Tähystäjäprinsessan ja Isityypin paluu arkeen

Tähystäjäprinsessa ja Isityyppi palasivat maanantaina kesälaitumilta arkeen. Tässäkin kohtaa Tähystäjäprinsessan sopeutumiskyky on selvästi parempi. Siinä missä Isityyppi vielä etsii rytmiä arkeen on neiti jo rutiinilla puuhissa ja touhuissa kiinni.

Maanantaiaamu oli rankka, ainakin toiselle meistä. Päiväkotiin asteli Isityyppi, joka fyysisesti kyllä oli paikalla, puoliunessa tosin, mutta ajatuksissaan jossakin ihan muualla.

Sama sumuinen vire jatkui koko päivän ja työpäivän jälkeen olin täysin valmis petiin. Takana yksi työpäivä ja olo oli kuin jyrän alle jääneellä. Tästä tulee pitkä syksy ,mietin itsekseni.

Samaa sumuisuutta jatkui koko viikko, vasta torstaina aloin hiljalleen saada otetta hommasta ja hetkellisesti tuttuja rutiineja pyörimään. Kun on kesän ollut täysin oman itsensä herra, tuntuu paluu ulkopuolelta saneltuihin aikatauluihin todella raskaalta.

Tähystäjäprinsessa puolestaan ei turhia murehtinut tai kipuillut. Heti startista neiti oli täysillä mukana ryhmänsä toiminnassa ja innosta puhkuen lähti leikkeihin. Aivan kuin ei oltaisi välissä pois oltukaan.

Uudet kaverit olivat yhdessä päivässä luonteva osa arkea, samoin uudet aikuiset päiväkodissa. Vanhat lempileikit löytyivät salamana, samoin päiväkodin tuttu päivärytmi. Edes ruoka- ja unipaikan vaihtuminen eivät tätä pikku pallosalamaa hidastaneet.

Jäin miettimään, mistä moinen kontrasti reaktioissamme johtui. Lopulta vastaus oli ilmiselvä ja pakotti minut aikuisena taas nöyrtymään lasten suuren viisauden edessä.

Lapsi elää tässä hetkessä. Juuri tässä, juuri nyt on kaikki. Ei eilistä ei huomista, vain nyt ja tässä. Ja juuri tässä hetkessä lapsi elää joka solullaan, koko olemuksellaan.

Me aikuiset haikailemme mennyttä kesälomaa ja pohdimme tulevaa, tuhlaamme energiaamme turhuuteen, olemattomaan. Ja noissa turhuuden hetkissä hukkaamme sen kaikkein oleellisimman, tämän hetken.

Juuri tässä hetkessä on kaikki mitä meillä on ja siitä pitää kiitollisuudella ottaa kaikki irti, elää se täydesti. Juuri tässä on kaikki mitä tarvitsemme. Suuret viisaat ja oppineet kertovat, että lapsen aikakäsitys ei vielä ole kehittynyt. Minun silmissäni, lapsen aikakäsitys on täydellinen, meidän aikuisten versio on se kehittymätön. Kehittynyt aikakäsitys on ehkä osaltaan tae yhteiskunnan toiminnalle, mutta sen varjossa elämästä juoksee paljon ohi. Kirjakaupat ja internet ovat pullollaan kalliita mindfullnes-oppaita, fiksuja opuksia toki. Jos viitsimme avata silmämme ja katsoa lapseen, opimme nuo samat viisaudet, vieläpä ilmaiseksi.

Lapset ovat viisaita, paljon viisaampia kuin myönnämme. Lapset myös opettavat paljon, jos aikuinen on valmis nöyränä ottamaan tuon opetuksen vastaan.

Antoisaa ja elämysten täyttämää syksyn jatkoa kaikille lukijoille!