Isivuoden tutkimusmatka leikkipuistoihin. Viertolanranta

Matka on useimmiten määränpäätä merkittävämpi. Sen sain taas kerran oppia tällä tutkimusmatkalla. Varsinainen kohde jäi lopulta sivuosaan, matka sinne muodosti seikkailun rungon.

Tämä retki opetti paljon myös tulevaa mummolareissua varten. Liian orjallinen suunnitelma tappaa seikkailun. Lapsen kanssa se myös aiheuttaa paljon turhaa harmia, lapselle.

Aikuisen suunnitelma antaa vain raamit, ne eivät saa rajata pois lapsen halua tutkia ja ihmetellä.

Isityypillä oli tavoilleen uskollisena selkeä suunnitelma ja aikataulu. Loppujen lopuksi reissu oli täysin erilainen, kuin suunnitelma. Me tyttäreni kanssa nautimme joka hetkestä.

Lapsella on upea taito elää hetkessä.

Kun kartasta katsoo reitin määränpäähän, ei se kerro mitä kaikkea mahtavaa tuolla reitillä voi nähdä. Reitiltä poikkeaminen pidentää matkaa.

Matka pitenee myös, jos reitillä viivytellään. Viivyttely muuten on meidän aikuisten termi, lapsi ei sellaista tunne.

Lapsi elää hetkessä. Tutkii ja ihmettelee sitä, mikä juuri nyt on käsillä. Perillä on loppujen lopuksi typerä käsite. Missä ihmeen perillä? Kun nämä hienot elämykset ovat nyt, juuri tässä.

Lapselle on olemassa vain tämä hetki. Se on upea ominaisuus.

Jo menomatkasta saatiin seikkailu. Kapeita, sinne tänne risteäviä teitä metsän lomassa. Tähystäjäprinsessa osasi arvostaa tällaista maisemaa.

Isityypin ajatus suorinta tietä etenemisestä ei kelvannut, kun minkä tahansa tien päässä saattoi olla vaikka mitä jännää.

Isityyppikin sai juonesta kiinni ja kaartelimme houkuttelevia polkuja hyvän tovin. Vantaanjoen ranta tarjoaa paljon nähtävää kärryssä istuvalle taaperolle.

Poistumme asfaltilta, seikkailu voi alkaa.

Jossakin takaraivossa jyskytti aikataulu ja pelko sen romahtamisesta. Tyttäreni ei moisista pikkujutuista piitannut. Kärrystä kajahteli ilonkiljahduksia uusien maisemien lipuessa ohi.

Tyttö ei enää ollut matkalla leikkipuistoon. Hän oli keskellä suurta, huimaa seikkailua ja nautti joka hetkestä.

Juuri ennen puistoa ylitimme joen hienoa puista siltaa pitkin. Tähystäjäprinsessa vaati välittömästi saada jalkautua sillalle. Isityyppi vaiensi tarpeen päästä perille ja päätti, että neiti saa nauttia tästä uudesta kokemuksesta..

Voi sitä riemua. Tyttö juoksi, hyppi ja tömisti pitkin siltaa, innosta hihkuen. Tässä vaiheessa tiesin tehneeni oikean päätöksen, kun en kiirehtinyt matkantekoa.

Lopulta, alkuperäistä paljon pidemmän matkan jälkeen, karavaanimme saapui määränpäähän. Edes isityypistä se ei enää ollut kovin olennaista.

Tähystäjäprinsessan ansiosta näimme ja koimme yhdessä monta hienoa hetkeä. lapsen ehdoilla eteneminen antoi minullekin paljon. Koti-isyyttä parhaimmillaan.

Leikkipuisto oli hieno ja tarjosi sekin paljon touhuja.

Ilman tuota menomatkaa reissu olisi kuitenkin jäänyt tyngäksi. Kuinka moni yhteinen retki kadottaakaan hienoja elementtejä meidän aikuisten jäykkyyden takia? Matka itsessään on lapselle elämys.

Määränpäämme oli siis Leikkipuisto Viertola Vantaalla, kivenheiton päässä Heurekasta. Viralliselta nimeltään paikka on Viertolanrannan Leikkipaikka. Meidät google maps opasti perille tuolla leikkipuisto hakusanalla.

Puisto on pieni, mutta tarjoaa hurjan määrän tekemistä. Lisäksi aivan jokivarressa sitä ympäröi mahtavat maisemat. Ainakin meille joen rantojen ihailu tarjosi reissun suurimmat elämykset.

Keinusta oli hyvä tarkkailla puistoa ennen tositoimia.

Isii, vauhtiaa, kovempaa!!

Tähystäjäprinsessa ihastui ikihyviksi karuselleista ja kiipelytelineestä. Etenkin hauskan mallinen levykaruselli oli mieleen ja siinä pieni hurjapää pyörikin lukemattomat kierrokset.

Kiipeilytelineitä oli tavalliseen tapaa isommille ja pienemmille omansa. Pienemmän väen teline tarjosi tytölle täydelliset kiipeilypuitteet.

Juuri sopivasti haastetta, jotta mielenkiinto säilyi. Samaan aikaan riittävän helppo, jottei liika hurjuus pelottanut.

Mikä parasta,tuossa telineessä oli kaukoputki. Sillä Tähystäjäprinsessa tutki tarkoin joen vartta peikkojen varalta.

Isompikin kiipeilyteline piti tietysti testata.

Mitäs täältä löytyy...

Tähystäjäprinsessa tarkkana.

Aikataulu oli hylätty jo menomatkalla. Niinpä en pitänyt kiirettä kotiinpaluun kanssa. Evästäkin oli tarpeeksi kenttälounasta varten.

Lounastauko kului mukavasti puiston nurmella maisemia ihaillen. Ruokailun päätyttyä neidin toive oli selvä. Sormi viittilöi tomerasti kohti jokea ylittävää siltaa.

Niinpä pakkasimme kamppeet ja suuntasimme paluumatkalle. Unohdimme kartan ja keskityimme nauttimaan hienoista reiteistä.

Ennen tylsälle asfaltille siirtymistä suoritimme vielä pikaisen energiatankkauksen, jonka turvin kotimatka sujui rattoisasti.

Näissä maisemissa kelpasi pyöräillä.

Evästauolla nähtiin selvästi jotain jännää.

Tämä oli huippureissu. Kiitos siitä kuuluu tyttärelleni. Taas Tähystäjäprinsessa opetti Isityypille mikä tässä elämässä on olennaista.

Retken opetus on selkeä; antakaa aikaa ja tilaa lapsen luontaiselle uteliaisuudelle. Maailma tuskin kaatuu, vaikka sinne aikuisen päättämään määränpäähän ei päästäisi. Aikuisen vastuulla on tehdä riittävän väljä aikataulu, jotta turhaa hoputtamista ei tarvita.

Isityypin ja Tähystäjäprinsessan seikkailuja voit seurata myös facebookissa ja instagaramissa.