UA-119504795-1

tiistai 24. maaliskuuta 2020

Mitä kuuluu, Isivuosi - blogi?



Blogi on viettänyt hiljaiseloa nyt runsaat kaksi kuukautta. Blogi on kyllä ollut mielen päällä, mutta postauksia en tietoisesti ole tehnyt. Olen pohtinut, mihin suuntaan haluan blogiani viedä, haluanko enää ylipäätään blogata.

Isivuosi blogi sai alkunsa hivenen yli kaksi vuotta sitten jäädessäni koti-isäksi. Lukijat tottuivat siihen, miten hehkutan koti-isyyden onnea ja isyyden mahtavuutta.

Edelleen isyys on kovin juttu ikinä, mutta nykyisessä elämäntilanteessa nuo kahden vuoden takaiset ajat tuntuvat todella kaukaisilta. Koti-isyyden kiireettömyys ja mittaamaton onnen tunne tuntuvat kaukaiselta unelta.

Onnellinen minä olen edelleen, asiat ovat hyvin ja monella elämän saralla mennään hurjalla vauhdilla hyvään suuntaan. Mutta blogin alkuajoista on tultu todella kauas.

Koti-isävuosi jäi taakse ja loppuvuoden ikävistä käänteistä huolimatta saldo jäi vahvasti plussan puolelle.

Jäi myös vahva kaipuu noihin vapaisiin, leikin ja riemun täyttämiin päiviin yhdessä tyttäreni kanssa. Koti-isyyden päätyttyä blogi jäi elämään, edelleen vahvasti isyyttä pohtivana.

Tällä hetkellä tunnen sekä elämäntilanteen suhteen, että ihmisenä, myös isänä olevani todella kaukana blogin alkuajoista. Paljon olen pohtinut, haluanko jatkaa blogia, ainakaan tässä muodossa.

Kirjoittaminen on iso osa minua ja elämääni. Jatkossakin, yhä kiihtyvällä vauhdilla siis puran tuntojani ja ajatuksiani tekstiksi, eläähän kuitenkin vahvana halu elättää tällä itseni.

“ jatkan siis edelleen blogia, mutta ehkä joissain kohdissa eri tyylisenä “


Myös suuri haave paluusta koti-isäksi mietityttää, onko se sittenkään oikea haave. Kun katson päiväkodissa hymy korvissa telmivää tytärtäni, nousee mieleen väistämättä ajatus, onko tuo haave enemmän minun kuin tyttäreni.

Kun tavoite työskentelystä kotoa käsin toteutuu, on mahdollisuus etsiä tässäkin asiassa tyttärelleni paras mahdollinen vaihtoehto.

Pääsen tuossa kohtaa tarjoamaan valinnan mahdollisuuden pienelle prinsessalleni. Voimme pitää sopivassa suhteessa kotipäiviä ja päiväkotipäiviä, pääsemme poimimaan maamme laadukkaasta varhaiskasvatuksesta rusinat pullasta.

Mutta entä se tässä kohtaa suurin kysymys, jatkaako blogia vai ei?

Nautin kirjoittamisesta ja jos haluan tällä elää, on tekstejä tuupattava maailmalle. Näihin molempiin blogi on oiva väylä. Blogi pitää minut liikkeellä ja toivottavasti kehittää kirjoittajana.

“ Mihin tie vie, ei aavistustakaan, mutta ainakin toistaiseksi Isivuosi-blogi jatkaa taivaltaan“


Blogi myös tarjoaa mukavan väylän tällaiseen omien ajatusten purkamiseen ja jäsentelyyn. Jatkan siis edelleen blogia mutta ehkä joissain kohdissa eri tyylisenä.

Entistä enemmän on tarjolla tällaista isityypin tajunnanvirtaa ja pohdintaa, sekä tietysti tilannepäivityksiä suurten unelmieni etenemisestä.

Mihin tie vie, ei aavistustakaan, mutta ainakin toistaiseksi Isivuosi-blogi jatkaa taivaltaan. Aihepiirin laajentamiseksi ja itseäni kehittääkseni laitoin tulille toisenkin blogin, englanniksi. Käykääpä kurkkaamassa.

Suuret tavoitteeni tuntuvat kaukaisilta, eikä minulla juuri nyt ole tiedossa keinojakaan niiden toteuttamiseksi. Mutta taustalla jyskyttää eräs suuri, kuulemani viisaus.

“ You just need to know, where you want to go. You don't have to know how to get there”

5 kommenttia:

  1. Toivottavasti jatkat blogia jatkossakin, vaikkapa aihepiiriä laajentaen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi jatkuu kyllä, aiheista otetaan toiveita vastaan :)

      Poista
  2. Vaikka koti-isyys päättyy, niin isyys jatkuu. Lapsi kasvaa ja tulee erilaiset jutut. Blogia on tältä osin hyvin helppokin jatkaa.

    VastaaPoista
  3. Kyllä blogille aina löytyy aiheita, jos haluaa kirjoittaa! Kirjoita niistä aiheista mistä tykkäät!

    VastaaPoista
  4. Jatka ihmeessä kirjoittelua. Itselläni ollut myös jossakin kohdin pohdinnan hetkiä blogin suhteen, mutta kuten sanoit, blogi on hyvä väylä ajatusten purkamiseen. :)

    VastaaPoista