Isityypin mietteitä maailman upeimmasta asiasta, jota myös isyydeksi kutsutaan

Isyys on suuri, elämänmittainen velvollisuus. Minulle se on myös elämäni suurin kunnia. Olen joka ainoa päivä suunnattoman ylpeä, kun saan olla tuon pienen prinsessan isä.

Minun vastuullani on, että tyttäreni saa hyvän ja onnellisen lapsuuden. Minun tehtäväni on kasvattaa hänestä järkevä ja itsevarma, menestyvä nainen.

Samaan aikaan, minulla on oikeus nähdä päivittäin tyttäreni kasvavan ja oppivan uutta. Koen isyyden suurena etuoikeutena.

Kävellessäni kätilöopiston käytävää pieni, untaan tuhiseva tyttö sylissäni, ymmärsin jotakin. Mitä ikinä maailmassa tapahtuukaan, on tuo pieni ihminen aina minun tyttäreni. Suurin aarre, mitä voin koskaan saada.

Ensimetrit vanhemmuudessa olivat suurta epätietoisuutta. Koskaan elämässäni en ole kokenut olevani niin osaamaton ja riittämätön, kuin ensimmäisinä viikkoinani isänä. Onnekseni pieni tyttäreni on myös erittäin pätevä opettaja.

Saamani opetuksen ydin on helppo tiivistää: “ isi ole siinä, minua varten. Kuule ja näe minut ja ole turvanani kun tutustun tähän maailmaan. Ole siinä isi, ihan aina"

Kätilöopiston käytävällä myös tein lupauksen, jonka aion pitää, vaikka mikä olisi.

Kuiskasin tuon pienen nyytin korvaan “ isi on tässä sinua varten, aina kun tarvitset”.

Juuri millään muulla ei sitten olekaan merkitystä. Ura, harrastukset, raha, maine ja kunnia ovat täysin toisarvoisia tuon lupauksen rinnalla. Minä olen isä. Suurin ja tärkein titteli, mitä minulle ikinä myönnetään.

Kuten kaikki hienot tittelit, isyys tuo mukanaan kasapäin velvollisuuksia. Harva meistä pitää velvollisuuksista. Minulle noiden velvollisuuksien hoitaminen on maailman suurin kunniatehtävä.

Minä nautin isyydestä. Alkuhämmennyksen jälkeen aloin ymmärtää, mistä on kyse. Löysin isyyteeni tien hoitaa homma ilon kautta ja isolla sydämellä.

Jälleen yksi, upea hetki tyttäreni kanssa.

Minun silmissäni, minulta ei vaadita mitään. Minä saan olla isä. Minulla on suuri etuoikeus hoitaa kaikki isyyteen kuuluvat tehtävät. En koe tätä raskaana tai rajoittavana, minulle jokainen päivä isänä on uusi seikkailu. Jokainen hetki tyttäreni kanssa on puhdasta kultaa.

Vieläkään en koe olevani parempi kuin muut.

En ole julistamassa vanhemmuuden suurta totuutta. Minun tapani olla isä on minun näköiseni. Ei sen parempi tai huonompi, kuin jonkun muun.

En ymmärrä vanhempia, jotka eivät nauti vanhemmuudestaan. Se ei suinkaan tarkoita, että pitäisin heitä itseäni huonompina. Minä en vain ymmärrä, enkä jaa heidän näkemystään.

Maailmassa on paljon asioita, joita en ymmärrä. En minä ole noita asioita tuomitsemassa. Jos olisin, en muuta ehtisikään.

Kaikille vanhemmuus ei ole samanlaista iloa kuin minulle. Eikä sen tarvitsekaan olla. Kyse on jokaisen omasta, yksilöllisestä näkemysmaailmasta.

Joskus kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tai ainakin kaiken oleellisen.

Toki, jos minulla olisi kaikki valta maan päällä ja rajattomat mahdollisuudet, haluaisin taata jokaiselle lapselle maailmassa hyvän, onnellisen ja turvallisen lapsuuden. Se ei kuitenkaan ole minun käsissäni.

Tyttäreni lapsuus on minun käsissäni, siihen minä voin vaikuttaa. Ja teen kaiken, minkä pystyn, jotta tuon pienen neidin lapsuus olisi hyvä ja onnellinen. Se on minun tehtäväni. Sitä minä koen isyyden olevan.

Loppujen lopuksi, minä kuitenkin saan tyttäreltäni paljon enemmän kuin pystyn antamaan.

Tämä konkretisoituu joka ainoa ilta. Tyttö nukahtaa tyytyväisenä ja olonsa turvalliseksi kokien minun läsnäollessani. Voiko maailmassa olla suurempaa kunnianosoitusta? Jos jollakulla on minuun noin rajoton luottamus, on minulle kunnia-asia olla tuon luottamuksen arvoinen.

Tyttäreltäni olen myös saanut arvonimen, jota loppuelämäni kannan suurella ylpeydellä.

Minä olen isä.