UA-119504795-1

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Mitä aamulenkit opettivat vanhemmuudesta


Herätyskello soittaa armotonta säveltään, enkä pääse pakoon vaikka yritän kaivautua syvemmälle sänkyyni. Lopulta on pakko taipua kellon tahtoon ja nousta.

Rutiini on jo vuosien takaa tuttu, ylös, vaatteet päälle, lenkkarit jalkaan ja ulos ovesta. Aamulenkki odottaa juoksijaansa ja tiedän että lenkin väliin jättäminen tai edes lykkääminen ei ole vaihtoehto.

’Rutiinit ja kurinalaisuus ovat voittamisen resepti’ kaikuvat valmentajani sanat mielessä kun pusken ovesta ulos pimeään, koleaan ja märkään syysaamuun. Samaan aikaan mukavuudenhalu ja terve järki ihmettelevät miksen vain palaa lämpöiseen sänkyyni.

Pakotan eilisillan treeneistä väsyneet jalat liikkeelle, ensin kävelyyn ja hiljalleen hitaaseen hölkkään. Jokainen askel on painava ja kivulias, kasvoja piiskaava sade saa kehon hytisemään kylmästä.

Pimeässä varhaisaamussa, sateen keskellä ravaaminen tuntuu älyttömältä ja hetken kyseenalaistan koko puuhan järkevyyden. Voisihan tämänkin ajan fiksumminkin käyttää.

Sekunnin murto-osassa mieleeni välähtää ajatus: ’jossain joku tuleva vastustajani treenaa juuri nyt ollakseen parempi kuin minä’ Tuo ajatus riittää motivaatioksi ja pakotan itseni reippaaseen hölkkävauhtiin.

”Hetkittäin vihasin joka askelta, mutta koskaan en jättänyt noita askeleita ottamatta”


Nautinnollista juoksun hurmaa ei tänä aamuna ole tarjolla. Lenkki on puhtaasti taistelu olosuhteita ja väsymystä vastaan ja askeleita siivittää vain tieto edessä odottavasta päätepisteestä.

Märät kengät, väsyneet jalat ja tukkoisena jähmeästi toimiva keho eivät vähennä epämukavuutta. Mutta jossain syvällä sisällä kumpuaa ylpeys, täällä minä teen aamulenkkiäni silloinkin, kun muut jättävät väliin.

Tuntia myöhemmin, palatessani lenkiltä olo on huomattavasti parempi ja mieli kirkas. Tiedän edenneeni taas pienen askeleen kohti unelmiani ja tavoitteitani. Tänäkin aamuna tahdonvoimani oli riittävän luja ja lenkki on nyt juostu. Pieni voitto matkalla kohti suurempia.

Nyrkkeilyvuosinani nuo varhaisaamujen lenkit tulivat tutuiksi. Harvoin ne olivat mukavia, mutta jokainen harjoitusohjelmaan kirjattu lenkki tuli juostua. Hetkittäin vihasin jokaista askelta mutta koskaan en jättänyt noita askeleita ottamatta.

Aluksi pidin valmentajaani sadistina kun hän vaati lenkkien juoksemista kukonlaulun aikaan. Vuosien saatossa löysin opetuksen tuon metodin pohjalla. Ryhdyinpä lopulta heräämään vielä tunnin vaadittua aikaisemmin noille lenkeille ja opin tuntemaan ylpeyttä jokaisesta juostusta aamulenkistä.

” epämukavuutta pitää sietää jos aikoo saada aikaan jotakin merkittävää ”


Tärkeimpänä asiana aamulenkit opettivat sitoutumista. Jos jotakin haluaa saavuttaa, pitää olla valmis tekemään tarvittava työ. Oikotiet kunniaan, menestykseen ja onneen ovat vain markkinamiesten huijaus. Saavutukset vaativat työtä, aina.

Aamulenkit pakottivat poistumaan mukavuusalueelta, menemään sinne, missä isot asiat tapahtuvat. Elämä ei läheskään aina ole mukavaa, epämukavuutta pitää sietää, jos aikoo saada aikaan jotakin merkittävää.

Myös ylpeys ja itsetunto kasvoivat samaa tahtia peruskunnon kohoamisen kanssa. Tieto siitä, että on tehnyt jotain, mitä muut eivät ole valmiita tekemään lisäsi kummasti itsevarmuutta ja luottoa omiin kykyihin.

Aamulenkkien opit ovat olleet isyydessäni kullanarvoisia, sekä filosofisena opinkappaleena, että aivan konkretiassa. Vanhempana kun ei voi mennä sieltä, missä aita on matalin.

Vanhemmuus on monessa kohtaa kuin nuo syksyiset aamulenkit. Ei läheskään aina mukavaa tai helppoa mutta lopulta kuitenkin äärimmäisen palkitsevaa ja suuren ylpeyden aihe.


3 kommenttia:

  1. Itsekin olen yrittänyt muistaa tuon ettei vanhempana voi mennä sieltä missä aita on matalin. Yksi hyvä esimerkki siivous, jossa neiti on niiin mielellään avuksi, mutta hidastaa puuhaa. Koska harvoin kuitenkaan oikeasti siivotessakaan on kiire niin annan hänen rauhassa avustaa touhuissa :)

    VastaaPoista
  2. Muistan tuon ajan kun tuota oli mahdollista tehdä, nyt lasten koulut vie aikaa ja tietenkin meidän aikuisten työt, että aamulenkeille ei yhdessä päästä...Tosin Krkaovassa oltiin aamulenkeillä :D

    VastaaPoista
  3. En aamulenkkeile, tunnistan silti ajatukset :)

    VastaaPoista