UA-119504795-1

tiistai 19. helmikuuta 2019

Isityypin ja Tähystäjäprinsessan keittiössä



Tähystäjäprinsessa on varsin vauhdikas neiti. Suuri vauhti tarkoittaa suurta energiankulutusta. Niinpä ruoka maistuu mainiosti tuolle pikku prinsessalle.

Ruokailuvälineitä neiti osaa jo käyttää mallikkaasti. Toki jotkut herkut maistuvat paremmin sormin syötynä, mutta lämmin ruoka nautitaan jo asianmukaisesti lusikalla tai haarukalla.

Helpotusta arkeen tuo se, että neiti syö hyvällä halulla samoja ruokia Isityypin kanssa. Ruokapöytään käydäänkin kotona aina yhdessä ja ruokailu on yhteinen, mukava hetki arjessa.

Ruokailua helpottaa sekin, että mitään allergioita tytöllä ei ole. Ruoanlaitto on myös helppoa, kun rajoitteita ei ole.

Isityypin esimerkistä on myös apua. Ruoka maistuu yhdessä isin kanssa ja pöytätavatkin alkavat tarttua esimerkin avulla. Neiti oppii, että ruokapöytään rauhoitutaan ja leikit kuuluvat muualle.

Rohkeutta uusien ruokien maistamiseen lisää, kun neiti näkee isin syövän samaa apetta hyvällä halulla. Tähystäjäprinsessa ei juuri nyrpistele vaan pistelee lähes poikkeuksetta ruokansa hyvällä halulla.

Tyttö myös auttaa mieluusti kokkailussa. Ruuanlaitto onkin oikein mukavaa yhteistä puuhaa ennen varsinaista ruokailua.

Toki neidillä on omat herkkuruokansa


Isityypin tavoin neiti on suuri pastan ystävä. Ja luonnollisesti myös ketsupin. Pestopasta on tällä hetkellä lemppreiden listan kärkipaikalla.

Muutkin pastat maistuvat hyvällä halulla, etenkin kun annokset kuorrutetaan asianmukaisesti parmesaanilla.

Aamupuuro katoaa lautaselta vauhdikkaasti ja monesti iltapalallakin tarjotaan puuroa. Ylijääneistä puuroista leipoo helposti rieskoja, jotka myös ovat mieluista naposteltavaa.

Uunissa valmistuneet ranskalaiset ovat suurta herkkua. Isityypin yllätykseksi myös uunijuurekset maistuvat yhtä reippaasti.

Salaattiin neiti vielä suhtautuu melko epäilevästi. Tomaatti, kurkku ja avokado maistuvat, muut tuoreet jäävät lautasen reunalle.

Joka aterialla kuitenkin laitan salaattia ja vihanneksia tarjolle. Pikkuhiljaa nekin varmasti alkavat maistua.

Retkieväät maistuvat edelleen ylivoimaisesti parhaiten

Eväslaukun sisällöstä neiti ei ole niin kovin tarkka. Kaikki syödään aina viimeistä murua myöden, hyvällä halulla.

Suuren suurta herkkua on kaikki retkikeittimellä tai grillissä valmistettu ruoka. Nuudelit ovat retkikeittiöstä päässeet myös kotiolojen ruokalistalle. Näillä onkin nopeasti valmistuvina pelastettu monta kiireistä ruokailua.

Innolla jo odotamme kesää. Ulkoruokailut grilliherkkuineen ja mieleenpainuvat retkiruokailut odottavat meitä.

Ruokapöydässä nuo tulevat retket herkkuineen ovatkin yleinen puheenaihe. Tietääpä neiti myös millilleen mistä löytyy trangia ja muut retkikeittiön varusteet.

Syömään pakottaminen ei kuulu meidän keittiöön


Lapsi ei kuole nälkään täyden lautasen äärelle. Jos ruoka ei syystä tai toisesta maistu, ei sitä tarvitse syödä. Käytäntönä on, että kaikkea maistetaan, mutta mitään ei ole pakko syödä.

Ruokalajeja on tarjolla kullakin aterialla yksi. En lähde leikkiin, jossa lapselle tarjotaan loputon määrä vaihtoehtoja. Jälkiruuan edellytys on, että suurin osa oikeasta ruuasta syödään.

Hyvien ruokatapojen mukaisesti pöydästä ei nousta ennen ruokailun päättymistä. Nykyään neiti jo malttaakin hienosti istua pöydän ääressä.

Ruualla leikkiminen ja muu temppuilu eivät kuulu meidän ruokapöytään. Mikäli homma ei pysy lainkaan hanskassa päättyy ruokailu.

Valtaosin ruokailumme sujuvat ongelmitta ja mukavan tunnelman vallitessa. Toki joskus neiti koettelee omaa tahtoaan, mutta nuo kerrat ovat harvinaisia Isityypin ja Tähystäjäprinsessan keittiössä.

Millaisia ruokatapoja ja herkkuruokia teidän perheessä on? Kansikuvan hampurilainen on valmistettu mainion Vegeboksin antimista, mutta siitä lisää vähän myöhemmin.


4 kommenttia:

  1. pakko kommentoida ja nostaa hattua bloggaavalle ISÄLLE! <3 :)

    VastaaPoista
  2. Meillä on hyvin samantapaiset ruokailuun kuuluvat käytöstavat.

    VastaaPoista
  3. Teidän ruokahetken kuulostaa juuri siltä, miltä pitääkin. Samaan pyritään meilläkin. Oma hasteensa on siinä, että kaksi meidän lapsista on todella nirsoja.

    VastaaPoista
  4. Hyviä pointteja ruokailuun liittyvistä tavoista. 👍🏻🙌🏼

    VastaaPoista