UA-119504795-1

maanantai 31. joulukuuta 2018

Tähystäjäprinsessan hiihtotreenit ja suuret elämänopit.





Taas kerran saa isityyppi olla ällistyksestä mykkänä tuon pienen neidin edessä. Yllättävää ei ollut vain se, miten hyvin hiihto sujui, vaan myös se, millä vilpittömällä innolla ja avoimuudella uuden asian kimppuun rynnättiin. Tähystäjäprinsessan hiihtotreenit käyvät mainioksi opinkappaleeksi elämään ylipäätään.

Isovanhempien lahjapaketista paljastuneet sukset herättivät välittömän riemun. Sama riemu jatkui, kun sukset saatiin jalkaan, ensimmäistä kertaa elämässä.

Ensikohtaaminen johti väistämättömään lopputulokseen, välittömään kaatumiseen. Isityypin avulla neiti nousi ylös vain kaataakseen uudelleen. Lopulta tasapaino löytyi ja alkoi hutera eteneminen.

Neiti muksahteli tuon tuostakin ja nousi ylös aina yhtä innokkaana uuteen yritykseen. Yhtäkkiä mentiinkin jo pitkiä matkoja eteenpäin. Toki sukset ja sauvat olivat iloisessa sekamelskassa ja eteneminen muistutti hiihtoa vain välineiden osalta.

Lopulta tapahtui se, mitä sinnikkäällä yrittämisellä saadaan aikaan; matka alkoi taittua koko ajan varmenevin ottein. Hoippuvaa ja huteraa meno oli, mutta matka taittui, iloisen kikatuksen ja riemunkiljahdusten saattelemana.

Tästä me aikuiset voimme taas ottaa opiksemme.


Kun asioihin suhtautuu avoimin mielin, vailla ennakko-oletuksia, on lopputulos yleensä hyvä. Harmillisen usein meillä aikuisilla on tapana antaa asioille negatiivinen vire jo ennen yrittämistä.

Toisessa ääripäässä on yltiöpäinen, jopa teennäinen positiivisuus, joka sekään ei kanna pitkälle. Rikkaruohot eivät kitkemättä katoa.

Hiihdossa Tähystäjäprinsessa löysi heti kultaisen keskitien. Suurella innolla, iloisena uusista kokemuksista matkaan. Pikku muksahduksiin suhtauduttiin hauskoina kommelluksina matkan varrella. Juuri oikea tapa.

Niinhän se vaan alkoi näyttämään hiihdolta.

Elämässä kuten hiihdon opettelussakin sinnikkyys palkitaan. Nyt neiti jo sujuttelee suksillaan konkarin elkein. Toisin olisi, jos tyttö olisi antanut kaatumisten lannistaa.

Näinhän se menee elämässäkin, sinnikkyys palkitaan lopulta, aina. Miten moni upea saavutus onkaan jäänyt puolitiehen, kun vastoinkäymisten on annettu masentaa.

Ilolla katsoin kuinka neiti löysi vastoinkäymisten todellisen arvon, oppimisen. Jokaisen kaatumisen jälkeen toiminta muuttui. Painopiste siirtyi, suksien ja sauvojen asentoa korjattiin, kunnes lopulta hiihdettiin.

Näinhän sen pitäisi mennä elämässäkin. Vastoinkäymiset ja epäonnistumiset kertovat, mitä pitää muuttaa. Kun korjausliikkeitä suorittaa riittävän paljon, tapahtuu onnistumisia.

Sitten se Tähystäjäprinsessan tärkein oppi; nauti onnistumisista ja elä hetkessä.


Joka kerran kun matkaa taitettiin, säesti menoa riemukas äänimaailma nauruineen ja kiljahduksineen. Kuinka moni meistä aikuisista pystyy tähän?

On helppo keskittyä negatiiviseen. Vielä helpompi katsoa, miten kaukana tavoite vielä on. Jokaisesta onnistumisesta ja pienestä voitosta pitäisi nauttia. Yltiöpositiivisuus ei tässä kohtaa edelleenkään kanna, mutta kyllä välillä voi itseään kehaista.

Neidin keskittyminen oli huikeaa katsottavaa. Koko maailmassa ei ollut kuin sukset ja sauvat, jotka piti saada tottelemaan. Neiti todella antoi sen kliseisen 110% hiihtotreenilleen.

Kumpa itsekin pystyisi moiseen. Laittaisi itsensä täysillä peliin tavoitteita jahdatessaan. On helppo sanoa; tein parhaani, enempään en pysty. Mutta onko se puolissakaan tapauksissa totta?


Perinksiantamattomuus alkoi nopeasti kantaa hedelmää.

Itsestäni olen tuon täydellisen panostuksen löytänyt isyyteni myötä. Jälleen kerran, tyttäreni on ylivoimaisesti paras mentorini, tsempparini ja valmentajani.

Olen tyytyväinen että tuo kaikkensa antaminen löytyi juuri tästä. Onhan isyys elämäni ylivoimaisesti tärkein tehtäväni.

Sitten haaste sinulle, lukijani. Missä sinä onnistuit kuluneena vuonna? Missä epäonnistuit? Jos epäonnistuit, annoitko todella kaikkesi vai luovutitko sittenkin turhan helpolla? Mitä jos koittaisit uudestaan, tällä kertaa täysillä?

Isityyppi ja Tähystäjäprinsessa toivottavat seuraajilleen mukavaa vuodenvaihdetta ja antoisaa vuotta 2019!



6 kommenttia:

  1. Vanhemmuus on varmaankin jatkuvaa onnistumisten ja epäonnistumistenkin sarjaa, jossa uusia asioita tulee eteen ja on jatkuvasti opittava ja opeteltava kasvavan pienokaisen kanssa eloa - toivottavasti tämä on se asia, jossa olen onnistunut. Täydellä sydämellä olen ainakin kaikkeni antanut - kuten annan jatkossakin <3

    Ihanaa alkavaa vuotta 2019 :)

    VastaaPoista
  2. Jäin pitkäksi aikaa miettimään onnistumisia ja epäonnistumisia. En osaa vastata kysymykseen tässä kommentissa. Pohdinta siis jatkuu. Tärkeä asia pohdittavaksi, kun mietin tätä alkanutta vuotta ja sitä, mitä voisi ehkä tehdä toisin.
    Onnea vuodelle 2019!
    Ps. Hienosti menee hiihto. :)

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvin sujui hiihto, uudestaan vaan. :) itsekin sain uudet sukset joulupukilta.

    Koin viime vuonna sekä onnistumisen että epäonnistumisen hetkiä ompeluharrastukseni parissa. Mutta se tunne, kun onnistuu, jes!

    VastaaPoista
  4. Oho wau, taitava tyttö, lapset ovat nopeita oppimaan. Meillä ei vielä olla kokeiltu hiihtämistä tai luistelua, pojat 02/16 ja 10/17.

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti hiihtointo säilyy läpi elämän! Itsekin tykkäsin lapsena hiihtämisestä, mutta yläasteella siitä tuli inhokkiöaji ja nyt kolmekymppisenä en edelleenkään suostu suksia jalkoihin laittamaan.
    Mut hyvä pointti kyllä meille aikuisille, ei muuta kun sinnikkäästi ylös ja uudestaan yrittämään, vaikka kuinka kaatuisi ��

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus! Epäonnistumisten lista on viime vuodelle aivan liian pitkä, mutta jos jossakin onnistuin niin siinä, että opettelin päästämään irti.

    hanna
    www.hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista