään riittävästi likoon. Tämän periaatteen ensimmäisiä siemeniä pääsen nyt opettamaan tyttärelleni.



Tyttäreni mallisuoritus lennokkaasta juoksuaskeleesta.


Olen aina uskonut kurinalaisuuden voimaan. Vain järjestelmällisellä, pitkäjänteisellä työllä voi saada merkittäviä tuloksia aikaan. Tämän projektin myötä pääsen näyttämään tytölle, miten kurinalainen ponnistelu tuo tulosta.

Tämänkaltainen, pitkä ja tavoitteellinen harjoittelu vaatii sitoutumista. Tärkeä taito, jonka ehdottomasti haluan opettaa pienelle neidille. Ja paras tapa opettaa on esimerkin näyttäminen.

Tällaisista asioista taapero ei vielä ymmärrä mitään. Mutta uskon, että tehdessäni töitä tavoitteeni eteen, annan tyttärelleni mallia niistä. Tyttö näkee isin treenaavan pitkäjänteisesti saadakseen jotakin aikaiseksi.


“Minulle yhteiset lenkit ovat treeniä, tytölle kivaa tekemistä isin kanssa”


Tyttärelleni tärkeintä on isin kanssa vietetty aika. Yhteisistä lenkeistä kertyy mukavia kokemuksia, jotka varmasti kantavat pitkälle tulevaisuuteen.

Tyttö saa olla osa minun projektiani, mukana valmistautumisessa ja aikanaan reitin varrella kannustamassa. Hän on osallisena minulle tärkeässä asiassa. Se tarjoaa varmasti elämyksiä, jotka vahvistavat suhdettamme.


Pitkillä,yhteisillä lenkeillä löytyy monenlaista nähtävää. Aina on aikaa pysähtyä ihmettelemään maailmaa.


Minulle yhteiset lenkit ovat treeniä, tytölle kivaa tekemistä isin kanssa. Ei taapero ymmärrä treeniohjelmista tai sykemittareista. Sen sijaan pieni neiti arvostaa jokaista yhteistä hetkeämme.

Pitkillä lenkeillä tytöllä on loputtomasti nähtävää ja koettavaa. Uusia maisemia, vaihtelevia kelejä ja mitä moninaisimpia lenkkireitille osuvia ilmiöitä.

Koskaan lenkillä ei ole niin kiire, etteikö mielenkiintoisia juttuja pysähdyttäisi tutkimaan. Tarvittaessa nostan tytön rattaistaan katselemaan taaperon silmin kiinnostavia asioita.

Monia käpyjä, kiviä ja keppejä on pysähdytty tutkimaan ja hienoimmat yksilöt ovat jatkaneet matkaa meidän kanssamme.


“Haluan tytön näkevän maaliintuloni”


Koska haluan tyttäreni nauttivan tästä matkasta, en noudata mitään tarkkaa harjoitusohjelmaa. Koiran kanssa juostut aamulenkit riittävät tavoitteelliseksi treeniksi, tytön kanssa lenkillä kerätään hienoja kokemuksia.


Koiralle yhteiset lenkit ovat mieluista puuhaa, kuntoa ja intoa riittää.

Aikatavoitetta en ole asettanut, tärkeintä on tulla maaliin. Se on tärkeää siksi, että haluan tytön näkevän maaliintuloni. Koko juoksun juoksen tyttärelleni.

Ajatus lähti siitä, että ulkoilemme paljon. Päivittäiset lenkit koiran ja tytön kanssa ovat meille kaikille tärkeitä ja iso osa arkeamme. Halusin lisätä tähän tavoitteen, johon yhdessä pyrimme.

Minulle on tärkeää, että meillä on tyttäreni kanssa yhteistä, merkityksellistä tekemistä. Tämä maratonin juokseminen on meidän isivuotemme ensimmäinen isompi projekti.

Haluan ehdottomasti tyttäreni reitin varrelle kannustamaan. Se tarjoaa varmasti unohtumattomia elämyksiä neidille. Uskoisin kohtaamisten matkan varrella myös antavan pontta askeliini, kun taivallan matkaa kohti maalia.

Jos matka olisi lyhyempi tai minä nopeampi, ottaisin tytön rattaissa mukaani. Neljä tuntia on kuitenkin turhan pitkä aika istua paikoillaan. Kesällä aion juosta jonkin lyhyemmän tapahtuman, jonne tyttökin pääsee mukaan.

Tästä pitkien matkojen taittamisesta on suunnitteilla meille laajempi yhteinen harrastus nyrkkeilyhommien rinnalle. Juoksutapahtumat ovat minun keinoni tarjota tytölle sitä kuuluisaa suuren urheilujuhlan tuntua.


“Kannattaa seurata tätä blogia, jos haluat tietää, mitä hullua tämä isityyppi nyt on keksinyt”


Toki voisin viedä tytön katsomaan jotain urheilutapahtumaa. Yhteistä, hienoa tekemistä sekin on ja lapselle tärkeää yhteistä aikaa. Minun luonteelleni vaan sopii paremmin tällainen nyrkit savessa lähestymistapa.

Tavoitteeni on tarjota tytölle kokemuksia ja hienoja elämyksiä. Varmasti muitakin, aivan yhtä hyviä tapoja on, mutta tällainen tempaus on minulle luonteva keino.


Isi hei, nyt olisi aika lähteä lenkille.


Viisi viikkoa vielä treenataan ennen lähtölaukausta. Sitten on aika katsoa, mihin tästä isityypistä on. Mahdollisesta epäonnistumisesta ei voi ainakaan syyttää valmennusjohtoa.

Tämä maraton on lähtölaukaus isommalla projektille nimeltä Marching With My Princess. Siinä tyttö pääseekin sitten isityypin kanssa tien päälle seikkailemaan ihan tosissaan.

Mistä oikein on kyse, siitä kerron myöhemmin lisää. Kannattaa seurata tätä blogia, jos haluat tietää, mitä hullua tämä isityyppi nyt on keksinyt.

Me lähdetään nyt lenkille.


Jos pidit tekstistä, niin toivon sinun jakavan sitä. Blogini kasvu perustuu täysin teihin lukijoihin, joten olen kiitollinen kaikesta aktiivisuudesta.



tiistai 10. huhtikuuta 2018

Isivuoden TOP 5 kevään merkkiä.



Kevät on hienoa aikaa. Luonto herää talviunestaan ja talven väistyessä maisema muuttuu päivittäin. Linnut aloittavat aamukonserttinsa ja vihreys lisääntyy. Tulevan kesän voi jo haistaa ilmassa.

Tällaiselle ulkoilmasta nauttivalle rymyryhmälle kevät on erityisen hienoa aikaa.

Ulkoilu on entistäkin hauskempaa, kun kevään merkkejä putkahtaa esiin joka kulman takaa.

Ihmeteltävää ja tutkittavaa riittää joka päivälle. Kesä lähestyy ja on aivan konkreettisesti päivä päivältä lähempänä.

Listasin tähän meidän 5 suosikki-ilmiötä. Olkaa hyvä, näistä asioista me ihan erityisesti nautitaan keväällä.


1. Aurinko



Aurinko viihtyy taivaalla yhä pidempiä päiviä. Valo ja lämpö lisääntyvät hurjaa vauhtia. Ulkoilumäärät vaan kasvavat.

Keväällä ulos lähdössä on jotain maagista. Kun päälle ei tarvita montaa vaatekertaa, kuluu pukemiseen enää murto-osa talvella käytetystä ajasta.

Ulkona myös viihdytään entistä pidempiä aikoja. Rinkkalenkit venyvät ja niiden jälkeen jäädään ulos telmimään.

Sisälle siirrytään vasta, kun nälkä siihen pakottaa. Yleensä suoraan ruokapöytään.

Kohta tosin alkaa syömisenkin suhteen ulkoilukausi. Samoin päiväunien. Eihän meillä pian ole juuri mitään syytä pysyä sisällä.

2. Lätäköt


.

Räystäästä tippuva vesi, ämpäri ja lapio. Siinä resepti lähes loputtomaan ilonpitoon.


Kuraa ja märkää riittää. Ja sehän on yhtä juhlaa, ainakin taaperolle.

Aikuisen näkökulma on monesti suppeampi. Se rajoittuu likaisiin ja märkiin vaatteisiin ja sisälle kulkeutuvaan kuraan.

Tätä kautta kestää muutaman viikon. Tuon lyhyen ajan sietää kuravaaterallia ja märkiä kamppeita.

Sitä paitsi onhan lätäkköleikistä nauttiva taapero hellyttävä näky. Kuraiset vaatteet kuuluvat lapsen elämään.

Erilaisten ojien ja patojen tekeminen on aikuisellekin kivaa. Samalla saa kätevästi pahimmat lätäköt pihalta uitettua viemäriin.

Keväällä voi myös tehdä kaarnaveneitä ja katsoa, miten ne liikkuvat noissa omatekoisissa puroissa.

Ja myönnetään pois. Onhan lätäköissä hyppiminen ihan mielettömän kivaa ja rentouttavaa, myös aikuiselle.


3. Luonnon herääminen



Lintujen aamukonsertit, varovasti vihertävä ruoho pihan aurinkoisilla reunamilla.

Lähimetsät ja puistot kuoriutuvat lumesta ja alkavat vihertää. Mitä kaikkea nähtävää ja koettavaa taaperolla onkaan.


Taaperolla riittää paljon ihmeteltävää.

Lumen ja jään sijasta päästään kävelemään kevään sulattamalla tiellä. Vauhti kasvaa kun pito paranee.

Yhä useammin tyttäreni pinkaisee ulkona juoksuun. Kun jää ja lumi eivät hidasta, voi spurttailla huoletta.

Ja aivan yhtä usein juoksuaskelia säestää heleä nauru. Todellista vauhdin hurmaa.

Kevät on bongailun aikaa. Linnut palailevat etelästä. Monenmoiset ötökät alkavat kömpiä esiin.

Milloin nähdään kevään ensimmäinen perhonen? Entä koppakuoriainen tai kastemato.

Kevät on jännää aikaa. Päivät ovat täynnä kaikkea uutta ja ihmeellistä.


4. Fillari.



Kevään ensimmäinen pyöräretki odottaa. Pyörän kärryjä on jo tutkittu ja koeistuttu. Edessä on monta kivaa reissua.

Ja potkupyörä. Kevään suuri juhlahetki koittaa, kun tyttö saa ekan fillarin. Ihan ikioman.

Voi olla isityypillä ja Kersantti Karvatassulla tekemistä, että pysytään neidin perässä.


5. Yhteinen tekeminen



Parasta tässä keväässä on se, että siitä nautitaan yhdessä.

Eväsretket lähimetsiin ja puistoihin. Ensimmäinen yhteinen kalareissu. Perheen kesken ulkoilua ja säiden lämpenemisestä nauttimista.

Tämän kevään ihmeisiin kuuluu ehdottomasta isityypin hoitovapaa. Kaiket päivät aikaa tutkia ja ihmetellä.

Pitkiä päiviä ulkona touhuten. Yhdessä ja käsi kädessä. Tämä on huikea kevät.


Mitä ovat teidän lempipuuhat keväällä?


Isoveikka tietysti avustaa tutkimuksia.


Siinä on meidän top 5 lista kevään ilmiöistä. Näistä me nautitaan ja fiilistellään jo tulevaa kesää.

Kesälle onkin jo suunniteltu paljon retkeilyhommia. Pientä neitiä odottaa myös ensimmäinen yön yli reissu.

Teltassa nukkuminen on jännä kokemus, samoin ruokailut ulkona luonnon helmassa. Trangia on jo viritelty kuntoon.

Saa nähdä, millainen retkeilyhirmu tyttärestäni kasvaa. Nähtäväksi myös jää, saanko neitiä houkuteltua enää lainkaan sisälle.

Mikä on teidän kevään suosikkijuttu?

Kesää varten tutustutaan jo telttaan




Blogin kasvu perustuu teihin lukijat. Jos tykkäät blogista, niin arvostan suuresti, jos jaat sitä eteenpäin.

Muistathan käydä myös facebook sivullamme kurkkaamassa meidän puuhia.

Mukavaa ja aurinkoista kevään jatkoa kaikille!

torstai 5. huhtikuuta 2018

Laulun sanoin vanhemmuutta oppimassa



Unilaulut kuuluvat meidän nukuttamisrutiineihin. Ne toimivat hyvin luultavimmin siksi, että tyttäreni on huomannut niiden hoilotuksen loppuvan kun nukahtaa. Mutta eilen illalla huomasin yhteisen lempilaulumme tiivistävän kaiken, mikä minulle on isyydessä tärkeää.

Tuo lempilaulumme on varmasti monille tuttu. Uskon, että jokaisen päiväkodin juhlissa se kuuluu vakio-ohjelmistoon.

Tämä on se laulu, jota eskarien vanhemmat kuuntelevat tippa linssissä. Liikuttava kappale, joka ainakin tämän isityypin saa aina herkistymään.

Unilauluna hoilotan tuon laulun yleensä sen kummempia miettimättä, odotellen tytön nukahtamista. Eilen jostain syystä jäin kumminkin miettimään, mitä laulussa oikein sanotaan.

Laulu on siis Minun ystäväni on kuin villasukka. Olen sitä mieltä, että tuo nerokas kappale on sellaisenaan sopiva vanhemmuuden oppaaksi.

Nyt kerron, mitä mietteitä nuo laulun sanat herättivät omasta isyydestäni.


“Minä olen vielä pikkuinen, siksi tahtoisin. Oppia tän maailman paljon paremmin”


Minun tyttäreni on vielä kovin pieni. Vajaa parivuotias taapero, joka tutkii maailmaa suurella innolla. Niin paljon nähtävää ja niin paljon opittavaa.

Isänä haluan tukea tuota tutkimista ja auttaa oppimaan. Näyttää esimerkilläni, miten maailmassa toimitaan.

Haluan olla tyttäreni rinnalla, rohkaisemassa kokeilemaan rajoja. Tarvittaessa minä varmistan, että tutkimusmatka on turvallinen. Olen turvana, kun pientä ihmettelijää alkaa pelottaa.


Kato isi! Aurinko teki tohon tommoisen hassun kuvan. VAAUU!

Toivon osaavani olla isä, jonka kanssa pieni prinsessani haluaa tutkia maailmaa ja oppia uusia asioita. Isänä voin antaa mahdollisuuden yrittää ja tehdä itse.

Minä haluan vaalia tyttäreni pohjatonta tarmoa yrittää itse. Rohkaista kun tuntuu, ettei onnistu ja olla mukana riemuitsemassa onnistumisen hetkissä.

Minä teen parhaani, jotta taaperon vimma oppia ja onnistua, halu yrittää itse säilyvät. Joka hetki pyrin sanomaan; sinä osaat ja pystyt.


“ Kun mä sitten joskus, olen aikuinen. Toivon, että oppimasta koskaan lakkaa en”


Tässä onkin meikäläiselle haastetta. Kuinka olen joka päivä paras mahdollinen isä. Oppimista se vaatii. Onneksi opettaja on paras mahdollinen, oma tyttäreni.

Oppia minun kannattaa ehdottomasti ottaa tyttärestäni. Hänelle jokainen päivä on uusi seikkailu, ei vain arkista puurtamista aikuisten tapaan.

Haluan vaalia tuota lapsen intoa ja uteliaisuutta mahdollisimman pitkään. Toivon osaavani rohkaista neitiä oppimaan uutta läpi elämän.


Hei lintu! Piip Piip! Kato isi, kato.


Minulla on isänä vielä paljon oppimista. Vieläkin tyttäreni kietoo minut pikkusormensa ympäri mennen tullen.

Viimeistään teini-iässä, minun on kyettävä olemaan auktoriteetti. Selkeät säännöt tuovat turvaa itseään etsivälle nuorelle. Minun pitää luoda niitä sääntöjä ja rajoja, olla systemaattinen niiden noudattamisessa.

Minun pitää olla valmis itse oppimaan ja kehittymään. Vanhemmuus ei pääty, se on elämän mittainen duuni. Vain kehittymällä jatkuvasti voin hoitaa tuon duunin hyvin.


“Ota kädestä kiinni tule kanssani rantaan, vien sinut katsomaan…”


Kuinka monta kertaa näin tapahtuukaan yhden päivän aikana. Tyttäreni keksii jotakin jännää ja mielenkiintoista ja haluaa näyttää sen isityypille.

Minulle jokainen tuollainen hetki on suuri kunnianosoitus. Juuri minun kanssani tyttäreni haluaa jakaa hienot löytönsä ja keksintönsä.

Minun isänä pitää uskaltaa heittäytyä mukaan. Ihmetellä ja ihastella yhdessä tyttäreni kanssa. Yhteen ääneen voimme todeta VAU.


Pieni tutkimusmatkailija oli haltioissaan kadun ihmisvilinästä.



Lapsen ihmettelyn kohteet ovat meille aikuisille melko tavanomaisia. Isänä minulta vaaditaan eläytymistä ja asioiden katsomista lapsen näkökulmasta.

Ja onko mitään hienompaa, kuin oma pieni tyttäreni tarttumassa käteeni ja kuljettamassa minua milloin minnekin. Tästä kannattaa nauttia, vielä kun käsi kädessä kävely isän kanssa on iso juttu.

Yhteinen aika ja yhteinen tekeminen ovat arvoja, joita isänä vaalin. Samalla, mukavan puuhailun lomassa voin opettaa tyttärelleni asioita, joita hän elämässä pärjätäkseen tarvitsee.


“Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää”


Hyvät ystävät ovat kultaakin kalliimpia. Luotettavia, kannustavia ja paikalla kun tarvitaan. Tuossa on hyvä arvopohja, jota opettaa tyttärelleni.

Vanhemmalle nuo arvot ovat myös hyvä ohjenuora. Niitä noudattamalle pääsee jo melkoisen pitkälle. Kun tukee ja kannustaa lastaan, on läsnä ja pitää lupauksensa, niin tuskin menee pahasti metsään.

Tärkeä oppi tyttärelleni on se, että ystävänsä voi valita. Muiden miellyttäminen on turhaa, todelliset frendit hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet.

Kohtelias ja kunnioittava on hyvä olla kaikille, mutta kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä. Mitään ei kannata tehdä vain miellyttääkseen muita. Ne oikeat ystävät kyllä löytyvät matkan varrelta.


" Minä, isä "


Haluan olla se isä, kenen luo uskaltaa tulla, kun on hölmöillyt. Isä, jonka kanssa neiti haluaa jakaa suurimmat onnistumisensa.

Unilaulun laulaminen on minulle iso juttu. Vieläkin tuntuu käsittämättömältä, että juuri minä olen se aikuinen, jonka seurassa tyttäreni vaipuu levolliseen uneen.

Minun läsnäoloni antaa pienelle neidille turvan, jota tarvitaan nukahtamiseen. Voiko mikään asia maailmassa olla suurempi luottamuksen osoitus?

Kyllä, minä rakastan tuota pientä prinsessaa yli kaiken. Enkä häpeä hetkeäkään tunnustaa sitä. Minä olen isä. Minulle se on suurin ansiomerkki koko maailmassa.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Koti-isyys on elämäni parasta aikaa



Minä olen nauttinut koti-isyydestä, tämä on ylivoimaisesti elämäni parasta aikaa. Kun vuosi taaperon kanssa päättyy, tulen muistelemaan tätä aikaa kaiholla.

Parasta on arjen kiireettömyys. Ylimääräisten aikataulujen puuttuminen antaa leppoisaa aikaa touhuta ja puuhastella. Aikuisten maailman luoma kiire ei ulotu meihin, saamme kaikessa rauhassa tutkia ja ihmetellä tätä elämää.

Kun aikatauluja ei juuri ole, ei myöskään ole niiden mukanaaan tuomaa palapeliä. Ei tarvitse yrittää sommitella menemisiä toistensa lomaan. On äärimmäisen vapauttavaa, kun voi mennä ja tulla niin kuin hyvältä tuntuu.

Ruokailut, päiväunet ja muut rutiinit luovat päivälle raamit. Noiden raamien sisällä olemme vapaat kuin taivaan linnut tekemään, mitä ikinä mieleen juolahtaa.

Elämme tällaista ex-tempore- elämää. Kun jokin idea saadaan, voimme lähteä sitä toteuttamaan. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, mutta liika suunnittelu tappaa luovuuden.

Meille suunnitteluksi riittää tieto siitä, milloin pitää olla ruokapöydässä. Muuten eivät aikataulut paina, eikä tarvitse liikaa suunnitella. Teemme asiat fiilispohjalta ja se on äärettömän mukavaa ja voimaannuttavaa.


“Yhdessä me kasvamme tyttäreni kanssa koti-isyyteni aikana”



Yhteinen tekeminen tytön kanssa on asia, jota töissä ollessani eniten kaipasin ja jonka vähyydestä eniten kannoin huonoa omaatuntoa. Koti-isänä ei ole moisia huolia.

Muissa postauksissa kerrotaan paljon meidän touhuista ja puuhista, joten en tässä ala niitä sen enempää avaamaan.

Lisää näistä puuhista voit lukea vaikka tästä ja täältä. Ulkoilun ja liikunnan merkityksestä meidän arjessa kerron tässä jutussa.


Koti-isänä minulla on aikaa touhuta tytön kanssa salilla monta kertaa viikossa.


Työelämä on melkoinen oravanpyörä. Tuohon aikuisten maailman oravanpyörään minulla ei ole kiire laittaa tytärtäni, päiväkoti saa odottaa.

Olen myös ehtinyt työntekijänä nähdä päiväkodin arkea. Se ei ainakaan lisää motivaatiota tyttären lykkäämiseen siihen maailmaan.

On hienoa nähdä päivittäin tyttäreni kasvavan ja oppivan uutta. Lapsen rajaton uteliaisuus ja into tutustua ympäröivään maailmaan on valloittavaa.

Mutta hienointa tässä tytön oppimisen ihailussa on yhteinen kasvu, käsi kädessä.

Sillä yhdessä me kasvamme tyttäreni kanssa. Hän päivä päivältä isommaksi ja taitavammaksi tytöksi, minä isäksi.

Väitän, että tyttäreni opettaa minua vähintään yhtä paljon kuin minä häntä. Moni havahduttava kokemus olisi ilman tuota pientä opettajatarta jäänyt kokematta, moni aikuisen silmin mitätön ilmiö ihastelematta.

Koti-isyys oikeuttaa minut unohtamaan ulkopuolisen maailman. Voin hyvällä omallatunnolla rajoittaa elinpiirini ja sosiaalisen kanssakäymisen päivän ajaksi koiraan ja tyttöön.

Minä keskityn täysillä ajan viettämiseen tyttäreni kanssa, sitä vartenhan minä kotiin jäin. Minun työni on touhuta pienen neidin kanssa.

Toki arkiset velvoitteet, laskut, siivoukset, kokkaukset, ostokset ynnä muut on hoidettava, mutta moni aikuisten maailman kotkotus jää mukavasti elämäni ulkopuolelle.

Ei ole kovin suuri ikävä aikuista seuraa tai omaa aikaa. Minun on hyvä olla juuri näin, yhdessä pienen prinsessani kanssa. Te muut, pitäkää tunkkinne.


“Eihän minulla koti-isänä muuta olekaan, kuin aikaa ja mahdollisuuksia liikkua”



Ulkoilu ja liikuntamääräni ovat merkittävästi lisääntyneet. Joidenkin vanhempien blogeista olen lukenut, että liikunta jää, kun on kotona lapsen kanssa.

Ei kuulemma ole aikaa tai mahdollisuuksia. Minä en ymmärrä, mistä puhutaan.

Eihän minulla muuta olekaan kuin aikaa ja mahdollisuuksia liikkua ja ulkoilla. Mikä parasta, saan tehdä noita mahtavia juttuja yhdessä tyttäreni kanssa.

Tavoitteenani on juosta toukokuussa maraton, 40- vuoden rajapyykin saavuttamisen kunniaksi. Maratonin juokseminen vaatii melko paljon harjoittelua.

Olen saanut tarvittavaa treeniä niin paljon, kuin jaksan juosta ja kävellä. Tyttäreni viihtyy mainiosti yhteisillä lenkeillä koiramme kanssa, rinkasta maailmaa ihmetellen ja isiä kirittäen.

Minun pitää vain ottaa tyttö mukaan touhuihini ja simsalabim, minulla on treeniaikaa vaikka koko päivä.


Päivittäinen jumppatuokio menossa. Koti-isällä on kahmalokaupalla aikaa treenaamiseen.


Tästä päästäänkin toiseen polttavaan aiheeseen, omaan aikaan. Minulle ei vieläkään ole valjennut, mistä tässä oman ajan palvonnassa on kyse.

Parisuhdetta tai lapsia ei ole kenenkään pakko hankkia. Jos haluaa elämäänsä mielin määrin omaa aikaa, on ratkaisu helppo. Pysyy sinkkuna ja huolehtii ehkäisystä.

Vanhempana minulle arvokkainta kaikesta on yhteinen aika lapseni kanssa, meidän aika. Tuo pieni neiti on kuitenkin hienointa mitä elämässäni olen saanut aikaan, miksi ihmeessä en haluaisi viettää aikaa hänen kanssaan?

Minä hankin lapsen, totta helvetissä minä hänet myös hoidan ja kasvatan. Kun tyttäreni syntyi, oli prioriteettien muuttuminen selviö. Minun tärkein roolini, tehtäväni ja etuoikeuteni on nyt olla isä.


“Nautin äärettömän paljon koti-isyydestä ja toivon voivani jatkaa tätä olotilaa” 



Isyys on asia, joka määrittää minua koko loppuelämäni. Tuon määritelmän kannan suurella ylpeydellä.

Nautin äärettömän paljon koti-isyydestä ja toivon voivani jatkaa tätä olotilaa. Valitettavasti taloudelliset lainalaisuudet tuovat omat rajoitteensa, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Tämän vuoden rahoitan käytännössä säästöillä. Kahden vuoden ajan laitoin kaiken ylimääräisen sivuun. Se kannatti, ehdottomasti.

Eikä elämä ollut mitenkään erityisen askeettista, vaikka kaikki ylimääräiset menot pyrinkin karsimaan.

Yksi koti-isyyden herättämistä pohdiskeluista päässäni onkin; voisinko ansaita elantoni kotoa käsin?


Pieni tutkimusmatkailija johdattamassa isityyppiä taas uuteen seikkailuun. Päivät eivät pääse käymään tylsiksi tämän neidin kanssa.


Rahaa koti-isänä kulutan hämmästyttävän vähän. Elämiseen tietysti kuluu väistämättä rahaa, mutta laskujen maksun jälkeen ei rahaa budjetista juuri hupene.

Minulle kahviloissa istuminen tai ulkona syöminen ei ole merkittävää. Lähes kaikki puuhamme ovat varustehankintoja lukuunottamatta ilmaisia.

Meillä suomalaisilla on suuri etuoikeus nauttia upeasta luonnosta. Ulkoilu tarjoaa loputtomasti elämyksiä ja terveysvaikutuksia sekä taaperolle, että aikuiselle. Mikä parasta, ilmaiseksi.


“Koti-isänä elän elämäni parasta aikaa”



Monen mieleen saattaa hiipiä ajatus, että elämäni on tylsää ja yksitoikkoista. Jonkun muun silmin se voi sitä ollakin. Minä elän elämäni parasta aikaa.

Usein kuulen julistettavan suuren totuuden siitä, miten tulen vielä kyllästymään koti-isyyteen. Kun aikaa kuluu, niin tämä kotona lapsen kanssa touhuilu käy kuulemma tylsäksi.

Minä en usko moista puppua, vaan nautin olostani. Kotona lapsen kanssa olo ei ole minusta millään muotoa raskasta, kivaa se kyllä on.

Tyttäreni vauhdikas ohjelmatoimisto huolehtii siitä, ettei aika pääse käymään pitkäksi. Kyllä tämä oravanpyörän voittaa mennen tullen.

En kaipaa elämääni mitään lisää. Minulla on kaikki hyvin juuri näin, koti-isänä  tyttäreni kanssa.