UA-119504795-1

maanantai 5. helmikuuta 2018

Talvi - uhka vai mahdollisuus


Hoitovapaani alkoi kunnon rytinällä. Vaimo palasi töihin helmikuun alussa ja minä jäin yksinäni pyörittämään arkea kotiin. Tuon kunniaksi säiden haltijat pistivät kunnon bileet pystyyn heti ensimmäisenä virallisena koti-isä päivänäni.

Lunta pyrytti taivaan täydeltä navakan tuulen saattelemana. Lunta riitti koko päivän ja loppuillasta nietokset olivat jo varsin kunnioitettavan korkuiset. Monen silmissä hirveä keli, minulle ja tyttärelleni kutsu suureen seikkailuun.

Kun aamupala oli syöty ja äiti lähetetty töihin, oli aika lähteä ulos touhuamaan. Normaalin rutiinimme mukaan tyttö rinkkaan, koira hihnaan ja aamukävelylle. Tytöllä riitti ihmettelemistä, kun tutut maisemat olivat sankassa pyryssä muuttaneet muotoaan. Lumipyry ei neitiä häirinnyt, äänimaailmasta pystyi päättelemään sen olevan suuri riemun aihe.

Kädet ojentelivat rinkasta tiuhaan tahtiin, milloin mitäkin ihmeellistä asiaa kohti. Isin tehtävänä oli sanoittaa asiat taaperolle. Koiralle riitti uusia hajuja ihmeteltäväksi

Koirissa ja lapsissa on paljon samaa, vaikkapa suhtautuminen ulkoiluun. Siinä missä aikuinen kiroaa huonoa keliä, lapset ja koirat ottavat ilon irti joka ilmiöstä. Aina löytyy uutta ja ihmeellistä tutkittavaa.
Ei kiirettä sisälle, kummallakaan.

Kotiin palattuamme leikit jatkuivat vielä takapihalla. Tyttö ja koira nauttivat silminnähden kelistä, joka monen aikuisen sai vaipumaan epätoivoon. Minä katselin tehokaksikon touhuja hymyssä suin ja tuumin; tästä tulee mahtava vuosi.

Tottakai myös pääsin osallistumaan touhuun. Piti heittää palloa koiralle, nostaa tyttö syliin heittämään ja välillä vaan seistä tarkkaan määrätyssä paikassa. Tuleva johtaja tuo pikku tättähäärä.

Välilllä vaan otettiin ilo irti lumesta. Lunta kauhottiin syliin, taputeltiin rukkasissa, heitettiin ilmaan ja kasattiin isin kenkien päälle. Välillä tyttö kellahti selälleen lumeen ja kikatti, kun taivaalta pyryttävä lumi laskeutui kasvoille. Lapset osaavat nauttia elämästä.

Hauskin leikki oli kävellä paksussa hangessa ja sitten kääntyä katsomaan jalanjälkiä. Isin piti tietysti talloa samaa reittiä edestakaisin pienen työnjohtajan määräysten mukaan.

Kun pienet jalat väsyivät, oli aika levähtää. Neiti istui tiukasti koiran kyljessä kiinni, kunnes voimat palautuivat ja leikki voi jatkua.

Lopulta oli aika siirtyä sisälle ja lounaan kimppuun. Ulkona ehti vierähtää pari tuntia ja tyttäreni oli punaisine poskineen riemua täynnä. Koirakin vaikutti oloonsa tyytyväiseltä ja meistä kolmesta minä viihdyn huonoiten sisällä. Tässä reissussa siis oli vain voittajia.

Miksi sitten tyttäreni ei kärsinyt tuosta kammottavasta säästä? Miten rohkenin viedä lapseni tuohon hyytävään helvettiin? Eihän meillä edes ole mitään super varusteita, joita vähintään tuossa kelissä olisi tarvittu. Selitys on hyvin yksinkertainen.

Lapsella ei ole olemassa hyvää tai huonoa säätä, on vain erilaisia säätiloja. Lapsi löytää tekemistä ja viihtyy ulkona joka säällä jos on siihen pienestä pitäen tottunut. Ja näillä leveysasteilla oikeasti lapselle vaaraksi olevat kelit ovat todella harvassa.

Me aikuiset luomme lapsen mieleen mallin siitä, mikä on hyvä ja mikä huono sää. Oman mukavuudenhalun ja puhtaan laiskuuden vankeina teemme lapsillemme karhunpalveluksen, kun päätämme sään olevan ulkoiluun liian huono.

Aikunen asettaa normiston sään kelvollisuudelle. Me teemme päätöksen siitä, milloin sää on riittävän hyvä ulkoiluun. Tässä tapahtuu yleensä kaksi suurta virhettä. Arvioimme säätilan omien mieltymystemme mukaan ja näin meidän haluttomuutemme ulkoilla vie tuon mahdollisuuden lapselta. Kun vielä ääneen sanoitamme arviomme, oppii lapsi nopeasti, milloin ei voi ulkoilla.

Lapselle keli kuin keli on mahdollisuus leikkiin, uuden oppimiseen, tutkimiseen ja ihmettelyyn. Kaikkeen siihen, millä lapsi rakentaa kuvaansa maailmasta ja itsestään. Aikuisella valitettavasti on valta riistää tuo mahdollisuus herkkähipiäisyydellään.

Oikeasti meidän pitäisi ottaa oppia lapsista, taas kerran. Lapsi innostuu siitä, miten tutut maisemat muuttavat muotoaan säiden vaihdellessa. Paksu lumivaippa tekee tutusta leikkipaikasta kokonaan uuden seikkailun, vesisade tuo koko joukon uusia, ihmeellisiä ilmiöitä. Rapsakka pakkanen pistää koko pelin uusiksi.
Lapsi löytää aina tekemistä ja uutta tutkittavaa, säällä kuin säällä.
Lapselle ulkoilu on joka kerta seikkailu, maailma täynnä ihmeitä tutkittavaksi. Pienen ihmisen silmin asioita katsotaan tarkemmin ja aina riittää ihmeteltävää. Meiltä aikuisilta pitää löytyä selkärankaa sen verran, että annamme jälkikasvulle mahdollisuuden noihin ainutlaatuisiin seikkailuihin. Eikä se ulkona oleminen aikuiselle niin kurjaa ole, jos osaa ja viitsii asennoitua ja varustautua oikein.

Taaperon kanssa pärjää ulkona vähän kurjemmassakin kelissä. Sopivilla vaatteilla ja varusteilla ulkoilusta tulee mukavaa ja nopeasti huomaa, että harva keli on oikeasti kurja. Tärkeintä on, että aikuinen uskaltaa poistua omalta mukavuusalueeltaan.

Talviaikaan vaatetta joutuu pakkaamaan päälle reilusti. Villapukua, väliasua, kypärämyssyt ja monet hanskat. Taaperon kanssa uloslähtö vie aikaa ja pukeminen on välillä tahtojen taistelua. Mutta mahdotonta tai edes ylipääsemättömän vaikeaa se ei ole.
Näidenkin kamppeiden pukemisesta selvittiin, eikä se ollut edes kovin vaikeaa.

Uloslähtöä helpottaa hyvä valmistautuminen ja se, että varaa pukemiseen riittävästi aikaa. Kiireessä homma menee tappeluksi ja lopulta kaikilla on paha mieli. Taas kerran, kaikki pelinappulat ovat meidän aikuisten käsissä. Me luomme aikataulun ja varaamalla siihen riittävästi väljyyttä teemme elämästä kaikille helpompaa.

Meidän uloslähtö alkoi sillä, että minä laitoin tytölle tarvittavat vaatteet valmiiksi eteisen lattialle. Seuraavaksi koiralle valjaa ja omat ulkovaatteet takkia vaille ylle. Sitten olikin aika pukea seikkailun pääsankari. Aikaa meni, kun paksuja talvivaatteita tuhrattiin päälle ja jokaista vaatetta piti tietysti tutkia. Karkasipa tyttö välillä olohuoneeseen legojen kimppuun, koira perässään.

Isillä alkoi olla hiki ja hetkittäin pinnakin kireällä. Muistutin itseäni siitä, kuka teki päätöksen ulos lähdöstä ja miten mukavaa ulkona tulee olemaan. Hain tytön olkkarista, ja jatkettiin tätä ulkoilun haasteellisinta osaa. Lopulta viimeinenkin vaatekappale oli päällä ja pääsimme liikkeelle. Aikaa valmisteluineen kului karvan yli puoli tuntia. Kyse ei siis ollut mitenkään ylivoimaisesta ponnistuksesta.

Sisälle tullessa kuorittiin vaatteet pois ja aseteltiin ne paikoilleen kaappeihin ja laatikoihin. Ulkoilun toiseksi turhauttavin osa, mutta niin vaan siitäkin selvittiin. Seuranani hääräili ulkoilun rauhoittama, erittäin hyväntuulinen neiti. Ei muuten tarvinnut yhtään vääntää ruokapöydässä ruuan maistuvuudesta tai mistään muustakaan. Päiväunillekaan ei tarvinnut paljon nukutella, uni tuli pään osuessa tyynyyn.

Sitten hommiin faijat. Ylös, ulos ja lenkille. Ja taapero mukaan. Kokeile seuraavan viikon ajan ulkoilla joka päivä, vähintään tunti. Uskon, että siitä tulee hieno viikko teille molemmille, nauttikaa siitä.









8 kommenttia:

  1. Ihanaa lukea näistä teidän seikkailuista ja leikeistä! Olet oikeassa ulkoilun tärkeydestä ja siitä kuinka lapset eivät tiedä huonosto säästä, en itsekään muista että koskaan olisi ollut liian huono keli ulkona leikkimiseen.. ehkä joskus ukkosella ja silloinkin aikuisten piti pakottaa järvestä pois uimasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun viihdyt näiden turinoiden parissa.
      Jokaisella säällä löytyy omat seikkailunsa.

      Poista
  2. Olisipa joku spray millä suihkuttaisi vaatekerraston lapsen päälle tai joku muu pakkausmuoto. Ulkoilu on mukavaa, mutta tuo pukeminen ei ole herkkua ainakaan kiireessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjoitus tekee mestarin tässäkin.
      Ja kevään ensummäinen ulkoilu kevyillä vaatteilla on aina hieno kokemus. Koko talvi äherretty paksuilla vaatteilla, niin yhtäkkiä havahtuu;jokos se onkin puettu!

      Poista
  3. Oi, ihan mahtavaa ja antoisaa isivuotta teille! Upea startti, lumi on kyllä lasten mieleen.

    Ihan totta että ulkoilla voi säällä kuin säällä kun on vain oikea varustus. Pitäisikin hankkia itselle kunnon sadetakki. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen täysin vakuuttunut, että tulee olemaan elämäni paras vuosi.

      Poista
  4. Me ulkoillaan myös joka päivä, koska koira. Ei lapsia voi yksin sisällekään jättää. He ovat hienosti jo tottuneet, että ulos mennään, ja onneksi myös pitävät metsälenkeistä säällä kuin säällä.

    Tuo rinkka on mahtava keksintö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset oppii nopeasti rutiineihin. Metsä on lapsille ehtymätön aarreaitta, ei juuri tarvitse leluja mukaan.
      Rinkka on kyllä huikea väline.

      Poista