Asiat joita eniten kaipaan koti-isyydestä

Minä nautin suunnattomasti ajastani koti-isänä. Mieli karkaa usein vuoden takaiseen aikaan, koti-isävuoteni alkupäiviin. Nyt vuotta myöhemmin, tilanne ei voisi olla juuri enempää muuttunut. Mitä sitten kaipaan eniten koti-isyydestäni?

Suurin kaipaus kohdistuu yleiseen vapauden tunteeseen. Aamuisin meillä oli kokonainen päivä yhteisiä touhuja edessä, vailla aikatauluja tai velvoitteita.

Ruokailut ja päiväunet rytmittivät päivämme ja muuten olimme vapaat nauttimaan yhdessä päivän joka hetkestä.

Nyt, työssäkäyvänä etä-isänä elämä on varsin erilaista. Aikuisten maailma puskee päälle ja yhteisiä puuhia tyttäreni kanssa on vain joka toinen viikko.

Aika varmasti osaltaan kultaa muistot, mutta tässä asiat, joita tuon suunnattoman vapauden lisäksi eniten kaipaan.

Kiireettömät ja aikatauluttomat aamut

Tänään tuo kaipuu iski silmille rajusti. Aamu pyyhällettiin minuuttiaikataululla ja vasta junassa, matkalla päiväkotiin oli pieni vapauden hetki.

Ymmärrän toki, että tätä se arki on, velvollisuudet on hoidettava ja aikatauluja noudatettava. Silti minä en juuri nauti tästä.

Koti-isänä tällainen yhteinen maailman ihmettely oli arkipäivää

Vuosi sitten samaisena päivänä nautimme aamupuuroa kaikessa rauhassa tulevaa päivää suunnitellen. Nautimme aamupäivän yhdessä ulkoilusta ja nukahdimme tyytyväisinä päiväunille.

Kontrasti on suuri, etenkin kun takana on upea yhteinen viikonloppu.

Yhteinen aika tyttäreni kanssa

Tuo aika tuntuu tällä hetkellä hupenevalta luonnonvaralta, etenkin tässä vuoroviikoin rytmittyvässä elämässä.

Kaipaan paljon päiviä täynnä yhteistä puuhailua ja arkistenkin askareiden hoitamista yhdessä. Minulle tärkeintä pääomaa elämässä on juuri tuo yhteinen aika lapseni kanssa.

Taas mennään vauhdilla ja mikä tärkeintä, yhdessä.

Onneksi voin tähän asiaan hivenen vaikuttaa. Tytön kanssa ollessani panostan määrän sijasta laatuun. Pyrin tietoisesti olemaan täysillä läsnä. Ei kännykkää tai somea tai muutakaan aikuisten hömppää.

Tytön kanssa ollessani annan läsnäoloni kokonaan hänelle.

Pitkät päiväunet joka päivä

Tämä oli sitä todellista arjen luksusta. Joka päivä ulkoilun ja touhuilun jäljiltä tyttäreni nukkui parin tunnen unet.

Isityyppi nukkui myös tuolloin, useimpina päivinä nautin sohvalla autuasta horrosta tuon päiväuniajan.

Nyt tuosta arjen luksuksesta ei juuri pääse nauttimaan, paitsi satunnaisesti viikonloppuisin.

Kaiken kaipuun keskellä kuitenkin tein viime viikonloppuna suuren päätöksen. Tuo päätös johti kristallinkirkkaaseen tavoitteeseen.

Minä taistelen tieni taas koti-isäksi

Nykytilanteesta matka on pitkä, helposti voisi ajatella sen olevan liian pitkä. Mutta hyvän tavoitteen tunnistaa juuri siitä, että se tuntuu lähes ylivoimaiselta.

Ensimmäiset askeleet otin jo tänään, kun ryhdyin selvittelemään mahdollisuuksia 80% työaikaan. Haalea vihreä valo syttyi työnantajan osalta.

Tuosta määrätietoisuudesta ja vauhdista aion ottaa mallia tulevaan matkaani.

Viikonlopun ajan kyseessä oli enemmän haaveilu tai ajatusleikki. Nyt on jo kyse selvästä tavoitteesta, projektista.

Seuraavat askeleet ovat vielä hämärän peitossa, mutta hiljalleen niitä lähden ottamaan. Harha-askeliakin varmasti tulee, mutta pääasia on, että suunta on oikea.

Projekti etäisästä koti-isäksi on alkanut.