UA-119504795-1

lauantai 11. elokuuta 2018

Suuren Mummolaseikkailun vaatteet ja varusteet. Mikä toimi ja mikä ei?


*Kaupallinen yhteistyö Varustelekan ja Bikesterin kanssa.

Tavoilleni uskollisena varustauduin reissuun aivan liian järeästi. Minimalismi lapsen kanssa reissatessa ei mielestäni kannata. Mukana toki oli lopulta turhaakin tavaraa. Tämä oli ensimmäinen pidempi reissumme yhdessä, joten oppirahoja oli maksettava.

Ruokaa oli mukana aivan liikaa. Vaikka matkalla oli lukemattomia kauppoja, kioskeja ja huoltoasemia, varasin koko matkan eväät mukaan.

Turhaa kannettavaa oli siis melko paljon. Toisaalta, meillä oli vapaus pitää taukoja missä halusimme. Kun muona oli mukana, emme olleet sidottuja mihinkään tiettyyn reittiin. Tauolle voitiin pysähtyä, kun nälkä yllätti.

Muonan suhteen päti sama lainalaisuus kuin muihinkin varusteisiin. On mukavampi huomata perillä jonkin varusteen olleen turha, kuin matkan varrella jotakin tarpeellista puuttuvan.

Pyörä hoiti työnsä uskollisesti ilman ongelmia. Pyörälaukut olivat loistavat.


Toki jo alkumetreillä selvisi, että sporttiseen ajoon suunniteltu maastopyörä ei ole aivan kotikentällään retkeilyhommissa.

Mitään ongelmia ei pyörän kanssa ollut, ajokki suoritti tehtävänsä ilman moitteita. Uskollinen sotaratsu vaan ei tällä reissulla päässyt pelaamaan ihan kotikentälleen.

Acepac merkkiset laukut olivat hienot ja laadukkaat. Satulaputkeen ja ohjaustankoon kiinnittyvät pakaasit imaisivat sisäänsä leijonanosan tavaroistamme.

Tankolaukun pakkaaminen vaatii vielä isityypiltä harjoitusta. Hienosti tavarat siinä kuitenkin kulkivat, aloittelijan hölmöilystä huolimatta.

Nämä laukut olivat hyvät ja tulevat kovaan käyttöön tulevissa seikkailuissamme. Laukkujen maastoväri myös sopi meikäläisen silmään erinomaisesti.

Kärry oli Tähystäjäprinsessan viihtyisä koti pitkien taipaleiden aikana.


Mukana reissasivat Hiiri, Herra Kettu ja Pikkupanda. Paitsi matkaseurana, toimivat nuo pehmot myös unileluina.

Tärkeänä varusteena mukana kärryssä kulki pieni niskatyyny. Neidin nukahdettua kesken matkanteon sai sillä tuettua taaperon pään mukavaan asentoon.

Matkalukemisena oli muutama kirja, joista luettiin iltasadut majapaikoissa. Lisäksi neidille oli aina oma juomapullo käden ulottuvilla.

Neiti viihtyi kärryssään mainiosti tien päällä. Pienellä virityksellä tästä tulee oivallinen reissukoti.

Kärrymme ei ole aivan valikoimien kalleimmasta päästä. Keskikastiin arvosteluissa tuomittu kulkupeli toimi meidän käytössä loistavasti, kuten on toiminut jo satoja kilometrejä ennen sitä.

Erityisen ilahduttava ominaisuus on kärryn tilavuus. Tytöllä on matkustamossa reilusti tilaa ja tavaraa mahtuu kyytiin enemmän kuin tarpeeksi.

Irrotettavan, pienen etupyöränsä ansiosta kärry tarjosi mahdollisuuden pitkiin kävelyihin ennen yöunia. Nuo kävelyt olivat kullanarvoinen apu innostavista päivän tapahtumista unille rauhoittumiseen.

Kuka hullu polkee helteellä maihareissa? No tietysti isityyppi.


Nuo varustelekan valikoimista löytyneet kengät olivat loistavat. Käytössä ollut hieno kenkä on maiharin ja vaelluskengän ristisiitos.

Kenkä ei ollut kevein mahdollinen, mutta sopi tähän tarkoitukseen mainiosti. Iltoja varten mukana oli myös kevyet sandaalit.

Mitään ongelmia ei jalkojen kanssa ollut. Gore tex kalvo piti jalat niin viileinä, kuin ne tällä kelillä voivat olla. Tästä askel parempaan ovatkin sitten lukkopolkimet ja oikeat pyöräilykengät. Ehkä ensi reissulla, ehkä ei.

Muutenkin vaatevalinnat onnistuivat. T - paidoissa minimalismista tinkiminen palkitsi eniten. Noissa helteissä päivän polkemisen hiki nimittäin haisee. Aivan sama, miten paitaa tuuletat, sitä ei ole kiva pukea seuraavana aamuna. Vähän lisää kannettavaa, mutta tarjosi pientä arjen luksusta.

Pehmustetut pyöräilyhousut olivat hyvät, epäilyksistäni huolimatta. Toki niitäkin olisi voinut olla mukana useammat kuin yhdet.

Sadevaatteet ja lämpimät vaatekerrat olivat mukana turhaan. Eräästä leikkipuistoreissusta viisastuneena, kuljetan niitä kuitenkin aina mukana.

Pienet ylellisyydet toivat paljon iloa, etenkin öihin.


Pakkasin tytölle mukaan omasta sängystä tutut lakanat, tyynyn ja tyynyliinan. Ne toivat tuttuutta ja turvallisuutta vieraissa paikoissa nukuttuihin öihin.

Yhtä herätystä lukuunottamatta neiti nukkuikin täysiä öitä ilman herätyksiä. Aamuisin lakanoista, pehmolelujen keskeltä kömpi virkeä ja hyväntuulinen tyttö.

Tutut lakanat ja rakkaimmat pehmolelut toivat öihin rauhaa ja turvallisuutta pienelle reissaajalle.

En myöskään rajannut mukaan otettavien pehmolelujen määrää, neiti sai itse valita mieleisensä. Moni voi pitää kolmea pehmoa liioitteluna, mutta ne olivat tuki ja turva monessa jännässä paikassa.

Pottaharjoittelukin jatkui matkan ajan. Oma potta oli hankala pakattava, mutta ehdottomasti tuon vaivan arvoinen.

Muonavaraston laajuus takasi sen, että mieluista purtavaa löytyi aina tarvittaessa. Olihan siinä turhaa painoa, mutta se kannatti raahata mukana. Tyttö sai valita mieleisensä tutuista välipaloista, mikä takasi turhien ruokakiukkujen poissaolon.

Oliko jotain mukana turhaan, jäikö jotain puuttumaan? Mikä oli nerokkain mukana ollut varuste?


Sadevaatteet olivat lopulta ainoa täysin turha varuste. Telttaa emme käyttäneet, mutta se johtui suunnitelman muuttumisesta ensimmäisen yön osalta.

Ainoa puute oli varavirran lähde puhelimeen. Kun puhelin toimii navigaattorina, karttana, kamerana ja yhteydenpitovälineenä on sen akku kovilla. Ensi reissussa olemme tämän suhteen viisaampia. Power bank on lisätty ostoslistalle.

Hienoin varuste oli repussa kulkenut kolmen litran juomarakko. Sen ansiosta nestettä oli riittävästi mukana ilman irrallisia pulloja. Mikä parasta, tuosta rakosta oli helppo täyttää tytön juomapulloa matkan varrella.

Nerokkain ominaisuus juomarakossa kuitenkin liittyy sen täyttämiseen. Pienen adapterin avulla se on mahdollista täyttää juomaletkun kautta. Täydennys hoituu kätevästi pullosta tai hanasta, ilman koko repun purkamista rakon esiin kaivamiseksi.

Kaiken kaikkiaan selvisimme varusteluista mainiosti. Paljon hiottavaa ja parannettavaa jäi, mutta mitään kriittistä ei jäänyt puuttumaan. Vielä kun täydennämme pyörälaukkujamme, ei Isityypin tarvitse ensi kerralla kantaa painavaa reppua.

Kaiken kaikkiaan varustepuolen opit voi tiivistää näin: mieluummin vähän liikaa kuin pikkuisen liian vähän.






maanantai 6. elokuuta 2018

Suuren Mummolaseikkailun reissuraportti.



Mummolareissu oli hienompi kuin mitkään odotukset. Retkeä suunniteltiin ja valmisteltiin pitkään. Matkan varrella lähes kaikki suunnitelmat lensivät romukoppaan. Lopputuloksena oli mahtava seikkailu.

Koko retki sai alkunsa Isityypin villistä päähänpistosta. Reissua valmisteltiin ja siitä puhuttiin viikkoja ennen lähtöä. Lopulta kasassa oli suunnitelma ja varusteet. Mukana suuri into tulevaan retkeen.

Kun starttasimme Tähystäjäprinsessan kanssa kotipihasta, ei meillä ollut aavistustakaan siitä, miten upea elämys meitä odotti. Matkaan mahtui iloa ja naurua, vanhojen ystävien tapaamista, aurinkoa, lukemattomia jäätelöitä ja tietysti vähän kommelluksiakin.


Ensimmäinen reissun monista jätskitauoista.


Tämä retki näytti, että pyöräretkeily lapsen kanssa on hienoa puuhaa. Heti kotiin palattuamme, alkoi Isityypin mielessä muhia suunnitelmat uusista reissuista. Tämä reissu oli puhdasta parhautta alusta loppuun.

Suurin yllätys oli tytön reippaus matkalla. Neiti taittoi matkaa vanhan konkarin ottein. Turhia kiukkuja ei tällä reissulla nähty. Tähystäjäprinsessa nautti silminnähden jokaisesta hetkestä retkellämme.

Päivä 1. Vantaa - Tuusula, suunnitelma muuttui lennosta.


Ajopäivistä lyhin oli lähtöpäivämme. Osaltaan tähän vaikutti suunnitelmien muuttuminen ensimmäisellä pitkällä tauolla.

Tuossa vaiheessa takana oli vajaa parikymmentä kilometriä ja suunta vakaasti kohti suunniteltua yöpaikkaa.

Isityyppi päätti kuitenkin lähteä moikkaamaan matkan varrella asustelevaa, vanhaa nyrkkeilykaveriaan. Ja näin gameplan muuttui jo aivan alkutaipaleella.

Tuusulaan päästyämme pääsimme nauttimaan leikeistä, lähiretkeilystä, uimisesta ja tietenkin nyrkkeilysalista.


Isin pikku vesipeto vauhdissa.


Ammattinyrkkeilijä Sanna Turusen ja Tuusulan Nyrkkeilyseuran kotisali piti tietysti päästä katsastamaan. Hyvältä näytti meno ja meininki. Tähystäjäprinsessa otti heti kättelyssä homman haltuun ja aloitti tiukat palloleikit Sannan kanssa.


Ammattinyrkkeilijältä sujuivat myös leikit Tähystäjäprinsessan kanssa varsin mallikkaasti.


Päivän päätteeksi Isityyppi pääsi vielä saunaan maailmaa parantamaan ja kuulumisia vaihtamaan.

Päivä 2. Tuusula - Matkailukeskus Lempivaara. Päätettiin pitää lepo ja leikkipäivä.


Toinen päivä muodostui reissun pisimmäksi. Maisemia nähtiin aivan laidasta laitaan. Valtatietä, pieniä metsäteitä ja kaikkea siltä väliltä.

Taukoineen vietimme tien päällä lähes seitsemän tuntia. Pitkät tauot pitivät neidin mielen korkealla ja tarjosivat nähtävää ja koettavaa.


Lounastauolla maantien varressa. Tämä se on elämää.


Ruokailut suoritettiin sujuvasti tien varressa eväitä nauttien. Kävipä neiti tauoilla myös sujuvasti potallakin. Reipas ja sopeutuvainen tyttö tuo isin pieni prinsessa.

Perille päästyämme pinkaisimme heti uimaan. Lotrausten jälkeen oli aika tarkistaa ravintolan jäätelövalikoima. Herkuttelun lomassa syntyi Isityypin päässä villi idea: saisikohan tuon mökin toiseksikin yöksi?

Mökki oli vapaana ja näin suunnitelma sai taas muutoksen osakseen. Huomenna me leikitään ja peuhataan Lempivaarassa.

Päivä 3. Leikkiä, lomailua ja upeaa yhteistä aikaa.


Keskiviikko valkeni aurinkoisena. Niinpä suuntasimme ensi töiksemme aamu-uinnille ja suihkuun. Aamupuuron äärellä oli vapautunut tunnelma. Tänään olisi luvassa rentoa yhteistä puuhailua, vailla aikatauluja tai turhia suunnitelmia.

Päivä kului leppoisissa ja hyväntuulisissa merkeissä. Paljon leikkiä, ulkoilmaa ja naurua. Lempivaara on mainio kohde lapsiperheille. Paljon tehtävää ja nähtävää hyvinvarustellulla leirintäalueella.


Lempivaaran ravintolasta löytyi myös keinuheppa.


Tämä oli lopulta ehkäpä koko reissun hienoin päivä. Pääsimme tytön kanssa kiinni kunnon lomafiilikseen.


Nalle, sammakko ja pupu. Kaikki yhdessä paketissa. Näitä kavereita käytiin moikkaamassa monen monta kertaa.


Lomaan kuuluu tietysti herkuttelu. Jäätelöitä ja pillimehuja meni, no aika monta. Illallisen nautimme hienosti ravintolan antimista. Tulevaa päivää varten vielä pari pillimehua evääksi ja unten maille.

Päivä 4. Lempivaara - Hämeenlinna. Ruunumyllyn pihassa olemme nyt leikkineet kahdessa sukupolvessa.


Päivän ajo-osuus jakaantui kahteen osaan. Ensimmäiset 15 kilometriä pujottelimme pikkuteitä metsien ja peltojen lomitse. Ensimmäisellä taukopaikalla tytölle iski akuutti banaaninhimo.


Ykslammin uimarannalla taukoa viettämässä.


Reitti meni uusiksi ja suunnistimme suorinta tietä 130 tielle ja Linnatuuleen. Lounastauko koostui banaanista, kekseistä ja tietenkin jäätelöstä. Isityyppi nappasi vielä kahvin jälkiruuaksi ja seikkailun viimeinen etappi saattoi alkaa.

Viimeinen tauko pidettiin lopulta jo Hämeenlinnan puolella. Sympaattinen tienvarsihuoltamo,  Gulf miemala, tarjosi meille maittavan suklaatuutin ja päärynälimun. Näillä eväillä jaksoimme viimeiset yhdeksän kilometriä leikiten.

Reissu oli maalissa ja oli aika nauttia olosta mummolassa. Illan ratoksi käväisimme vielä isin vanhalla koululla, Ruununmyllyn ala-asteella pihaleikeissä. Iltapalaksi papan grillaamat makkarat ja nukkumatti kutsui.


Isityypin vanhan opinahjon pihalla oli kivaa.


Perjantaina ehdimme vielä leikkiä ja viettää arvokasta aikaa isovanhempien kanssa. Lounaan ja päiväunien jälkeen olikin aika pakata romppeet ja aloittaa kotimatka.

Tämä oli hieno reissu eikä takuulla jäänyt viimeiseksi.


Tällä hetkellä päällimmäisenä tunteena on pieni haikeus. Reissu oli aivan mahtava, mutta päättyi lopulta turhan nopeasti.

Onneksi tähän haikeuteen on helppo lääke. Pitää tehdä uusia reissuja. Suunnitelmia onkin jo vireillä tulevaisuutta varten. Mihin teidän mielestä meidän kannattaisi lähteä karavaanimme kanssa?

Retkellä käytössä olleista varusteista on tulossa oma postaus ihan lähiaikoina. Oman postauksensa saa myös tämän reissun suurimmat opetukset ja Isivuoden vinkit pyöräretkeilyyn taaperon kanssa.


Sadekuuro toi kivoja lätäköitä mummolan lähimaastoon.


Lähtekää reissuun lasten kanssa, se kannattaa ehdottomasti. Turha stressi ja aikataulut unholaan ja vapaudesta nauttimaan. Lopputuloksena on huikeita yhteisiä hetkiä.

Kuvia ja tunnelmia meidän seikkailun varrelta löytyy Instagramista ja Facebookista. Käykäähän katsomassa ja tykkäämässä.


sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Suuri Mummolaseikkailu. Viime hetken viritykset



Yksi yö enää ennen suurta seikkailua. Eväät on ostettu ja melkein kaikki pakattu. Kun aamulla heräämme, on seikkailu jo käynnissä.

Retken ensimmäinen yö vietetään teltassa. Seurakuntaopiston kapasiteetti oli jo täynnä, joten suunnitelmiin tuli pieni muutos.

Edelleen ensimmäinen päivä päättyy Tuusulanjärven maisemiin. Vanhankylänkartanon leirintäalueelle. Telttapaikan lisäksi saamme nauttia lämpimästä suihkusta ja hienosta maisemasta leikkikenttineen.

Muuten etenemme alkuperäisen suunnitelman mukaan. Viimeinen päivä on edelleen mysteeri. Ajammeko perille asti vai vietämmekö puolessa matkassa maastoyön? Tuohon osaan vastata keskiviikkona, päiväunien jälkeen.

Viime hetken muistilistassa ei ole montaa kohtaa jäljellä.

Pakkaaminen on suurin tehtävä. Tytön vaipat ja varusteet sekä majoitusvälineet mahtuvat kärryyn. Puhtaat vaatteet ja pesuvehkeet satulalaukkuun.

Tankolaukku nielee sadevarusteet, sekä lämpimät vaatteet. Matkalla tarvittavat astiat uppoavat myös tuon pakaasin uumeniin. Muona ja juoma tulevat Isityypin repussa samoin kuin lompakko, avaimet ja muut arvoesineet.

Hyvin maistuu isin pikku seikkailijalle uni teltassa.

Melko kevyillä varusteilla lähdemme liikkeelle. Mutta mikäs se on lähtiessä, kun säät hellivät ja muonaa saa matkalta. Reissu on myös melko lyhyt, joten kovin suurille varusteille ei ole tarvetta.

Aamulla me startataan, tervetuloa mukaan seikkailuun.

Istagramiin ja Facebookiin tulee päivityksiä matkan varrelta päivittäin. Videota reissusta on pyydetty, joten kyllähän me Tähystäjäprinsessan kanssa sellainen tehdään.

Laajempi reissuraportti on luettavissa täältä blogista noin viikon kuluttua.

Isityyppi jatkaa nyt viime hetken pakkaushommia. Aamulla herätään virkeinä ja polkaistaan kohti suurta seikkailua. Pysykää kanavilla, niin näette mitä kaikkea jännää me Tähystäjäprinsessan kanssa keksitään.




torstai 26. heinäkuuta 2018

Elämänhallintaa esimerkin voimalla.



Entisillä huippu-urheilijoilla on tapana uransa jälkeen hukata otteensa elämästä. Nyrkkeilijät ovat tässäkin hommassa aivan oma lukunsa. Lasittunut katse, katkokävely ja tyhjät taskut ovat näille hepuille arkipäivää.

Salilla opitaan paljon hienoja arvoja. Toisten kunnioitusta ja arvostusta, säännöllisiä elämäntapoja ja kovan työn merkitystä. Miten helvetissä kaikki sitten kääntyy päälaelleen uran päättyessä?

Entisten urheilijoiden elämänhallinnan suurin ongelma on se, että se puuttuu kokonaan. Urheilijan elämä on pohjimmiltaan äärettömän helppoa. Lähes kaikki asiat hoitaa joku valmiiksi. Itse pitää vaan treenata ja kilpailla.

Sitten uran loputtua, kaikki arkiasiat pitää hoitaa itse. Se on helvetin vaikeaa, kun on koko elämän tottunut siihen, että joku kertoo mitä teet.

Tota vastaan otat seuraavaksi ja siihen matsiin treenaat näin ja noita ruokia syöt.Lähde siitä sitten itse ottamaan asiat haltuun.

Ja tämä koskee kaikkea urheilua. Mitä ammattimaisemmin on homma hoidettu, sitä kovempi pudotus on.

Elämää on vaikea ottaa haltuun, kun on tottunut siihen, että kaikki on valmiiksi hoidettu.



Nyrkkeilijöillä hommaa vaikeuttavat vielä lajiin liittyvät ennakkoluulot, joista helposti tulee vahvasti itseään toteuttava profetia.

Tässä lajissa perinteisesti pärjäävät vähän huonommista oloista tulevat kaverit, joilla ei edes ennen uraa ole opittu normaalin elämisen taitoja.

Kun tuosta maailmasta ystäväpiirikin koostuu ei niin lainkuuliaisesta ja säntillisestä porukasta, on uran jälkeiseen alamäkeen helppo luisua.

Huippu-urheilijan elämä on piinaavan kurinalaista. Kun kaverit lähtevät juhliin, lähtee urheilija treeneihin. Syömisissä pitää olla tarkkana ja sosiaalinen elämä kuihtuu.

Kun ura päättyy, koittaa vapaus. Siitä vapaudesta on pelottavan helppo nauttia kaksin käsin.

Uran päättyessä, elämään jää oikeastaan sen elämän kokoinen tyhjä aukko. Päivissä ei olekaan treenien ja kilpailuiden tuomaa ohjelmaa.

Tavoitteet puuttuvat ja silloin suuntakin puuttuu. Tuo tyhjiö on varsin kätevää täyttää päihteillä ja juhlimisella. Uralla noudatettu kurinalaisuus ei kanna ilman uran tavoitteita.

Kun urheilu-ura päättyy jää jäljelle kysymys; kuka minä olen?


Eräs lapsuuskaverini, josta tuli  varsin menestynyt kiekkoilija, pitkitti uraansa monta vuotta, kun pelkäsi elämää lopettamisen jälkeen. Juttelimme tuohon aikaan paljon aiheesta.

Ystäväni muotoili asian hyvin; “ miten ikinä mä tavallista elämää osaan elää, kun ei olekaan valmista ohjelmaa aina vuodeksi eteenpäin

Sä et tiedäkään miten onnellinen oot kun et tienannut urheilulla. Sun oli pakko tehä duunia ja opiskella, mä osaan vaan pelata lätkää

Tuolla ystävälläni koko identiteetti oli rakentunut kiekkoilun ympärille. Samoin käy monelle urheilijalle. Kun ura päättyy, kaiken muun vaikeuden lisäksi takaraivossa jyskyttää kysymys: kuka minä olen?

Mitä tekemistä tällä on vanhemmuuden kanssa?


Tähän vastaan yksinkertaisella kysymyksellä: kuka opettaa lapsellesi elämänhallintaa, rahankäyttöä ja muuta hyvinkin tarpeellista.

Kuka opettaa lapsesi elämään vastuullisena kansalaisena?

Sinä olet se, joka antaa ne eväät elämään, sitä varten me vanhemmat olemme.

Rahankäytöstä sain itse kotoa parhaat opit. Mitään ei tässä maailmassa saa ilmaiseksi, vaan töitä on tehtävä.

Tuon haluan ehdotttomasti opettaa tyttärelleni, samoin kuin sen periaatteen, että omillaan pitää tulla toimeen.

Jos haluan opettaa tyttärelleni elämänhallintaa, on minun oltava esimerkkinä.


Arki alkaa aina maanantaina ja se arki pitää hoitaa. Töihin on mentävä ja tehtävä työt hyvin. Laskut on maksettava, kämppä siivottava ja ruuat ostettava ja laitettava.

Kurinalaisuus luo vapautta. Kun hoidat työsi, raha-asiat ja muut arkiaskareet säntillisesti, on elämä melko helppoa.
Siinäpä ne, suuret opetukset tyttärelleni. Toivon osaavani opettaa hänet vastuulliseksi aikuiseksi, joka sitten aikanaan kantaa itse vastuun omasta elämästään.


Kotitöiden hoitaminen on yksi osa elämänhallintaa ja vastuullista aikuisuutta.


Uskon, että kilpaurheilijan elämää leimaava kurinalaisuus on hyväksi kenelle vaan. Haluaapa saada aikaiseksi mitä tahansa, niin tuosta ominaisuudesta on hyötyä.

Miten sitten opettaa tytölle kurinalaisuutta? Minä luotan esimerkin voimaan. Jos tyttäreni näkee isin tekevän säntillisesti duunia, niin eiköhän se oppi tartu.

Sama pätee tietysti kaikkiin muihinkin edellä mainittuihin oppeihin. Lapselta on paha vaatia vastuullista rahankäyttöä, jos itse hölvään rahani taivaan tuuliin.

Turha luulla lapsen heräävän aikaisin, valmiina aloittamaan uusi päivä seikkailuineen, jos itse en tee samoin.

Vanhemmuus vaatii sitä elämänhallintaa. Vanhempi luo päivän rytmin ja rutiinit ja siitä lapsi ne hiljalleen sisäistää.

Sama pätee kaikkiin elämisen perustaitoihin. Kun tyttäreni näkee minun hoitavan asiani hyvin esimerkki tarttuu. Tähänkin asiaan pätee mallioppimisen perussäännöt.

Vanhempana elämän ja arjen pitää olla hallussa. Eikä vaan oman elämän vaan  taaperon myös.






perjantai 20. heinäkuuta 2018

Isivuoden tutkimusmatka leikkipuistoihin. Junapuisto


Taidettiin Tähystäjäprinsessan kanssa löytää meidän suosikki. Ainakin tämä puisto on vahva ehdokas sellaiseksi. Oli niin hieno, että piti jo seuraavana päivänä mennä uudestaan.

Kyseessä siis on junapuistonakin tunnettu Mellunmäen Leikkipuisto. Me viihdyimme täällä erinomaisesti. Elokuussa, kun puisto taas aukeaa, menemme takuulla käymään.

Pakkohan se on mennä, kun henkilökunta erikseen kutsui. Olenkin jo aiemmin maininnut puistojen työntekijöistä. Jälleen kerran, Isityypillä ja Tähystäjäprinsessalla on vain hyvää palautetta. Lähtiessä puiston väki saikin neidiltä ansaitut yläfemmat.

Tähystäjäprinsessa tarkkailuasemissa. Mitähän jännää täältä löytyy.

Aktiivisilla ja motivoituneilla työntekijöillä on iso rooli kävijöiden viihtyvyydessä. Käytännön asioita helpottaa perusteellinen tiedotus aukioloajoista ja tulevasta toiminnasta.

Tämä puisto tarjoaa juuri sopivasti kaikkea.


Puuhaa löytyy kaikenikäisille. Kesäkuumalla puiston uima-allas on varmasti monen kävijän suosikki. Pienempää väkeä varten on kaksi matalampaa aluetta, joissa lotrata turvallisesti.

Keinuja ja kiipeilytelineitä on moneen makuun. Isossa hiekkalaatikossa kelpaa tehdä kakkuja ja hiekkalinnoja. Puiston tunnusmerkki, juna tarjoaa mahdollisuudet moneen mukavaan leikkiin.

Tästä junasta tämä puisto tunnetaan.

Kohokohdaksi nousivat puiston pyörät. Riittävän pieni kolmipyörä yhdistettynä loivaan alamäkeen saivat palikat loksahtamaan paikoilleen. Neiti huristeli pian menemään konkarin ottein.

Tämä puisto on ehdottomasti käymisen arvoinen.


Meille tästä tulee varmasti yksi vakiokohteistamme. Koska kuvat kertovat sanoja enemmän, niin alla kuvasatoa Tähystäjäprinsessan puuhista.


Pehmoleluista Neiti Pupu pääsi tällä kertaa apulaiseksi.

Trampoliinikin löytyi. Helteestä huolimatta tyttö pomputteli pitkän tovin.


Olettekos te koskaan ratsastaneet karhulla?

Heippa nalle, nähdään elokuussa.


Ikioma tähystystorni. Köysitikkaatkaan eivät neitiä pelottaneet.

Onkohan tuo vesi kovin kylmää?


Tähystäjäprinsessa viihtyi pienemmässä kahluualtaassa.


Eväät maistuivat auringonpaisteessa vesileikkien jälkeen.


Nyt tutkimusmatkat jäävät pienelle tauolle. Suuri mummolaseikkailu valmisteluineen täyttää pari seuraavaa viikkoa. Viime hetken tunnelmia ja tietysti raportteja tien päältä on luvassa.

Elokuussa sitten jatkuu nämä tutkimusmatkat, monta puistoa on vielä näkemättä.

Kannattaa siis seurata blogia, myös facebookissa ja instagramissa. Paljon jännää on luvassa.

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Suuri Mummolaseikkailu, lähtölaskenta alkaa


Startti lähestyy päivä päivältä. Parin viikon kuluttua sompailemme jo täyttä häkää kohti määränpäätä. Nyt kai pitäisi alkaa jännittää. Mutta ei jännitä. Mieli on levollinen ja innostunut. Suuri seikkailu odottaa.

Tämä mielen levollisuus on yllättänyt itsenikin. Syytä ei tarvitse kaukaa etsiä, tyttöhän se taas opettaa isäänsä. Kuluneen vuoden aikana tyttäreni on osoittanut sellaista sopeutumiskykyä ja kasvua, että siitä piti vain ottaa mallia.

Kuten viime viikolla opin, on matka määränpäätä tärkeämpi. Tärkeintä on yhteinen seikkailu tyttäreni kanssa, joka hetkestä yhdessä nauttien. Me otamme ilon irti jokaisesta matkan tarjoamasta elämyksestä.

Liian tarkka suunnitelma ei ole hyvä asia. Aina ei voi tietää, mitä tapahtuu. Niinpä Isityyppikin lähtee matkaan avoimin mielin, lapsen tavoin hetkeen tarttuen.

Reitti on tietysti hyvä miettiä etukäteen. Mutta ei turhan tarkoin. Liian orjallinen suunnitelma salpaa seikkailulta hengen. Mieluummin menemme fiiliksen mukaan.

Houkuttelevan sivutien voi lähteä kurkkaamaan, samoin hienon leikkipaikan. Minkään ei tarvitse rajoittaa meitä.

Karkea reittisuunnitelma on tehty, eli yöpaikat on mietitty.


Kaksi ensimmäistä yötä nukumme katto pään päällä. Kolmannen etapin suhteen ei ole tarkkaa suunnitelmaa.

Pituuden puolesta tuon pätkän polkee kerralla. Houkuttelevan paikan osuessa eteen, pystytämme teltan ja nautimme tytön kanssa leirielämästä.

Kumpaan ratkaisuun Tähystäjäprinsessan kanssa päädymme jää nähtäväksi. Todennäköisesti vietämme tuon yhden telttayön.

Ensimmäinen päivä kuljettaa meidät kotoa Järvenpäähän. Yösijan nappaamme Seurakuntaopiston tarjonnasta. Lyhyt päivämatka takaa mahdollisuuden tutustua ympäristöön perillä.


Isityypin fillari on neidin mielestä jännä kapistus.


Toinen päivä kuljettaa meidät Riihimäelle, Lempivaaran leirintäalueelle. Se, mihin aikaan päivästä saavumme perille on täysi mysteeri.

Molemmat päivämatkat mennään seikkailumielellä ja lapsen ehdoilla. Taukoja pidetään riittävän usein, jotta neiti pääsee jaloittelemaan ja tutkimaan uusia paikkoja.

Houkuttelevalle paikalle voidaan jäädä pidemmäksikin aikaa.

Viimeinen päivä on vielä täysin auki. Reitti on valittu, mutta koskaan ei tiedä, minkä paikan tai polun haluamme lähteä tutkimaan.

Kenties tie vie ja ajamme perille asti. Jos taas siltä tuntuu, niin leiriyötä varten on kamppeet mukana.

Päätin, että seikkailun pitää saada rakentaa itse itsensä.

Kuten hyvä tarina, hieno seikkailu rakentuu parhaiten, kun sitä ei liikaa kontrolloi. Sitovia aikatauluja ei ole, ei myöskään stressiä ehtiä jonnekin ajoissa.

Tärkein elementti tässä väljässä suunnitelmassa on tyttäreni. Aikuisen aikataulut eivät määrää, vaan voimme mennä lapsen ehdoilla. Kivaa leikkiä ei tarvitse ohittaa, kiirettä ei ole.


Retkiruokailut on kova juttu. Kotipäivinäkin pitää päästä terassille evästämään.


Ennalta määrättyjä taukopaikkoja ei ole, pysähdymme silloin kun siltä tuntuu.

Teltta on mukana, joten päiväunetkin voidaan pelata tilanteen mukaan. Lounasta ja päiväunia varten voimme pystyttää kunnon leirin ja nauttia telttailusta ja leirielämästä.

Toisaalta, tyttö voi yhtä hyvin nukkua kärryssä, jolloin matkaa taitetaan päiväunien ajan.

Pyrimme starttaamaan jokaiseen päivään varhain. Aamuvirkulle parivaljakolle tämä on paras lähestymistapa. Näin voimme myös päivän kuumimman ajan tarvittaessa viettää siestaa sopivassa varjopaikassa.  

Kukin päivä alkaa Tähystäjäprinsessan herätessä. Aamiaisen jälkeen pakataan tavarat ja suunnataan tien päälle. Lounas ja päiväunet ovat normaalin arkirytmin mukaisilla paikoillaan. Loput päivän aikataulusta muotoutuu tilanteen mukaan.

Vaatteet ja varusteet on mietitty


Pyörä pääsee läpikotaiseen huoltoon loppuviikosta. Sitten uskollinen sotaratsu on valmis työhönsä. Kärry on varustettu leveillä renkailla, jotka takaavat mukavan, tasaisen kyydin Tähystäjäprinsessalle.

Tytölle lähtee mukaan kolme vaatekertaa, joka päivälle omansa. Lisäksi univaatteet ja uimakamppeet. Sadevaatteet tietysti pakataan matkaan ja kylmän kelin varalta erilliset ulkovaatteet.

Isityypin vaatevaranto tulee olemaan aavistuksen niukempi. Kahdet pehmustetut ajohousut, pitkät ja lyhyet. Pari alusvaatekertaa, sadevaatteet ja pitkä- sekä lyhythihainen ajopaita. Näillä uskoisin pärjääväni.

Teltta pakataan mukaan, samoin trangia. Lisäksi makuualusta ja peite tytölle telttamajoitusta varten. Nämä ovat kaikki lähinnä elämysten tarjoamista varten.

Tyttäreni nauttii telttailusta ja retkiruokailusta. Molempiin haluan tarjota mahdollisuuden. Muonaa varaan mukaan aina yhden päivän tarpeiksi, varastoja pääsemme täydentämään matkan varrella.

Tämä tavaramäärä pakkautuu helposti kärryyn ja pyörän laukkuihin. Lisäksi nappaan selkääni pienen juomarepun.

Suuri seikkailumme on valmis alkamaan.


Tämä on ensimmäinen, yhteinen iso reissumme. Kokeneet konkarit luultavasti naureskelevat suunnitelmalle, suotakoon heille se oikeus. Minimalismia tärkeämpää minulle on taata Tyttärelleni huikea elämys, mukavuudesta tinkimättä.

Viimeiseksi tämä reissu ei jää. Jo nyt yhteiset pyöräretket ovat osoittaneet, että pyöräily on meidän juttu.


Tämäkin päiväretki oli huikea, yhteinen kokemus.


Uusia seikkailuja tulee varmasti ja kokemuksen karttuessa myös haasteita voidaan kasvattaa.

Lähtölaskenta on käynnissä. Kaksitoista päivää vielä ja sitten mennään.

Matkan varrelta tulee päivittäin raporttia facebookiin ja instagramiin. Seuraamalla Isivuosi - blogin kanavia, pysyt matkassa mukana.