UA-119504795-1

lauantai 19. lokakuuta 2019

Nyrkkeilysalilla kasvaa hyväksi vanhemmaksi


Taas kerran vastustajani isku lävähtää vasten kasvojani. Ja saman tien kolme tai neljä lisää. Iskuja on tullut niin lukematon määrä, etten enää kykene niitä laskemaan.

Epätoivon puskemana hyökkään ja koetan päästä osumaan vastustajaani. Seurauksena vain ilmaa halkovat iskut ja törmäys päätä pahkaa vastaiskuun, joka tyhjentää viimeisetkin hapen rippeet keuhkoistani.

Luojan kiitos kyseessä on vain sparri, harjoitusottelu. Taidoiltaan ja fysiikaltaan ylivoimainen vastustajani pitää iskunsa keveinä, eikä painosta missään vaiheessa liikaa. Toki hän koko ajan pitää minut taitojeni äärirajoilla, kuten sparraajan kuuluukin.

Vastaiskuista huolimatta yritän säilyttää ylpeyteni ja kunniani rippeet ja jatkan epätoivoista hyökkäystä. Lopulta saankin vastustajani ahdistettua köysiin ja survon iskuja häntä kohti kaikin voimin. Noista noin viidestäkymmenestä holtittomasta huitaisustani osuu kaksi. Toinen harmittomasti päälakeen ja toinen olkapäähän.

Lopulta harjoitusparini täysin vaivattomasti kiepauttaa meidät ympäri ja huomaan olevani selkä köysiä vasten, vailla pakopaikkaa. Tyydyn nostamaan kädet tiiviisti pääni suojaksi ja selviytymään. 

Iskuja satelee käsiini ja sulavalla vaivattomuudella ne löytävät kerta toisensa jälkeen paikkoja joihin osua vartalossani ja päässäni.

”Päätän ylpeyteni turvaamiseksi ainakin kaatua saappaat jalassa”


Yksikään isku ei tule kovaa ja kaiken huipuksi kuulen vastustajani kannustavaan minua ” liiku liiku, pois sieltä”. Lopulta pääsen liikkeelle ja saan tilaa hengittää hetkeksi. Varjon lailla parini seuraa minua ja pitää armotta painetta yllä.

Päätän ylpeyteni turvaamiseksi ainakin kaatua saappaat jalassa, pysähdyn ja ryhdyn iskemään. Enää en välitä osumista päähäni ja vartalooni, en yritä suojautua. Isken kaikkea mikä liikkuu tai on paikoillaan ja vastustajani lähtee leikkiin mukaan. 

Iskuja ropisee päähäni entistä hurjemmalla tahdilla, mutta tyydytyksekseni omanikin löytävät toisinaan tien perille. Erona on toki se, että minä tässä iskujen vaihdossa kamppailen taitojeni, voimieni ja kuntoni ylärajoilla, siinä missä vastustajani lähinnä verryttelee.

Kellon soitto päättää erän ja läppäämme yläfemmat. ” mahtava erä sä vedit tosi hyvin” toteaa harjoituskumppanini istuessamme kehän reunalle riisumaan varusteita. ” jätkä kehittyy koko ajan, loistavaa sparria taas” jatkuu monologi minun keskittyessä lähinnä saamaan happea ja pysymään tajuissani. 

Kaikki paikallaolijat ymmärtävät äskeisen harjoitusottelun ja sen voimasuhteiden realiteetit. Silti kukaan ei pilkkaa, ei katso halveksuen tai säälien. Aistin kaikkien olevan vilpittömän innostuneita suorituksestani vaikka selkääni lähinnä sainkin.

”Siinä roolissa löydän itsestäni lempeyttä ja kannustavuutta eri tavalla kuin missään muualla elämässäni”


Kaikki tietävät että tein tänään parhaani ja täällä se riittää. Täällä kun ei ole statuksia tai nokkimisjärjestystä, on vain ryhmä treenikavereita, jotka yhdessä pyrkivät kehittymään paremmiksi nyrkkeilijöiksi. 

Täällä jokainen on tärkeä osa joukkoa, jokaisesta pidetään huolta. Niinpä harjoituskumppanini tuo kylmäpussin ja painaa sen vasten tummenevaa ja turpoavaa silmääni. ” pidä tota siinä hetki, niin katsotaan ettei käynyt pahasti. Sori, ei ollut tarkoitus lyödä niin kovaa” ” Hyvän näköistä tekemistä” toteaa toinen, myös vammaani tutkimaan tullut treenikaveri. ” sä kehityt hurjaa vauhtia”.

Silmääni tutkitaan usean treenikaverin voimin, jokaisen vastuulla on nyt tuon vamman ensiapu. Kylmäpussia, turvotusta alentavaa salvaa ja pari Buranaa ilmestyvät kuin tyhjästä, samoin tarkat ohjeet niiden annosteluun.

Illalla ennen uinahtamista puhelimeni piippaa viestin merkiksi, lähettäjä on minua murjonut harjoituskumppani. ” kiitos vielä hyvistä eristä ja sori siitä silmästä, toivottavasti paranee pian. Huomenna kuudelta taas.”

Tästä nuoruusmuistosta on jo hyvä tovi aikaa, olenpa päässyt noissa sparreissa antavaksikin osapuoleksi. Siinä roolissa löydän itsestäni lempeyttä ja kannustavuutta eri tavalla kuin missään muualla elämässäni.

”Salit koulivat karuista karjuista lämminsydämisiä, välittäviä persoonia”


Nyrkkeilysalin kunniakoodisto kun on kiveen ja selkärankaani hakattu. Treenikaverit ovat tämän lajin arvokkainta pääomaa, niistä jokaisesta pidetään huolta. Tätä oppia kannan mukanani myös isänä.

Nyrkkeilysali on pohjimmiltaan varsin karu paikka. Paikka, johon aivan heti ei liitetä herkkää ja ymmärtävää tunneilmaisua. Tosiasiassa, salit ovat täynnä herkkiä kavereita, joilla arvomaailma on vuosien saatossa hiotunut varsin hienosti mallilleen.

Niin se vain elämässä menee, kun riittävän kauan ammentaa nöyryyden maljasta turvallisessa, huolehtivassa ja kannustavassa ilmapiirissä, asettuvat herkkyys ja välittäminenkin väistämättä paikoilleen.

Salit koulivat karuista karjuista lämminsydämisiä, välittäviä persoonia. Juuri sellaisia, kuin hyvät vanhemmat ovat.

5 kommenttia:

  1. Oma tytär on joskus harrastanut kontaktinyrkkeilyä. Mielenkiintoista hommaa :)

    VastaaPoista
  2. Hienosti kirjoitettu ja loppukaneetti kruunaa koko jutun :)
    Meillä eletään vahvasti lätkäarkea ja siellä aikalailla samalainen fiilis ja yhteenkuuluvuuden tunne.

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus. Ja nyrkkeily on kyllä mielenkiintoinen laji :)

    VastaaPoista
  4. Kiinnostava kirjoitus aiheesta! Hienoa, että on noin hyvä meininki! :)

    VastaaPoista