UA-119504795-1

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Suuren suuri seikkailu päiväkodista kotiin


Lapsen maailma on kadehdittavan rikas ja värikylläinen. Arkisetkin asiat saavat taaperon silmin aivan uuden sävyn. Näin kävi tänään meidän päiväkotimatkalla, taas kerran.

Isityyppi osasi toki odottaa, mitä on tiedossa ja repussa olikin pakattuna runsaat eväät. Junamatka menikin rattoisasti eväitä napostellen ja maailman ihmeitä pohdiskellen.

Junasta noustua alkoikin suuri seikkailu. Reitti kotiin on tuttu, olemmehan sen jo taivaltaneet lukemattomia kertoja. Mutta Tähystäjäprinsessan silmin tämäkin reissu oli suuri, jännittävä seikkailu.

Matkaa taitettiin kävellen ja juosten. Välillä neiti matkusti isin sylissä tai keikkui harteilla. Mielenkiintoista nähtävää ja tutkittavaa riitti jokaisen kulman takana.

Mihinkään ei ollut kiire, evästä oli riittävästi ja päällä keliin sopivat vaatteet. Niinpä en rajannut pienen tutkimusmatkailijan touhuja vaan keskityin varmistamaan turvallisuuden.

Luonnollisesti osallistuin neidin tutkimuksiin, kuten niin monesti ennenkin.

Matkalle mahtui lukematon määrä pienen ihmisen kysymyksiä


Yhdessä pohdimme, kulkevatko junat raiteilla ja autot tiellä. Toimintatavat liikennevaloissa käytiin läpi monta kertaa. Tien liukkautta ja sen vaatimaa varovaisuutta arvioitiin noin minuutin välein.

Taaperolle ympäröivä maailma on suuri ja ihastuttava paikka täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia ilmiöitä.


Onko tässä isi liukasta? Oletko sinä isi varovainen?

Isänä minulla oli tälläkin matkalla suuri kunnia osallistua tuohon ihmettelyyn. Yhdessä rupatellen matkakin taittui mukavasti ja saimme vastaantulijoiden kasvoille nostettua monet hymyt.

Tässäkin lapset ovat ilmiömäisen taitavia. Tuskin kukaan pystyy seuraamaan tuota ihmettelyä ja loputonta puheen tulvaa naama näkkärillä.

Toki vastaantulijat olivat osa ihmettelyä. Pitihän pienen neidin tarkoin pohtia, mihin kukakin kulkija oli matkalla.

Aikuiselle lumikasat ovat lumikasoja, taaperolle loputon leikin aarreaitta


Jokainen matkallemme osunut penkka ja pientare piti tutkia. Osassa kiipeiltiin, joistain tuli liukumäkiä ja muutamia piti yrittää siirtää. Puuhaa ja riemua riitti.

Tiesittekö muuten, että traktorin kauha muovaa lumikasan äärettömän jännästi? En minäkään siihen aiemmin ole kiinnittänyt huomiota. Kiitos tyttäreni, katson noita muodostelmia jatkossa aivan uudella silmällä.

Ihmetystä aiheutti myös lämpötilan vaihteluiden aiheuttama muutos lumen muotoon ja koostumukseen. Osassa paikoissa oli jäätä, toisissa taas pehmyttä lunta. Äärimmäisen mielenkiintoista.

Reitillemme osuu myös suurehkon tien ylittävä kävelysilta. Molemmilla puolilla näkyy tietä hallinnoivat liikennevalot. Ne aiheuttavat tyttäressäni suunnattoman kysymysten tulvan. Joka kerta sillan ylittäessämme.

Lopulta olimme aivan kotinurkilla. Viimeinen ylämäki on aina jännä paikka. Se pitää kiivetä ylös ja juosta takaisin alas. Seuraava kierros alas pyllymäkeä.

Lopulta kiipesimme viimeistä kertaa. Luonnollisesti takaperin.

Kotiovelle saapui lopulta kaksi hyväntuulista kulkijaa. Joku saattaa pitää näitä arkisia matkoja puuduttavana velvoitteena. Meille ne ovat yhteisiä seikkailuita, isän ja tyttären laatuaikaa.


Lisää kuvia tästä seikkailusta löydät Isivuoden instagramista

4 kommenttia:

  1. Maailma on ihmeitä täynnä pienelle lapselle :)

    VastaaPoista
  2. Meidän ei koskaan pitäisi menettää tätä "lapsen kykyä" nähdä ja havainnoida maailmaa. Jokainen lumikasa on oikeasti erilainen kun sitä katsoo tarkasti. Välillä on hyvä kulkea vaikka takaperin nähdäkseen enemmän ja vähentääkseen kiirettä. Ihana seikkailu teillä ja varmasti Tähystäjäprinsessa sai paljon pohdittavaa.

    VastaaPoista
  3. Kun voisikin useammin nähdä maailmaa lapsen silmin.

    VastaaPoista
  4. Mä en koskaan lakkaa kadehtimasta sitä lapsen tapaa katsoa maailmaa, pienetkin arkiset asiat saa aikaan suurta iloa ja ihmetystä :)

    VastaaPoista