UA-119504795-1

perjantai 1. helmikuuta 2019

Missä olimme kerran


Päivälleen vuosi sitten olin onnellinen mies. Koti-isävuoteni oli alkanut ja edessä häämöttivät lukemattomat seikkailut. Edessä oli yhteinen vuosi pienen prinsessani kanssa.

Vuosi sitten, lunta tuiskutti taivaan täydeltä koko päivän. Tähystäjäprinsessan kanssa otimme säätilasta ilon irti ja nautimme ulkoilmasta täysillä.

Tänäänkin maisema on luminen, kunnon talvi on yltänyt tänne eteläänkin. Aamulla lähdimme varhain ulos ja yhdessä kohti seikkailuja. Siinäpä ovatkin yhtäläisyydet vuoden takaiseen verrattuna.

Tänään edessä on viikonloppu ilman tytärtäni, kuten aina joka toinen viikonloppu. Tänään taas konkretisoituu, mitä on olla etäisä. Tuo vuoden takainen päivä tuntuu kaukaiselta ja etäiseltä.

Tänään onkin hyvä miettiä, mitä vuodessa ehti tapahtua

Koti-Isävuoden alku oli täsmälleen niin hieno kuin olin odottanutkin, hienompikin. Nautimme yhdessä kiireettömistä aamuista, pitkistä ulkoiluista  ja rennosta yhteisestä arjesta.

Kevään ja kesän myötä ulkoilun määrä lisääntyi. Jossain vaiheessa huomasin meistä kahdesta muodostuneen erottamattoman kaksikon. Maailma oli tiivistynyt isän ja tyttären yhteiseen aikaan.

Tähän arjen tiivistymiseen oli monia syitä, niistä en sen enempää tässä huutele. Me viihdyimme hyvin yhdessä neidin kanssa ja arki pyöri varsin mainiosti.

Suuri Mummolaseikkailu päätti upealla tavalla kuluneen intiaanikesän. Tuon reissun aikana maailma jäi konkreettisesti ulkopuolelle, oli vain Tähystäjäprinsessa ja Isityyppi.

Syksyyn lähdettiin hivenen haikeissa tunnelmissa, koti-isävuosi oli kääntynyt vääjäämättä kohti loppuaan.

Jälkeenpäin ajateltuna, varoitusmerkit tulevasta olivat jo nähtävissä

Jälkiviisaus on helppoa ja myös hyödytöntä. Niinpä en sorru siihen. Hommat aikuisten välillä ajautuivat siihen pisteeseen, että ero oli väistämätön.

Riitojen ja eripuran määrä lisääntyi. Tunnelma oli päivä päivältä kireämpi ja lopulta edessä oli karu lause; minä haluan erota.

Niinpä, vuotta myöhemmin, kirjoittelen etäisänä näitä tekstejäni. Tuon termin tyhjyydestä minulle olenkin kertonut jo aiemmin, joten ei siitä sen enempää.

Ehkä nykytilanne olisi ollut vältettävissä jos olisin panostanut enemmän parisuhteeseen. Ehkä olisin voinut olla vähemmän isä, enemmän puoliso. Ehkä sitä ja ehkä tätä.

Vuosi sitten alkoi kuitenkin aika, joka hitsasi minut ja tyttäreni lopullisesti yhteen. Neiti on synnytyslaitokselta asti ollut isin tyttö, mutta isivuoteni tiivisti tuota sidettä entisestään.

Loppujen lopuksi olen tänään onnellinen mies, kuten vuosi takaperinkin. Takanamme on huikea isiviikko ja muutaman päivän kuluttua näemme taas ja seikkailut jatkuvat.

Täsmälleen kuten vuosi sitten, meillä on edessämme loputtomia seikkailuita. Ja täsmälleen kuten vuosi sitten, minä olen isä. Ylpeä sellainen.

5 kommenttia:

  1. Lapset vievät niin totaalisen mennessään, että helposti se parisuhde unohtuu. Kieltämättä kyllä itselläkin nyt vauvavuoden aikana parisuhteen hoitaminen jäänyt turhankin huonolle tolalle.. :/

    VastaaPoista
  2. Arki pienten lasten kanssa koettelee varmasti jokaista parisuhdetta, enemmän tai vähemmän. Jälkeenpäin on ehkä helpompi huomata ne parisuhteen kompastuskivet kuin keskelle hektistä arkea. Teillä tuntuu olevan tyttäresi kanssa lämmin ja vahva suhde, joka varmasti kantaa ja antaa voimaa.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Joskus tuntuu ettei kaikkia asioita näe, kun on niin lähellä niitä. Onneksi näit aina tärkeimmän, tyttäresi

    VastaaPoista
  5. Lapsiperhe-arki voi olla tosissaan raskas ja saattaa kaataa vahvemmankin parisuhteen. Sitä jopa unohtaa parisuhteen. Mutta suhteesi tyttäreesi vaikuttaa niin ihanalle <3

    VastaaPoista