UA-119504795-1

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Isivuoden tutkimusmatka leikkipuistoihin. Leikkipuisto Nurkka


Tällä kertaa suuntana oli Puistolassa sijaitseva Leikkipuisto Nurkka. Heti perille päästyämme,neiti bongasi uima-altaan. Yhdessä hujauksessa tytöllä oli vesileikit käynnissä.

Onneksi on kuivat vaatteet mukana, ehti Isityyppi tuumia. Niitä ei kuitenkaan tarvittu. Edes mukana olleet uimavaatteet eivät päässeet tositoimiin.

Leikkipuisto Nurkka on iso. Todella iso. Tekemistä ja nähtävää on paljon. Niin paljon, ettei tyttäreni meinannut saada mistään tekemisestä kiinni.

Täällä oli myös väkeä aiempia puistoja selvästi enemmän. Viereisen päiväkodin lapsia tuli vielä joukkoon mukaan. Näin suuri lapsimäärä oli Tähystäjäprinsessalle uusi kokemus.

Neidillä oli vaikeuksia päästä tekemisessä alkuun, isin syliin kavuttiin tuon tuostakin ja monesta leikkipaikasta tyttö vetäytyi syrjemmälle, muista lapsista hämmentyneenä.


Pienten alkuvaikeuksien jälkeen kaivuri sai leikit käyntiin.


Selvästi uteliain silmin tyttö kuitenkin tarkkaili ympäristöä ja kavereiden telmimistä. Lopulta neiti bongasi aina yhtä mieluisan hiekkalaatikon.

Hiekkalaatikolla oli hienon hieno kaivuri. Se riitti tyttärelleni tutun vauhdin palaamiseen. Härrkä! Kajautti tyttö iloisesti ja ryhtyi maansiirtohommiin.

Niin, Pipsa Possu on käytännössä ainoa piirretty, jota tyttö joskus katsoo. Herra Härkä on hahmoista usein raskaissa töissä.

Niinpä neidin aukottomalla logiikalla kaikki panssarivaunua pienemmät työkoneet kuuluvat tuolle sarvipäälle.

Puhekin on lähtenyt liikkeelle mallikkaasti. Nyt jo hankalatkin sanat, kuten härkä ja harakka taipuvat sujuvasti.

Tällä hetkellä mikään ei voita keinuja ja liukumäkiä.


Niitä nähtyään, ei neiti ollut enää kiinnostunut hiekkakakuista. Isityypin yllätykseksi tyttö suuntasi puiston pienten puolelle touhuamaan.

Syykin selvisi nopeasti. Sieltä nuo neidin lempivälineet löytyivät rinnakkain. Sieltä löytyi myös puiston hiljaisin nurkka.

Puiston suuri väkimäärä oli tytölle pelottavaa. Näppärästi neiti kuitenkin ratkoi ongelman ja jatkoi tyytyväisenä leikkejään. Pienten puolelta oli myös hyvä näkyvyys kaikkeen touhuun ja tohinaan.

Uteliaisuus isompien lasten puuhiin oli kova. Rohkeus ei kuitenkaan vielä antanut periksi mennä mukaan. Ehkäpä tänä arastelu laantuu näiden puistoretkien myötä.

Keinut, liukumäki ja keinuhepat kuitenkin kirvoittivat tytön tuttuun hurjapäiseen menoon.


Keinuissa neiti löysi ja tyypillisen vauhtinsa. 


Nupit kääntyivät lopullisesti kaakkoon, kun isityyppi ilmoitti, että kohta päästään tanssimaan. Tässä puistossa oli tarjolla tanssipaja, ihka oikean tanssiopettajan johdolla.

Jorailua rakastava tyttäreni ryntäsi innolla kohti pelipaikkaa. Isityyppikin odotti mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. Olihan tämä ohjelmanumero iloinen yllätys. On ihailtavaa, miten paljon Helsingissä panostetaan tähän puistotoimintaan.

Nopeatempoiselle tyttärelleni tanssitunnin alkuunpääsyssä kesti liian kauan. Ope ei ollut ehtinyt aloituspuheessaan edes puoliväliin, kun neiti löysi jo parempaa tekemistä. Trampoliineja, kolme kappaletta. Aivan tyhjillään, pomppijoita odottamassa.

Tanssiopelle ensi kertaan vinkiksi; pienten lasten kanssa kaikki pitkät odotukset ovat myrkkyä. Perusteellisten avauspuheiden sijalle toimintaa.

Trampoliinilta tyttö säntäsi sisätiloihin, kun tanssihommissa ei vieläkään oltu päästy alkuun. Ja siellähän se oli. Puuhevonen, iso puuhevonen!


Alun arastelun jälkeen tyttö laittoi ranttaliksi, tuttuun tyyliinsä.


Isityyppi tiesi jo, mitä tuleman pitää. Tuon hepan ihastelu ei tule loppumaan, vaikka mikä olisi. Eikä minulla ollut aikomustakaan pakottaa lastani mukaan hiljalleen alkuun pääsevälle tanssitunnille. Tyttöä varten täällä oltiin.

Lopulta väsymys alkoi selvästi painaa pientä Tähystäjäprinsessaa. Niinpä suuntasimme eväiden kautta kotimatkalle.

Alunperin olin ajatellut, että syömme puistossa tarjottavan lounaan. Sen alkuun oli kuitenkin vielä liki puolitoista tuntia.

Päätin, että en vaadi tyttöä sinnittelemään väkisin hereillä, keskellä hulinaa. Niinpä välipalan jälkeen tyttö pääsi kärryyn ja lähdimme kotia kohti. Lounas syötäisiin kotona.

Sinnikäs neiti pysyi kotimatkan hereillä ja kotona ruoka maistui nälkäiselle tutkimusmatkailijalle. Ruokapöydässä käytiin vielä läpi retken merkittävimmät hetket.

Puisto on todella iso ja tarjoaa monipuolista tekemistä.


Vaikka tanssimaan emme menneetkään oli hieno huomata, mitä mahdollisuuksia Helsinki tarjoaa. Tuokin tunti oli maksuton ja avoin kaikille.

Tässä puistossa riitti muutenkin tekemistä. Monenlaista puuhaa oli tarjolla, uima-altaineen päivineen. Puisto levittäytyy niin laajalle alueelle, että isosta väkimäärästä huolimatta tilaa riitti.

Monien hiljaisten puistojen jälkeen oli ilo huomata, että leikkipuistoille riittää käyttäjiä. Pienestä arastelusta huolimatta tyttökin sai lopulta juonesta kiinni. Kivat leikit saatiin aikaan.




Pakko myöntää, että meille sopivat aavistuksen pienemmät ihmisryppäät. Se ei kuitenkaan poista sitä, että Leikkipuisto Nurkka on hieno puisto.

Täällä riittää puuhaa ja tilaa kaikille. Erityisen hienoa oli taas huomata henkilökunnan innostus ja reipas ote työhönsä.

Isityypin riemuksi tarjolla oli kahvia meille vanhemmille. Pieni juttu, mutta kertoo työntekijöiden motivaatiosta saada väki viihtymään.

Meillä on taas uusiakin suunnitelmia seikkailuihin.


Seuraavaksi lähdemme täydentämään viime viikolla kesken jääneen Leikkipuisto Linnunradan tutkimisen.

Ensi viikolla on tuttuun tapaan ohjelmassa uusi, teidän ehdotuksistanne valittu puisto.

Nyt olemme ehtineet käydä jo seitsemässä puistossa ja monta kivaa kohdetta on vielä tutkimatta.
tähän asti vieraillut puistot ovat:

Kuntopuisto
Pallopuisto
Lähdepuisto
Kurranummi
Tapuli
Linnunrata

Tämän artikkelisarjan rinnalle aloitamme toisenkin tutkimusmatkan. Teemana on Pääkaupunkiseudun retkikohteet lapsiperheille. Tästä aiheesta lisää ensi viikolla, kun rynnistämme Fallkullan kotieläintilalle.

Tuohon uuteen artikkelisarjaan otamme myös toiveita vastaan. Mihin te haluaisitte meidän lähtevän tutkimusmatkalle?


14 kommenttia:

  1. Ihanasti tekemistä tarjolla tuossa esittelemässäsi puistossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hieno puisto. Vielä kun tyttö rohkaistuu muiden lasten seassa ja kanssa leikkimään, niin tänne mennään vielä monesti.

      Poista
  2. Kiitos vinkistä ja noista postauksen loppuun linkatuista muistapuistopostauksista :) Vaikkakin itselläni on jo aika paljon isommat ipanat, niin puistohommat uppoaa aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että vinkit auttavat.

      Puistoissa tuntuu viihtyvän kaikki lapset, vauvoista koululaisiin :)

      Poista
  3. Tämä puisto voisi olla ihan meidän näköinen paikka. Tykätään, kun on paljon vilskettä. Mahtavaa, että siellä järjestetään näin kesäaikaan(kin) kaikkea kivaa :)

    https://lifewithhannamari.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tyttö oli näin suuressa vilkeessä mukana. Uskon, että oppii tykkäämään, kunhan saa kokemusta.

      Helsingissä on upeasti panostettu tähän puistotoimintaan.

      Poista
  4. Mä aina kammoan noita altaita puistoissa. Ehkä joku haamu lapsuudesta. 😭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä itseäkin vähän jännitti, mutta tällä kertaa tyttö tyytyi lotraamaan vaan altaan reunalta.

      Poista
  5. Ompa mahtavaa tuo ohjattu puistotoiminta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa panostusta kaupungilta ja puiston henkilökunnalta.

      Poista
  6. Mukava ja vaihteeksi kivan erilainen arvio!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  7. Voi ihana tollanen tanssipaja!! �� Se laji kun ei tunnu katsovan ikää lainkaan - kaikenikäiset osaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tyttö rakastaa tanssimista. Heti kun kuuluu musiikkia, lähtee jorailu käyntiin.

      Poista