Isivuoden tutkimusmatka leikkipuistoihin. Kivikaudenpuisto

Taas Tähystäjäprinsessa opetti isityyppiä oikein olan takaa. Lapsi katsoo maailmaa aivan eri silmin kuin me aikuiset. Tällä matkalla nähtiin, taas kerran, että lapsen silmin maailma on paljon rikkaampi.

Aivan Myyrmäen aseman kupeessa sijaitseva Kivikaudenpuisto oli aikuisen silmiin karu ja mitäänsanomaton.

Tyttäreni silmin puisto oli täynnä uusia hienoja leluja, täynnä mahdollisuuksia leikkiin ja seikkailuun. Lapsen vilpitöntä intoa katsoessani jouduin myöntämään meidän aikuisten olevan joskus pirun tylsiä.

Puiston melko karu ulkoasu oli häiritsevä tekijä vain aikuisen silmin.

Jonakin päivänä törmään teini-ikäisen tyttäreni kausahdukseen: ” faija hei, älä oo noin nihkee”. Tuolla hetkellä toivottavasti muistan tämän tutkimusmatkan ja myönnän tyttäreni olevan mitä luultavimmin oikeassa.

Eihän tuo puisto todella hääviltä tai kovin laajalti varustellulta näyttänyt. Tytölle se oli kuitenkin uusi, kiva leikkipaikka täynnä mahdollisuuksia.

Niinpä nihkeydestä huolimatta tämä faija päätti hypätä täysillä mukaan.

Ja se kannatti. Vietimme yhdessä huikean parituntisen raikkaassa pikkupakkasessa. Lopputuloksena oli rutkasti yhteistä puuhaa, yhteisiä leikkejä ja aikaa yhdessä. Pelkkää parhautta.

Ensi töikseen Tähystäjäprinsessa säntäsi suureen pomppukeinuun. Tuttuun tyylin vauhtia ei puuttunut kun neiti alkoi uutta leikkivälinettä käskyttää.

Ja sitten mentiin.

Keinua voi monella tapaa. Tässä tyttäreni tapa, TÄYSII!

Pakkasen mukanaan tuoma kuurakerros aiheutti suurta hilpeyttä. Jokainen istumapaikka piti kokeilla ja istumisesta jääneitä jälkiä tutkittiin suurella tarkkuudella.

Samalla vauhdilla ja tomeruudella tutkittiin puiston jokainen keinu. Pakkanen ja toppavaatteet eivät vauhtia hidastaneet, iloinen ja punaposkinen, pieni pallosalama hyöri ympäri puistoa kunnioitettavalla vauhdilla.

Hiekkalaatikolla nähtiin suoritus, johon vain pieni lapsi pystyy.

Hiekkaleikkien kausi alkaa olla ohi, niinpä hiekkaleluja ei ollut mukana. Puiston hiekkalaatikossa oli yksi, rikkinäinen lapio.

Neiti nappasi lapion ja ryhtyi hommiin. Pitkän tovin tyttäreni leipoi mitä erikoisimpia kakkuja, joita Isityypille tarjoiltiin suurella innolla.

Kyllä vaan, hiekkakakkujen tekeminen on vauhtilaji.

Hyvään leikkiin ei tarvita loputonta leluvuorta. Tarvitaan vilpitöntä intoa ja mielikuvitusta. Tärkeä opetus meille aikuisille. Liian valmiiksi tehty vain tuhoaa mielikuvituksen.

Aikuinen ei olisi tähän vuodenaikaan ja näillä välineillä saanut mitään aikaan. Lapsi kehitti hetkessä hienon ja rikkaan leikin, jota jatkui pitkä tovi.

Tällä kertaa suurin ihastuksen kohde odotti aidan ulkopuolella.

Kivinen possu muodostui retkemme kohokohdaksi. Tuolle uudelle kaverille juteltiin pitkät pätkät, sitä paijattiin ja tottakai sillä myös ratsastettiin.

Ihailen suuresti pienen prinsessani kykyä heittäytyä ja yllättävää muistia. Possupatsas innoitti tytön muistelemaan kesäisiä retkiä Fallkullan kotieläintilalle ja siellä näkemiämme eläimiä.

Possun kyydissä kohti uusia seikkailuja.

Lopulta oli aika suunnata kohti kotia ja lounaspöytää. Paluumatkalle mahtui monta jännää, tutkimisen arvoista ilmiötä.

Siinä missä aikuinen olisi kävellyt reippaasti suorinta tietä, tutki tyttäreni jokaisen vastaan osuneen kiven, laatan ja lehden. Innostusta herätti jopa pitkään valtaa pitäneiden vesilätäköiden väistyminen tulevan talven tieltä.

Kivikauden puisto onkin yksi uusista lähipuistoistamme ja siellä varmasti vierailemme jatkossa usein. Osuuhan se kaiken lisäksi päiväkotimatkamme varrelle.

Niin, elämässämme on tapahtunut suuria myllerryksiä. Myllerryksiä, jotka tekivät koti-idästä etäisän. Mutta niistä lisää ensi kerralla. Seuraathan touhujamme ja seikkailujamme myös Facebookissa ja Instagramissa?