UA-119504795-1

torstai 8. maaliskuuta 2018

Liikunnan iloa opettamassa



Minä en kasvata tyttärestäni sohvaperunaa. Pahin painajaiseni on nähdä tyttäreni kolmekymppisenä, ylipainoisena ja elämäänsä kyllästyneenä saippuasarjojen suurkuluttajana. Elämänilonsa hukanneena, liikuntaa kaikin keinoin välttelevänä ihmisrauniona.

Onneksi lapset ovat luonnostaan liikkuvaisia, niin myös tyttäreni. Minun tehtäväni on helppo, annan vain mahdollisuuden toteuttaa tuota luontaista liikkumisen tarvetta ja näytän esimerkkiä liikunnallisesta elämäntavasta.

Minulle tämä on sikäli helppoa, että olen itse liikkuvaa sorttia. Tykkään monenlaisesta urheilusta ja viihdyn ulkona luonnossa paremmin kuin hyvin.

Ei oikeastaan tarvitse tehdä mitään muuta, kuin ottaa tytär mukaan. Kuntoilu ja ulkoilu on molemmille mukavaa puuhaa ja lisäksi saamme viettää aikaa yhdessä.

Kun pienestä pitäen tottuu liikkumaan, on liikunta tapa, joka todennäköisesti jatkuu läpi elämän. Tämä ei tarkoita, että olisin raahaamassa tytärtäni tanssitunnille ja telinevoimistelemaan.  

Ulkoilu on helppo tapa liikunnan opettamiseen. Kävely taaperoiässä tukee motorista kehitystä ja liikkuminen ei vaadi suuria järjestelyitä. Vaatteet päälle ja ulos ovesta.


“Mitä nuorempana motorisia taitoja harjoitellaan, sitä nopeampi oppimisprosessi on”


Helposti sortuu aikuisena ajatukseen siitä, että ehtiihän sitä myöhemminkin. Hankitaan sitten vähän vanhempana lapselle jokin kiva urheiluharrastus. Muuten hyvä, mutta juuri varhaislapsuus luo tärkeimmän pohjan.

Seitsemään ikävuoteen mennessä ihmisen hermosto on kehittynyt kokonaan valmiiksi. Tuon hetken jälkeen kaikki motorinen oppiminen vaatii toistomääriä, jotka ajavat uudet taidot hermostoon. Sinne kuuluisaan lihasmuistiin. Sen enempää teorioita kertomatta, se on pirun paljon toistoja. Ja ikävuosien karttuessa tuo tarvittavien toistojen määrä vain kasvaa.

Mitä nuorempana motorisia taitoja harjoitellaan, sitä nopeampi oppimisprosessi on. Vastaavasti, varhaislapsuudessa opitut taidot säilyvät hermostossa lähes ikuisesti.


Pallo on erinomainen väline taaperon silmä-käsi koordinaation kehittämiseen

Minä tiedän, että jossain vaiheessa tyttäreni protestoi isäänsä vastaan. Noissa,  luultavimmin teini-ikään ajoittuvissa tyrskyissä liikunta jäänee taka-alalle. Siinä vaiheessa onneksi takana on jo vuosien pohja. Pohja joka kantaa.

Kun tyttäreni sitten pääsee kapinavaiheestaan ylitse, on liikkeelle lähtö helppoa. Keho muistaa lapsuudessa opitut liikemallit ja homma lähtee käyntiin, kuntoilu on taas mukavaa.


“Kun liikunta tehdään yhdessä ovat hyödyt moninkertaiset”


Aikuisena on myös helppo sortua ajatukseen omasta ja lapsen liikunnasta erillisinä yksikköinä. Omat liikuntaharrastukset tuovat hekumoitua omaa aikaa. Lapsella on omat harrastuksensa. Sitten ihmetellään, mihin se yhteinen aika katosi.

Kun liikunta tehdään yhdessä ovat hyödyt moninkertaiset. Liikkumisesta ja ulkoilusta tulee yhteistä tekemistä, sitä kuuluisaa laatuaikaa. Lapsi näkee, että aikuinen liikkuu ja tekee perässä, mallioppija kun on.

Kun liikkumisesta tehdään molemmille hauskaa, yhteistä puuhaa, on kokonaisuus kaikin tavoin positiivinen kierre. Kunto ja terveys kohenevat, lapsen ja aikuisen välinen side vahvistuu, hankitaan yhteisiä muistoja ja kaikki vielä tehdään hymyssä suin.

Pelkkä ulkoilu ja lenkkeily on pitkän päälle tylsää, ainakin näin aikuisen näkökulmasta. Onneksi kotonakin voi jumpata ja ottaa taaperon mukaan.

Jo nuorena nyrkkeilijän alkuna minulla oli tapana kerätä toistoja myös kotona. Tapanani on ollut kerätä kotiin pieni määrä käsipainoja, jumppakuminauhoja, tennispalloja ja muuta kotitreenissä tarpeellista tavaraa.

Tuo tapa on jatkunut tähän päivään asti. Laatikosta, jossa jumppakamojani säilytän, on tullut tyttärelle aarreaitta. Isin kotitreeneissä mukana olo on silminnähden mukavaa puuhaa pienelle neidille.


“Se, että saa touhuta yhdessä aikuisen kanssa merkitsee paljon”


Lapselle ominaisella innolla tyttö jäljittelee minun varjonyrkkeilyäni, punnerruksia ja muita puuhia. Kahvakuula on yhteinen suosikkimme. Tyttö osaa hienosti antaa tilaa minun heiluessa ja siirtää innolla kuulaa paikasta toiseen minun kanssani.

Minä teen kotona täsmälleen samoja treenejä, joita tein ennen isäksi tuloa. Ja tytär touhuaa innokkaasti mukana. Meillä isi ei jumppaa vaan me jumpataan yhdessä.


Isin jumppavehkeet saavat kyytiä.


Tottakai aluksi homma oli melko takkuamista ja isillä hermot pinnassa monta kertaa. Mutta kerta kerralta treenit sujuivat paremmin ja vaikka tyttö edelleenkin vie paljon huomiota, voidaan puhua jo ihan laadukkaasta harjoittelusta.

Toki tytön mukana olo vaatii osansa keskittymisestä, mikä on pois treenistä. Mutta kuinka moni voi hyvällä omallatunnolla sanoa keskittyvänsä aina sataprosenttisesti vain treeniin?

Tytölle tämä kaikki on vielä leikkiä. Neiti katsoo mitä teen ja tekee perässä. Taaperolle sanat treenaaminen, urheilu ja kuntoilu eivät merkitse vielä mitään. Mutta se, että saa touhuta yhdessä aikuisen kanssa merkitsee paljon.

Missään vaiheessa en ole pakottanut tytärtäni näihin liikuntapuuhiin, enkä tule pakottamaankaan. Kun liikkuminen on oikeasti vain kiva leikki yhdessä isin kanssa, oppii tyttö liikunnallisuuden kuin itsestään. Vielä kun saan tuon leikinomaisuuden ja ilon säilytettyä tulevinakin vuosina ollaan vahvoilla.

Ja sitten hommiin, unohda hetkeksi tämä blogi. Kokeile mitä tapahtuu, jos alat spontaanisti punnertaa tai tanssia olohuoneen lattialla.

Huomenna sitten lapsen kanssa vaatteet päälle ja ulos peuhaamaan. Ja kun olette riekkuneet tarpeeksi, käy kommentoimassa, mitä juuri te keksitte.












20 kommenttia:

  1. Ihanaa yhdessä tekemistä teillä tyttären kanssa :) Juuri tällaista liikunnan pitääkin olla tässä iässä ettei siitä tule mitään ikävää pakkopullaa sitten vanhampanakaan. Kiva myös kun pakkaset ovat nyt laskeneet ainakin täällä pääkaupunkiseudulla niin ulkona voi myös olla pidemmän ajan ja touhuta yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tytön liikkumisen riemu säilyy aikuisiälle asti.
      Vaikka me ulkoillaan joka säällä, niin kyllä kesä on jo mielessä. Erityisesti se, kun pukemiseksi riittää hattu ja kengät.

      Poista
  2. Yhteinen tekeminen ja liikkuminen on minusta paljon tärkeämpään ja tulevaisuuden kannalta hyödyllisempää kuin harrastukset. Monesti teini-iässä harrastukset jää. Mutta jos mielessä on liikkumisen tuoma ilo, etsii tavan tehdä sitä itse myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin minäkin asian näen. Tärkeintä on, että liikunta on kivaa yhteistä puuhaa.

      Poista
  3. Kaikki yhdessä tekeminen on arvokasta ja etenkin kaikenlainen liikkuminen ja leikkiminen kantaa lopun ikää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näinhän se on. Mukavaa viikonvaihdetta.

      Poista
  4. Minä en enää pärjää monessakaan (missään) lajissa meidän 12- ja 10-vuotiaille urheilullisille pojille. 7- ja 4-vuotiaille tytöille sentään vielä. Paljon on yhdessä vuosien aikana liikuttu ja mietitty miten saada lapset innostumaan. Olen mm. syöttänyt yhdelle vaivihkaa keksiä hiihdon lomassa, että on jaksanut hiihtää isomman sisaruksen perässä. Tällä hetkellä vaikuttaa hyvältä liikunnan suhteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen, että vuosien saatossa kohtalokseni tulee hävitä monessa lajissa tytölleni. Mutta eipä se niin haittaa, kunha liikunnan ilo säilyy.

      Poista
  5. Ihania liikuntahetkiä teillä! Yhdessä touhuten liikunta tulee siinä sivussa. Minustakin on tosi tärkeää, että lapseni oppivat liikkumaan pienenä. Olen sen itse pienenä sisäistänyt ja nykyisin kaipaan liikkumaan, jos en välillä meinaa ehtiä. Todellakin haluan omille lapsille periyttää tämän tarpeen😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo yhteiset liikuntahetket ovat minulle myös arvovalinta. Haluan ottaa tyttöä mukaan niin paljon kuin mahdollista.

      Poista
  6. Loistava kirjoitus ja niin totta, miksei niitä harrastuksia voisi tosiaan yhdistää ja maksimoida siten sitä yhteistä aikaa :)

    VastaaPoista
  7. Sinulla on oikeanlainen ajatustapa, pienestä pitäen lapsi tulee ottaa mukaan kaikenlaiseen toimintaan ja ulkoiluun. Ei liikunnan tarvitse olla kallista ja hienoa kuljettamista ympäriinsä, vaan vaikka koko perheellä lenkkeilyä lähimetsässä :) Ps. pallo on paras leikkiväline ihan jokaiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallot ovat neidin lempivälineitä. Kun kysyn mennäänkö salille, on vastaus: paauu ( =pallo )

      Poista
  8. En tiedä kyllä mikä on mennyt pieleen, kun vaikka pienenä liikuin ja harrastin joka päivä jotain, niin näin kolmekymppisenä etsin edelleen lajia, josta nauttisin. Se on turhauttavaa ja yrityksestä ei ainakaan ole kiinni. Vauvan kanssa kuitenkin harrastetaan paljon kaikkea ja ollaan luonnossa, toivottavasti hänellä ei mene yhtä kauan löytää omaa lajiaan kuin mulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän välttämättä tarvitse rajoittua yhteen lajiin, tekee sitä, mitä milloinkin haluaa.

      Poista
  9. Olipa kyllä hyviä pointteja. Itse sorrun tuohon omaa aikaa -ajattelutapaan. Ja kun vielä on vain vuoroviikkoisin nuorempi luonani..olisikohan sittenkin jo aika alkaa liikkumaan yhdessä. Kiitos tästä kirjoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, kiva jos sait tästä ideoita.

      Poista
  10. Hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus :) Itse haluan myös, että poikamme saavat liikkua. Omalla pihalla saa juosta, kiipeillä, hyppiä trampalla, potkia palloa... Välillä on ihana käydä vain kävelyllä ja tutkia lähiympäristöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Hienoa, että rohkaiset poikiasi liikkumaan.

      Poista