Tavallista urheilukenttää ei aivan heti mielletä leikkipuistoksi tai -paikaksi. Mutta kuten tutkimusmatkamme osoitti, täälläkin lapsi viihtyy ja keksii puuhaa.
Olen ennenkin paljon kirjoittanut siitä, miten paljon rikkaampi ja värikylläisempi lapsen maailma on. Jälleen kerran sain Tähystäjäprinsessalta oppitunnin tästä seikasta, kouriintuntuvan, hikisen ja riemukkaan oppitunnin.
Isityyppi ehti pohtia tuleeko tästä reissusta Tähystäjäprinsessalle tylsä ja oli varautunut siirtymään tarvittaessa läheiseen leikkipuistoon. No, ei tarvinnut siirtyä, eikä ollut tylsää. Hiki kyllä tuli pientä pallosalamaa seuratessa.
Isin pieni prinsessa oli kentällä heti kuin kotonaan, touhua ja tekemistä riitti ja hyväntuulinen uteliaisuus leimasi kaikkea tekemistä.
Suuren urheilujuhlan tuntuakin oli ilmassa, kun Tähystäjäprinsessa suurella innolla tutki ja kokeili kaikkea näkemäänsä. Pari tuntia vierähti yhdessä hujauksessa ja kotiinpäin, metsäreittiä tietenkin, lähti hyväntuulinen parivaljakko.
”Aitajuoksu, kuulantyöntö ja pituushyppy kuuluivat retken lajivalikoimaan”
Juoksurata herätti Tähystäjäprinsessassa välittömän, spontaanin riemun. Punaista tartania kiersimmekin lukemattomia kierroksia mitä moninaisimmilla askellajeilla.
Lempileikiksi muodostui lähtöviivojen metsästäminen ja tietysti niiltä juoksuun lähtö. ” Tässä on isi lähtöviiva” kuuluukin tomeralla äänellä kymmeniä kertoja.
Pituushyppypaikka pääsi myös suosikkien listalle. Iso kasa hiekkaa, jossa temmeltää on varmasti lapselle kuin lapselle vastustamaton.
 |
| Juoksun hurmaa tartanilla |
 |
| Paikoilla, valmiit, HEP! |
 |
| Myös aitajuoksua treenattiin |
Pituushyppyäkin tietysti harjoiteltiin. Ennen suoritusta piti tietysti kiristää ponnari, aivan kuten neidin televisiossa näkemät oikeat urheilijatytöt.
Kuulantyöntöpaikalla nähtiin konkreettisesti ero aikuisen ja lapsen maailman välillä. Isityypin silmissä oli urheilun suorituspiste, mutta lapsen mielikuvituksella olin hetkessä keskellä vilkkaan hevostallin hulinaa.
Tokihan me kuulantyöntöäkin kokeiltiin, kumpikin omalla tyylillämme. Tulokset tietysti mitattiin asiaankuuluvalla huolellisuudella ja lopuksi välineet palautettiin omille paikoilleen, ennen seuraavia puuhia.
” Taas opittiin, että ei ne loputtomat lelut ja tavarat vaan aito läsnäolo ja heittäytyminen”
Lelun lelua ei meillä ollut mukana, eväät, juomapullo ja Tähystäjäprinsessan vilkas mielikuvitus kylläkin. Ja näillä välineillä saimme aikaan huikeita yhteisiä elämyksiä ja roppakaupalla leikkejäkin.
Urheilukentän katsomot ja kenttää reunustava pururata luonnollisesti tutkittiin myös tarkoin. Perinteisen selostamon paikalla ollut katos pääsi myös mukaan leikkeihin.
Isityypin tehtäväksi jäi olla poliisiheppa, jota pieni neiti ihailtavalla tomeruudella käskytti. Lopulta laukkasimme vikuriponeina ympäri kenttää ja hiljalleen siirryimme maastoratsastukselle kotia kohti.
Muistoihin tästä aamupäivästä jäi upeita yhteisiä hetkiä ja myös tärkeä opetus.
Ei ne loputtomat lelut ja tavarat vaan läsnäolo ja heittäytyminen ovat vanhemmuuden kulmakivi!
Facebookista ja instagramista löydät lisää kuvia ja videoita tämän seikkailun vauhdista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti