Tunneilmaisun ihmemaata ihmettelemässä

Minun on mahdotonta huijata tytärtäni. Olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että lasten harhaanjohtaminen on väärin, mutta en onnistuisi siinä vaikka yrittäisin. Etenkin tunnetilojani tyttö lukee ja peilaa erehtymättä.

Usein tuo pieni neiti osaa juuri oikealla hetkellä sanoa juuri oikeat sanat ja tehdä juuri oikeat asiat. Usein olen hämmästellyt tuota kykyä ja joutunut toteamaan lasten olevan tässäkin asiassa paljon meitä aikuisia viisaampia.

Lapset ovat avoimia, suoria ja vilpittömiä. Kun tyttäreni aistii tunnetilani, reagoi hän siihen välittömästi ja spontaanisti. Hienon hieno taito, joka meidän aikuistenkin tulisi oppia.

Toki, rasittaviakin hetkiä tulee. Neiti on mestari aistimaan myös sen, milloin isityypillä on pinna kireällä. Uhmaikä yhdistettynä tuohon taitoon ei aina aiheuta mukavia tilanteita.

Toisaalta, tuo tarkoituksellinen pinnan kiristäminen on myös tyttäreni tapa muistuttaa, ettei tätä elämää läheskään aina kannata ottaa niin kovin vakavasti.

Avoin tunneilmaisu on asia, jonka haluan tyttärelleni opettaa

Kun harmittaa niin silloin harmittaa, ei sille mitään voi. Minä en vaadi tyttäreltäni harmin, kiukun tai muidenkaan tunteiden tukahduttamista. Opetan neitiä sanoittamaan ja tunnistamaan tunteitaan ja myös kertomaan reilusti, kun kiukuttaa.

Kun pelottaa saa isin syliin aina tulla. Yhdessä sitten voidaan jutella pelottava asia läpi ja pienin askelin lähteä pelkoja voittamaan. Yksikään lapsen pelko ei ole turha tai hassu. Jokainen käydään yhdessä läpi.

Surujen ja murheiden kanssa käytän samaa metodia. Tunne tunnistetaan ja nimetään ja mieltä painava asia jutellaan yhdessä läpi. Kiukkujen kanssa toimitaan samoin. Kiukutukseen myös lisätään puhe siitä, että kiukusta täytyy osata päästää irti.

Lapsen reaktiot tunteisiini ovat hellyttäviä, mutta tuovat mukanaan myös vastuuta

Lapsi oppii parhaiten esimerkistä. Oma esimerkki on siis tunneilmaisussakin tärkein. Minun on turha vaatia lapseltani rauhoittumista kiukun keskellä jos en itse pysty näyttämään siitä mallia.

Tyttäreni aistii erityisesti alakuloisuuteni todella herkästi. Pienen ihmisen avoimuudella hän myös pyrkii minua piristämään.

Tuo tapa on toki hellyttävä, mutta myös melkoinen vastuu parivuotiaalle. Niinpä pyrinkin omia tunnetilojani myös sanoittamaan tytölle ja kertomaan, että kaikki on hyvin eikä ole mitään pelättävää. Minun piristämiseni ei ole tytön vastuulla, eikä hän ole syypää mielialaani.

Ilo tarttuu tyttäreni kanssa. Useimmiten yhdessä olemmekin hyvällä tuulella. Joskus riemulla ei ole rajoja ja homma saattaa mennä melkoiseksi riekkumiseksi.

Noissakin hetkissä on Isityypin vastuulla pitää homma aisoissa ja myös opettaa tytölle asianmukaisen tunneilmaisun perusteita.

Kaiken kaikkiaan, tyttäreni lukee minua kuin avointa kirjaa. Tässäkin asiassa isimies on kieputettu tiukasti neidin pikkusormen ympärille. Tuota kieputtamista helpottavat hetket, joissa neiti kietoo pienet kätensä tiukasti kaulaani ja sanoo: minä rakastan isi sinua.