UA-119504795-1

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Isyys muutti koko minun maailmani


Eräs kaunis maanantai muutti minun maailmani. Rehellisyyden nimissä en tiedä, oliko se päivä kaunis, synnytyssalin ikkunoista kun en tullut säätä ihailleeksi.

Tyttäreni syntymä mullisti minun maailmani, hyvällä tavalla. Alusta asti isyys tuntui juhlavalta ja koin suurta ylpeyttä pienestä tyttärestäni ja isyydestäni. Tuo tunne on näiden kohta kolmen vuoden aikana vain vahvistunut.

Jo odotusaikana isyys tuntui suurelta asialta, mutta vasta pienenpienen ihmistaimen syliin saatuani tiedostin, miten valtavasta asiasta oli kyse.

Leikkasin napanuoran ja kylvetin tyttäreni. Molemmat ainutkertaisia tapahtumia elämässä, mutta eivät minulle kuitenkaan järisyttäviä.

Paljon suurempi asia minulle oli ensimmäisen vaipan vaihtaminen, parin tunnin ikäiselle tyttärelleni. Tuo oli myös ensimmäinen hetkemme kahden, pelostani ja epävarmuudestani huolimatta upea hetki.

Tovi vaipanvaihdon jälkeen itkevä nyytti rauhoittui syliini, sulki silmänsä ja nukahti. Suurin luottamuksenosoitus, mitä olen koskaan saanut. Jo synnytyslaitoksella noita nukutushetkiä kertyi monta. Jokaisen muistan ja jokainen on yhtä merkityksellinen.

Vielä tänäänkin nuo nukahtamisen hetket ovat minulle niitä suurimpia


Olen nukuttanut pienen tyttäreni satoja kertoja ja silti joka kerta on yhtä sykähdyttävä. Minulle isyys tiivistyy juuri noihin hetkiin.

Kaikilla aisteilla maailmaa ihmettelevä, utelias ja uhmaikäinen, joskus muuttuvassa maailmassa pelokaskin taapero kokee minun läsnäoloni niin turvalliseksi, että voi nukahtaa.

Siitä tässä vanhemmuudessa lopulta mielestäni on kyse, turvasta ja luottamuksesta. Minun tehtäväni isänä on olla lapseni luottamuksen arvoinen, olla turvana pienelle maailmaan tutustujalle.

Isyys on minun ensisijainen tehtäväni, tärkein tehtäväni koskaan. Kun tyttö nukahtaa syliini, koen vahvasti onnistuneeni, tehneeni hommani faijana hyvin.

Tyttäreni syntymä muutti kaikki elämäni prioriteetit


Tyttäreni etu ja hyvinvointi ovat minulle kaikessa etusijalla, mitä ikinä teenkin, mietin kaiken noiden kriteerien kautta. Kaikki muut tavoitteeni ovat toissijaisia, tärkeintä on olla joka päivä parempi isä.

Arjen aikataulut muotoutuvat nykyään tyttäreni tarpeiden mukaan ja yhteinen aikamme maksimoiden. Jos pitää valita illanvietto kavereiden kanssa tai yhteinen aika pienen prinsessani kanssa, valitsen aina isä-tytär ajan.

Ero ja ajautuminen etäisäksi on korostanut priorisointia tytär edellä. Käytännössä kaiken elämässäni mietin aina sen mukaan, mikä tytön kannalta on parasta. Minä olen alusta asti kokenut tämän luonnolliseksi tavaksi toimia.

Tulevaa kesälomaani suunnittelen täysin sen mukaan, että tyttärni saisi nauttia mahdollisimman pitkästä kesälomasta. Sama ajatusmaailma pätee minulla kaikkkiin elämäni valintoihin, asunnon valinnasta harrastuspaikkojen sijaintiin.

Ennen tyttäreni syntymää oli päätöksenteko aivan erilaista. Omat tavoitteeni ja suunnitelmani määräsivät sen, mitä ja milloin tein. Isänä teen valinnat toisin, enkä koe menettäväni yhtään mitään.

Tyttäreni on kallein aarteeni tässä maailmassa. Minusta on täysin luonnollista toimia kaikessa lapsen edun mukaan, minusta siitä vanhemmuudessa on kyse.

Isyys muutti koko elämäni. Muutos on ollut pelkästään positiivinen. isyyden myötä minun tehtäväni on kristallinkirkas. Kiitos pienen, upean tyttäreni minä tiedän täsmälleen, mitä minun pitää tässä maailmassa tehdä.




6 kommenttia:

  1. Omakin elämäni on mullistunut äitiyden ja tuon pienen pikkuprinsessan myötä aivan totaalisesti - hyvällä tavalla ehdottomasti <3

    VastaaPoista
  2. Hienosti kiteytetty koko vanhemmuus isyys sekä äitiys näihin sanoihin! :)

    VastaaPoista
  3. Näin se menee, että maailma muuttuu kun se lapsi astuu kuvioihin mukaan...

    VastaaPoista
  4. Niinhän se on, että lapsi menee kaiken edelle. Liikaa vain näkee vanhempia, jotka ovat itse jääneet uhmaikäisen tasolle. Kyllä se on viimeinen hetki kasvaa aikuiseksi, kun saa vastattavakseen pienen ihmistaimen.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, että elämän kiemuroista huolimatta tyttö menee aina ykköseksi. <3 Vanhemmuus on kyllä elämää mullistavaa!

    VastaaPoista
  6. Lapset ovat siunaus. Ne muuttavat elämää ja koen myös vanhemmuuteni elämäni tehtäväksi.

    VastaaPoista